Jäähyväiset lasuille

On tullut aika kiittää blogimme lukijoita ja myös niitä, jotka eivät ole lukeneet. On tullut aika kiittää koko universumia, koska jälleen on yksi etappi saavutettu elinaikaisen oppimisen raiteilla- bloggaus. Johan oli kokemus, mukava sellainen. Että sikäli sama, lukiko tätä joku vai ei. Haha.

Olemme sivunneet nuorten osallisuutta, hetkessä elämistä, isien oikeuksia, lastensuojeluyksikön arkea, lastensuojelun haasteita ja ongelmien ennaltaehkäisyä.

Tie on vielä pitkä. Tulevaisuudelta toivomme, että niin lasten ja nuorten, kuin heidän kanssaan työskentelevien aikuisten ääni kuullaan kirkkaammin kuin mitä tähän asti. Ja puutteisiin puututaan konkreettisin keinoin, unohtamalla turhat korulauseet ja prameat sulkakynät.

Blogimme julkaisut laahasivat jäljessä, koska luovuus antoi odotuttaa itseään ja elämä tuli tielle meillä kaikilla. Sorit siitä.

Ihanaa kevättä, moi ny.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi