Tiinan kamppailu päihteiden ja mielenterveysongelmien kanssa äidin näkökulmasta 

Kun lähden miettimään Tiinan tilannetta ja päihderiippuvuutta, pitää lähteä kaukaa lapsuudesta ja mahdollisesti myös perinnöllisestä taipumuksesta riippuvuuteen ja mielenterveyshaasteisiin. 

Tiina on perheen esikoinen, hänellä on kaksi nuorempaa sisarusta. Tiina on kasvanut ydinperheessä kuusivuotiaaksi asti, silloin me vanhemmat erosimme ja syynä eroon oli Tiinan isän alkoholin käyttö. Tässä tapauksessa voidaan puhua jopa ylisukupolvisesta päihderiippuvuudesta, Tiinan vaari (isänisä) on myös alkoholisti, tosin tänä päivänä sekä isä että vaari ovat raitistuneita alkoholisteja. 

Tiinan mielenterveys alkoi jollain tavoin järkkymään jo tuolloin kuusivuotiaana eron aikoihin. Muistan erään hetken, kun talvella olimme luistelemassa ja kotimatkalla oli varmasti väsymystäkin, mutta kun Tiina huusi ja raivosi ja sanoi haluavansa kuolla, niin jo silloin ajattelin, että kaikki ei ole hyvin. Kuusi vuotis- neuvolassa terveydenhoitaja suositteli psykologin tapaamista ja Tiina kävikin psykologin arviointi käynneillä ja sen seurauksena myös oli muutama keskustelu psykologin kanssa ja yritettiin myös jonkinlaista perheterapiaa mutta niiden onnistumisessa ja toteutumisessa oli omat haasteet. Muistikuvat vähän huonoja noilta vuosilta.  

Seuraava ratkaiseva hetki Tiinan elämässä oli, kun hän oli 13-vuotias. Murrosiän myötä Tiinan huono olo paheni ja varmasti ne lapsuuden käsittelemättä jääneet asiat olivat voimistuneet. Itse näinä välivuosina jotenkin halusin nähdä, että kaikki on hyvin ja Tiina on luonteeltaan haastavampi kuin hyvinkin helpot ja leppoisan oloiset sisaruksensa. Meillä oli Tiinan kanssa aika paljon yhteenottoja ja yhden riidan jälkeen, kun hän jälleen kerran meni vaatehuoneeseen, menin sinne hänen perässään ja näin, kuinka Tiina nuppineulalla viilteli käsivarsiaan. Eikä ilmeisesti ollut ensimmäinen kerta. Välittömästi lähdin hänen kanssaan Jorvin sairaalaan ja Tiina otettiin sisälle suljetulle osastolle. Tämä aika oli itselle ja tietysti myös Tiinalle erittäin raskasta. Osastolla oli joitakin neuvotteluja, joista en suoraan sanottuna enää muista mitään. Selkeästi muistan kaksi asiaa: Tiina oli siellä ollessaan onnistunut myös viiltämään itseään kaulakorullaan ja toinen asia, lopputulos kahden viikon suljetulla osastolla olemisen jälkeen oli, että hankkikaa tytölle harrastus. No näin tehtiin ja kun kerta viisaammatkin ihmiset olivat sitä mieltä, että kaikki on muuten hyvin niin siihen sitä itsekin sitten halusi uskoa.  

Tiinalle hankittiin harrastus, Tiina rakasti eläimiä ja erityisesti hevosia. Ratsastusharrastukseen ei todellakaan olisi ollut varaa, mutta siinä vaiheessa ajattelin, että sillä ei ole väliä, kunhan lapsi on onnellinen. Vuoden verran Tiina kävi tallilla, joka oli ylihintainen, Tiina ymmärsi sen itsekin ja etsi tallin, joka oli edullisempi ja jossa tallitöitä tekemällä pystyi tienaamaan ratsastustunteja. Tiina kävi tallilla erittäin ahkerasti, teki töitä ja ratsasti.  

Tiina pärjäsi koulussa ihan hyvin, mutta ei tiennyt mitä haluaa peruskoulun jälkeen tehdä. Annoin luvan pitää välivuoden. Tiina kävi tallilla välivuoden aikana niin ahkerasti, että sairastui burnoutiin, jonka seurauksena ymmärsi itsekin tarvitsevansa jonkinlaista apua ja halusi päästä keskustelemaan jonkun kanssa. Kontakti oli nuorisopsykiatrian puolella, muistaakseni. Tiinan ahkera tallilla käyminen oli mielestäni merkki taipuvaisuudesta riippuvuuksiin.  

