Nuori ja haitalliset mediasisällöt

pixabay.com

Nuoret voivat saada monin eri tavoin haitallista mediasisältöä. Ikätasolle haitallista sisältöä ovat väkivalta, tapahtumat – jotka tuovat turvattomuuden tunnetta sekä seksuaalisävytteinen materiaali. Aktiivista median käyttöä ovat televisio, pelit, videot ja internet sekä tämän lisäksi on olemassa passiivinen mediakäytös, joka koostuu esim. jonkun perheenjäsenen katsoessa televisiota tai muuta medialaitetta. (Pelastakaa lapset 2020.) 

Mediaväkivalta on ollut paljon esillä ja sen uskotaankin olevan haitallista lapsen hyvinvoinnille. Mediaväkivalta lisää nuoren ja lapsen aggressiivisuutta ja levottomuutta ja siihen liittyy yleistä vihamielisyyttä ja väkivaltaisen toimintamallin hyväksymistä, empatiankyky vähenee. Viihdeväkivallan katselusta seuraa aggression sijaan pelkoa. (Duedecim 2011.)  

Duedecim lääketieteellisen aikakausikirjan sivulla kerrotaan tutkimuksesta, jossa väkivaltaisia videoita pelanneet nuoret eivät reagoineet koeasetelman tappelun ääniin niin voimakkaasti kuin verrokkiryhmä, vaan vähättelivät sen merkitystä ja vakavuutta. Media voikin siis turruttaa väkivallan lisäksi myös epäoikeuden mukaisuudelle, syrjinnälle ja ennakkoluuloille. (Duodecim 2011.)  

Olemme kuukauden sisään nähneet mediassa materiaalia Ukrainan sodasta. Mediassa pyörii myös muita someilmiöitä ja suuronnettomuus uutisia, jotka lähtevät nopeasti leviämään nuorten keskuudessa aiheuttaen ahdistusta.  Kotona olisikin tärkeä yhdessä nuoren kanssa keskustella tunteista ja ajatuksista mitä heillä nousee esiin liittyen esim. Ukrainan sotaan. Nuori ei välttämättä itse osaa nostaa asiaa esille tai koe tarvitsevansa apua, vaikka aiheeseen liittyvät ajatukset häntä ahdistaisivatkin.  Epätietoisuus ja turvallisuuden tunteen järkkyminen voivat jäädä vaivaamaan nuorta pitkäksi aikaan, siksi turvallista aikuista tarvitaan nostamaan aihe käsittelyyn. (Nuorten akatemia 2022.) 

pixabay.com

Lapsien ja nuorten kanssa tulisikin ikätason mukaisesti keskustella jo ennakkoon mediassa pyörivistä haitallisista sisällöistä, sopimattomasta materiaalista, jota voi tulla vastaan. Käydessä ilmi, että nuori on katsonut hänelle haitallista materiaalia mediasta, ei nuorelle tule aiheuttaa syyllistä oloa. Nuorta ei myöskään tule rangaista niin että kieltää kokonaan digilaitteen käytön. Kieltäminen ja syyllistäminen luo vastakkaisen reaktion mitä toivomme ja nuori rupeaa salaamaan netin käyttöä entistä voimakkaammin. Tärkeintä on puhua nuoren kanssa avoimesti nähdystä materiaalista ja käydä tilannetta läpi. (Pelastakaa lapset 2020.)   

Meidän onkin tärkeä olla kiinnostuneita nuoren digimaailmasta sekä ylläpitää keskusteluyhteyttä, somesta ja mediasta tulisi keskustella luontevasti nuoren kanssa ja käydä läpi niiden sisältöjä ajoittain. Myös vahvistamalla nuoren omia oikeuksia nettimaailmassa sekä antamalla tietoturva infoa: kertomalla mitä seurauksia on kuvien julkaisuilla ja oman sisällön jakamisella esim. tiktok, snapchat jne. Ylipäätänsä tulisi tietää mitä sivustoja ja mediallista kanavaa nuori käyttää. Vastuu on meillä aikuisilla seurata lasten ja nuorten media käyttäytymistä ja perehtyä ammattilaisten laatimiin ohjeistuksiin.  Olisi tärkeää, että ammattilaiset lisäävät ja tuovat infoa aiheesta jo varhaiskasvatuksesta ja neuvolasta alkaen. 

Lähteet: 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Nuori ja haitalliset mediasisällöt”

  1. Hei,
    Olit kirjoittanut hyvin tärkeästä aiheesta, nuorten median käytöstä. Mediasisältöä tulee tosiaan nykymaailmassa ovista ja ikkunoista. On huolestuttavaa miten paljon suodattamatonta mediasisältöä saavuttaa nuoret ja siten vaikuttaa heidän kehittyvään mieleensä. Mitä vanhemmaksi nuori kasvaa sitä vaikeampi on yrittää estää tai kontrolloida nuoren epäsuotuisan median käyttöä.

    Aikuiset voivat verrata nykyaikaa omaan lapsuusaikaansa, jolloin ei vielä ollut näin runsasta mediasisältö: puhelimia, tietokoneita jne.. Tämän ajan lapset melkeinpä syntyvät suoraan elektroniikan keskelle, jolle emme toki voi mitään, koska maailma on muuttunut. Voimme kuitenkin yrittää suojella nuoren mieltä ja edistää vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta, esim. mediakasvatuksella; nuoren kanssa keskustellaan ajankohtaisista aiheista ja sosiaalisen median vaaroista.

Kommentoi