Jälkihuolto

Sallan ottaessa jälkihuollon vastaan hän pystyi varmistamaan itselleen paremman tuen ja turvan elämään sijoituksen päättyessä, koska Sallan itsenäiset taidot ovat vielä puutteelliset monilla elämän osa-alueilla. Jälkihuollon vastaanotolla Salla saa itselleen tukea asioiden ja kodin hoidossa. Jälkihuollossa periaatteena on tukea nuoren aikuisen itsenäistymistä ja kasvamista tavoitteellisesti. Jälkihuolto on aina henkilökohtainen ja se räätälöitiin Sallan tarpeita vastaavaksi. Salla on saanut apua jälkihuollon ohjaajaltaan ja Sallan elämähallintataidot ovat lisääntyneet. Tähän vaikuttanut myös Sallan oma halukkuus ja motivaatio itsenäisempään elämään. Salla kokee itsensä onnekkaaksi, kun jälkihuoltolakiin tehty muutos mahdollistaa tuen saamisen aina 25-vuotiaaksi asti.

Mitä on Jälkihuolto?

Lyhykäisyydessään sillä tarkoitetaan pitkän sijoituksen tai avohuollon päätymisen jälkeistä aikaa nuoren elämässä, jossa hän saa edelleen tukea ammattitaitoisilta henkilöiltä aina räätälöidysti omia tarpeita tukevaan toimintaan. Pyrkimyksenä tukea nuorta saavuttamaan riittävät taidot ja opit itsenäiseen elämään. Jälkihuollolla turvataan ja tuetaan nuorelle asumista, koulutusta, toimintakykyä, perusterveydenhuoltoa sekä toimeentuloa.  Jälkihuolto on vapaaehtoista, eikä nuoren ole sitä pakko ottaa vastaan.

LÄHTEET:

Lastensuojelun käsikirja: https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/jalkihuolto Viitattu 20.2.2022

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Jälkihuolto”

  1. Kiitos mielenkiintoisesta blogikirjoituksesta! Tosiaan jälkihuolto on varmasti tärkeää nuorelle jos sen ottaa vastaan. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi nuoret sitten saattaa jättää ottamatta vastaan jälkihuoltoa tai onko siihen jokin erityinen syy. “Valistetaanko” nuorta tarpeeksi jälkihuollosta ja siitä miksi se olisi hyvä juttu? Pystyykö jälkihuollon myös keskeyttämään mikäli nuori niin haluaa? Todella kiinnostava aihe koska itselleni lastensuojelu ja sen osa-alueet aiheena ovat melko tuntemattomia.

Kommentoi