Näihin samoihin aikoihin Tiina alkoi seurustelemaan pojan kanssa, jolla oli todella paha päihderiippuvuus. Suhde oli kaiken puolin tuhoisa Tiinan kannalta ja jälkeenpäin Tiina on ymmärtänyt sen itsekin. Kun Tiina oli vielä 17 v sain puhelun joltain työntekijältä, joka kertoi, että Tiina joutui suhteessaan myös fyysisen väkivallan kohteeksi. Työntekijä kehotti, että olen yhteydessä lastensuojeluun. Jälkeenpäin olen miettinyt, että olisikohan se ollut hänen vastuullaan, vai voiko salassapitovelvollisuus olla niin vahva myös alaikäisen kohdalla. Työntekijä sanoi rikkovansa salassapitovelvollisuuttaan jo kertomalla asiasta minulle. Varasin ajan lastensuojeluun ja paikan päällä meille kerrottiin, että työntekijä on sairastunut ja soittaa uuden ajan varaamiseksi. Sitä soittoa odotellessa Tiina ehti täyttämään 18. Ja näihin samoihin aikoihin tässä huonossa suhteessa oli alkanut myös Tiinan runsas alkoholin käyttö. 

Näihin alkuaikoihin liittyy itsellä todella paljon huolta ja yrityksiä saada Tiinaa irti tuhoisasta suhteesta. Tässä vaiheessa oli kyse vielä pelkästään alkoholin käytöstä. Jossain vaiheessa Tiina pääsi irti suhteesta mutta seuraava suhde ei ollut muuten parempi kuin että tietääkseni häntä ei pahoinpidelty. Mutta tässä vaiheessa mukaan tuli muutkin päihteet kuin alkoholi. Kaveriporukka vaihtui, meni pitkiä aikoja, kun Tiinasta ei kuulunut mitään. Kerran yritin viedä häntä taas Jorviin, tai siis veinkin mutta koska kyse oli täysi-ikäisestä ”aikuisesta” joka ei itse kokenut, että hänellä olisi ollut mitään ongelmia, niin siitä käynnistä ei mitään iloa ollut. 

Meni vuosia ja syöksykierre oli melkoinen. Omassa päässä pyöri kauhukuvat siitä mitä nuoren naisen elämä huumehuuruisessa miesvaltaisessa maailmassa on. Millä kaikella tavoin Tiinaa käytettiin hyväksi ja mitä hän joutui tekemään saadakseen kamaa. Terapioin itse itseni siihen tilanteeseen, että pystyin jollain tavoin ajattelemaan, että en pysty mitään tekemään, vaikka kuitenkin koko ajan kapinoin sitä ajatusta vastaan. Ja huoli oli suunnaton koko ajan. Pienikin elonmerkki silloin tällöin toi pientä helpotusta. Pahimmassa vaiheessa odotin vain, että milloin poliisi on oven takana tuomassa viestiä pahimmasta mahdollisesta asiasta. Vaikkakin joskus ajattelin, että kuolemakin olisi parempi vaihtoehto, vapauttaisi Tiinan surkeasta kohtalosta. Ajatus kuitenkin oli, että kukaan ei loppujen lopuksi nauti huumehuuruisesta elämästä. 

Pikkuhiljaa kuitenkin Tiinallakin alkoi itämään ajatus siitä, että elämässä voisi olla muutakin. Pohjakosketus oli otettu ja suunta on ainoastaan ylöspäin, tai jäädä pohjalle makaamaan. Tästä ajatuksesta on ollut kuitenkin pitkä matka siihen, että oikeasti jotain olisi tapahtunut. Matkaan kuuluu paljon yrityksiä päästä eroon huumeista. Tiina on ollut katkolla ja päihdekuntoutuksessa muutamaan kertaan, hän on saanut tuetun asumisen palveluita. Päihdekuntoutuksen ongelma mielestäni on sen lyhytkestoisuus, se on vähän, kun laihdutuskuurit, lyhyessä ajassa saadaan jotain tulosta, mutta pidemmän päälle palataan vanhoihin tapoihin. Meillä on laitoskuntoutusta mutta kun sieltä palataan kotiin, sen jälkeen tuki on aika heikkoa. Ainahan on tietysti kyse ihmisen omasta halusta päästä päihteistä eroon, mutta yksin se on vaikeaa. Ja kun useaan kertaan olet katkolla ja kuntoutuksessa niin tuntuu että päihteiden käyttäjään suhtautuminen on sitä, että ai, sä oot taas täällä.  

Tiinaa auttoi suunnattomasti asunnottomille päihteiden käyttäjille valmistunut asuntola, jonka työntekijät saivat valettua nuoreen naiseen uskoa siitä, että hän on ansainnut parempaa. Siitä alkaen Tiinalla on ollut selkeä halu saada tehtyä elämällään jotain muutakin, päästä opiskelemaan ja työelämään. Mutta edelleen se on vaikeaa ja vielä toteutumatta. 

