Sallan mietteet jälkihuollosta.

Salla ei aluksi ollut yhtään halukas ottamaan jälkihuoltoa vastaan. Jälkeenpäin Salla on ollut enemmän kuin tyytyväinen kun vanha sosiaalityöntekijä paljon puhui jälkihuollosta. Salla Jälkihuollon ansiosta on saanut elämänsä raiteilleen niin rahallisesti kuin opiskelun myötä. Ilman tehokasta jälkihuoltoa näin tuskin olisi päässyt käymään.  

Salla on jälkihuollon aikana ottanut suuria harppauksia itsenäisenpään elämään, paljon on vielä opittavaa, mutta pikku hiljaa jälkihuollon avustuksella / ohjauksella sallan itsenäisempi elämä lähenee. Tukea hän tarvitsee vielä monessa asiassa, onneksi on juuri jälkihuolto joka Sallaa auttaa niissä asioissa johon hän tukea haluaa / tarvitsee. 

Moni kunta onkin alkanut kehittää jälkihuoltoa entisestään. Esimerkiksi Vantaalla nimetty jälkihuollon kehittämistyöryhmä tutmaan sekä kehittämään jälkihuollon kokonaisuutta asiakasnäkökulmasta yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa. (Yliruka,L. Kantoluoto,A. Heino,T. Laine,T. Hipp,T 2020) 

Salla on itsekkin erittäin halukas alkaa koulun käytyään kokemusasiantukijaksi, hän näkee että juuri kokemusasiantujat pystyvät vaikuttamaan nuoriin huomattavan paljon kun nuoret enemmän kuuntelevat ihmistä joka on kokenut samanlaisia asioita kun he. 

Salla toivookin jatkossa käytettäisin enemmän juuri kokemusasiantuntijoita jälkihuollossa. 

Lähteet: 

Itsenäistymistä ja hyvinvointia tukeva jälkihuolto ja nuorten aikuisten sosiaalityön mallinnus 2020.https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140573/TYÖ2020_032_Itsenäistymistä%20ja%20hyvinvointia%20tukeva%20jälkihuolto%20ja%20nuorten%20aikuisten%20sosiaalityön%20mallinnus_s.pdf?sequence=4&isAllowed=y 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Sallan mietteet jälkihuollosta.”

  1. Tärkeä huomio kokemusasiantuntijuudesta. Ajattelen samoin että nuori sisäistää ja ymmärtää asian tärkeyden paremmin sen kautta että joku toinen on käynyt läpi saman polun kuin hän. Sijoitetuille nuorille pitäisi enemmän tuoda tietoa mitä jälkihuolto oikeasti on ja mikä sen tarkoitus on. Tuntuu että moni ajattelee sen lähtökohtaisesti kyttäämisenä ja puuttumisena.
    Olisi myös tärkeää että jälkihuollon työntekijät otettaisiin jo hyvissä ajoin mukaan itsenäsitymiseen liittyvään sunnitteleluun mukaan.

    Nuoren kanssa on myös hyvä mielestäni käydä konkreettesestti läpi niitä asioita mitä tapahtuu jos ei ota vastaan jälkihuoltoa.

Kommentoi