Vanhemmuuden linnake

Älä arvostele minua

Onko kukaan koskaan kommentoinut vaatteitasi, musiikki makuasi tai tapaasi tehdä työtäsi? Olet varmasti naurahtanut ilmaisten olevasi arvioinnin yläpuolella tai ehkä antanut jonkin pienen napautuksen takaisin osoittaen, ettet ole arvostelun kohde vaan vapaa yksilö. Onko sinua koskaan arvosteltu vanhemmuudestasi tai onko vanhemmuuttasi kohtaan heijastettu epäilyjä. Jos on, niin muistatko miltä se tuntui.

Itse muistan kokeneeni näitä tilanteita ja muistan, että ne ovat usein tulleet melko läheltä. Sillä ei tosin ole nyt merkitystä mistä ne ovat tulleet, vaan sillä miltä ne tuntuivat. Itse muistan välittömästi arvioineeni mielessäni kysyjän meriitit yrittäessäni väistää tunnetilan pullahtamista pintaan. Ja milläköhän näytöillä hän asiaa tiedustelee. Väitän, että vanhemmuus on herkkä asia. Hyvin yksityinen ja arkakin kohta. Siellä näkyvät kaikki hyvät puolemme, mutta myös ne heikkoutemme. Vanhemmuus onkin erityisen kiusallinen alusta olla inhimillinen. Vaikka kaikki tietävät, ettei kukaan ole täydellinen, ei sen myöntäminen vanhempana ole millään tavalla vapauttavaa. Ainakin itse olen kokenut niin. Kävellessäsi pois tilanteesta, jossa olet myöntänyt, ettei toppahousuja tullut pakattua mukaan päiväkotiin kiireen takia, tiedät mielessäsi silmien pyörivän selkäsi takana. Tai ainakin se tuntuu siltä.

Muodostamme melko nopeasti linnakkeen vanhemmuutemme ympärille. Rajatun alueen, jossa kaikki paitsi itse kokemamme asiat ovat pois puhuttavissa. Torjuttavissa hyökkäyksinä ja niiden sanojen puhujat tuomittavissa häiriköiksi. Kritiikin vastaanottaminen on viisautta vaativa taito, jonka perustana on hyvä itsetunto ja vahva mielikuva itsestä kehittyvänä teoksena. Muutoin kritiikki on nähtävissä helposti uhkaavana asiana, joka on purettava tai torjuttava. Kehittyäkseen ihmisen on oltava avoin tarkastelemaan itseään suhteessa ympäröiviin ilmiöihin. Tuo ihmisen ja ympäröivien ilmiöiden vuoropuhelu on keskeinen alusta kehitykselle. Kiitoksen ja kehun välissä saatamme saada kritiikkiä ja se on kyettävä arvioimaan ennen kuin sen osalta tehdään päätöksiä. Hyödynnetään tai sivuutetaan. Tässä vanhemmuus herkkänä ja arkana asiana tulee inhimillisyytemme kautta vaikeaan paikkaan. Pystymmekö purkamaan linnoitustamme, jos siihen kohdistuu perusteltua kritiikkiä. Tämä on yksinkertaisen tuntuinen asia ja jopa hieman arkipäiväinen, mutta oman kokemukseni mukaan hyvin oleellinen ja vaikea asia vanhempana. Kun olemme perustellusti varuillamme meille arkojen asioiden parissa, miten osaamme tunnistaa omat linnoituksemme ja milloin niitä on tärkeä kyetä purkamaan?

Miksi vanhemmuuden linnoitusta tulisi purkaa?

Purkaminen on tavallaan huono sana, koska vanhemmuuteen tulisikin liittyä jotakin, joka herättää halun puolustaa sitä. Tässä pohdinnassa ongelmallisena näen vanhemmuuden ympärille nousevat puolustus linjat, jotka nousevat häpeästä tai kiusallisten tilanteiden välttämisestä. Sellaiset suojat, jotka suojaavat meitä ikäviltä tunteilta saattavat asettaa vanhemmuutemme tietynlaiseen vitriiniin. Vanhemmuus, joka ei ole avoin kehitykseen johtavaan kriittiseen tarkasteluun on helposti kuin sisäilmaongelmista kärsivä rakennus. Vanhemmuuden kriittinen tarkastelu tapahtuu sen muodostavissa yksilöissä eli vanhemmissa.

Vanhemman olisi siis kyettävä pysymään alati valppaana itsensä ja vanhemmuutensa tarkastelussa, oltava sinut keskeneräisyytensä kanssa ja iloittava muutoksista niin kauan kuin ne tuottavat kehitystä. Tämä on itselleni ollut hyvin vaikea tilaus täyttää. Perfektionismiin ei ole varaa toimivassa vanhemmuudessa, vaan lähtökohtana on pidettävä virheiden löytämistä, ei välttämistä. Virheiden hyväksyminen ja tunnistaminen ovat käytännössä kaikki, mitä tuo muurien purkaminen tarkoittaa. Tämä ei tarkoita vain sen toteamista, ettei kukaan ole täydellinen, vaan niiden virheiden löydyttyä niitä on kyettävä katsomaan tarkasti ja pitkään. Mikään vanhemmuudessa ei ole niin sanotusti yksinkertaista, mutta omien virheiden katsominen analyyttisesti on todella vaativaa.

Vanhemmuus voi olla monia asioita ja sitä voi elää todeksi rajattomin eri variaatioin, mutta vanhemmuus ei voi olla kiusallisilta tunteilta ja noloilta tilanteilta suojattua, sillä niissä hetkissä usein näemme kriittisesti sen mikä muutoin on meiltä piilossa. Näemme silloin omat heikkoutemme ja jos katsomme niitä tarpeeksi pitkään, voivat ne muuttua oikein kohdattuna voimiksemme.

Kommentoi