Ohi on!

Blogin pitäminen oli meille kaikille ihan uusi juttu, mutta alkukankeuksista huolimatta blogia olikin oikein mukava tehdä! Kanssabloggaajien postauksia oli mielenkiintoista lukea ja opimme näiden viikkojen aikana paljon uutta. Omassa blogissamme keskityimme perheellisen vangin elämään sekä “kiven sisässä”, että vapautumisen nivelvaiheessa ja sen jälkeen. Meillä kaikilla on työmme puolesta jonkinlaista kosketuspintaa vankien perheisiin, sillä työskentelemme lastensuojelun sijaishuollossa, eikä ole harvinaista, että sijoitetun lapsen vanhempi tai joku muu läheinen on vankilassa. Siitä huolimatta selvittäessämme asioita blogipostauksia varten, oli aihe ajatuksia herättävä. Erityisesti lapsen näkökulma herätti tunteita.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja psykiatrian dosentti Hannu Lauerman mielestä vankilan porttien aukeamisen jälkeiset viisitoista minuuttia ovat ne kaikkein kriittisimmät ja määrittävät suurelta osin vapautuvan vangin elämän suunnan. Sillä on suuri merkitys, odottaako porttien ulkopuolella perhe, kumpani tai opiskeulu- tai työpaikka vai entisen elämän tuttavat päihteiden kanssa. (Horila 2015.)

Nykypäivänä vapautuva vanki pyritään saattamaan vapauteen sillä tavoin, että hänellä olisi mahdollisuudet muuttaa elämänsä suuntaa. Tutkiskeltuamme case-tapauksemme, eli vapautuvan vangin näkökulmasta maailmanmenoa, ymmärrämme entistä kirkkaammin, kuinka tärkeää rikoksien ehkäisyyn pyrkiminen on jo alaikäisten sijoitettujen lasten kanssa. Rikosseuraamusala on myös sosionomille mahdollinen työkenttä ja tämä vaihtoehto alkoi tuntua mielestämme kiinnostavalta.

Se on moro!

– Hanna, Heidi, Jani ja Mirka

Lähteet:

Horila, H. 2015. Vapautumisen jälkeinen vartti määrää ex-vangin elämän. Kirkko ja kaupunki. Viitattu 2.4.2022. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/vapautumisen-jalkeinen-vartti-maaraa-ex-vangin-elam-1

Kommentoi