Tiina tuli raskaaksi ja sai lapsen. Raskaaksi tultuaan palvelut Tiinan ympärillä olivat sellaisia, joita olisi toivonut olevan ilman raskauttakin. Hänestä huolehdittiin, oli tapaamisia, oli tukea ja Tiina itsekin lopetti päihteiden käytön raskaaksi tultuaan. Lapsen synnyttyä ja muutaman vuoden ajan Tiina pysyi raittiina. Kuitenkin koko ajan taustalla Tiinalla on ollut mielenterveysongelmia, joihin hän ei ole saanut apua. Tiinalla on todettu keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Oltuaan muutaman vuoden raittiina ja saatuaan pahemman ahdistuskohtauksen, Tiina kävi lääkärissä ja halusi saada jonkinlaista terapiaa. Päätös tuli, että kriteerit ei täyty, ei selitystä. Tästä alkoi pikkuhiljaa uusi alamäki, joka oli melkein yhtä raju kuin se ensimmäinenkin. Tiina pääsi kyllä päihdekuntoutukseen kahdeksi kuukaudeksi ja sen jälkeen oletus oli, että ongelma on korjattu, kotona ei mitään lisätukea. Huonostihan siinä kävi. Tiina yritti vielä kerran päästä katkolle mutta siellä todettiin, että olet just ollut kuntoutuksessa, jos vielä retkahdat, niin katotaan sit uudestaan. Ja kyseessä ei ollut enää pelkästään Tiina, kyseessä oli myös pienen lapsen tulevaisuus. Ja kun lapsi otettiin äidiltään pois, loppui kaikenlainen tuki äidiltä, tässä tapauksessa myös lapselta. Lastensuojelu pesi kätensä hommasta kokonaan, lapsi ei tarvinnut lastensuojelun palveluita koska mummille oli haettu oheishuoltajuutta eikä lapsella näin ollen ollut suojelun tarvetta, äidin asiat ei enää kuulunut lastensuojelulle koska lapsi oli otettu pois. Tässä kohtaa ehkä tapahtui suurin vääryys kaikkien osapuolten kannalta. 

Kun ihmisellä on päihdeongelma, meillä ensimmäinen ajatus on, että mielenterveyden ongelmat johtuvat päihteiden käytöstä. Tiinalla, ja varmasti monella muullakin, kuitenkin asia on päinvastoin. Ja kun hoidetaan päihdeongelmaa, ajatus on ensisijaisesti ongelmasta eroon pääseminen ja sitten mietitään niitä mielenterveysongelmia. Pitäisi kuitenkin hoitaa kokonaisuutta. Ja kyllä, ymmärrän senkin, että päihteiden käyttäjä ei välttämättä pysty sitoutumaan pitkäkestoiseen terapiaan, mutta voisiko ajatella, että annetaan mahdollisuus, selkeästi meillä ei päihdekuntoutuksella saada nykyiselläänkään kovin hyviä tuloksia. Ja miksi ainoa tie päihdekuntoutukseen on katkon kautta? Miksi ei oikeasti mietitä uusia keinoja ja kehitetä päihdekuntoutusta, nimenomaan tueta päihdekuntoutujaa riittävästi omassa elinympäristössä eikä pelkästään laitoksessa. 

Elämä päihderiippuvaisen aikuisen lapsen vanhempana on raskasta, monenlaisia tunteita on vuosien aikana ollut: surua, huolta, epätoivoa, syyllisyyttä, avuttomuutta, vihaa, pettymystä, joskus pientä toivoa ja uskoa, iloakin kun on mennyt hyvin. Tiinalle koti ja perheen tuki on ollut aina äärimmäisen tärkeä asia. Olen kuullut tarinoita siitä, miten päihderiippuvainen on käyttänyt hyväkseen omia vanhempia, varastanut kotoa tms. Tiina on aina pitänyt huolen siitä, että välit kotiin on hyvät ja hänen elämänsä on hänen ja ongelmat ovat hänen, vaikka todellisuudessahan ei näin ole. Jotkut ovat sitä mieltä, että välit pitää kokonaan katkaista päihderiippuvan kanssa, itse en ole samaa mieltä enkä siihen ole pystynyt, enkä nähnyt tarvetta. Meidän tapauksessamme se, että Tiina tietää, että kotoa saa aina apua ja tukea, auttaa Tiinaa selviämään ja on myös tärkeä syy haluta parempaa elämää. 

Anonyymi haastattelu, nimet muutettu. 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi