Pelon ote

Onko meidän terveyspalvelut tehty tarpeeksi helpoiksi lähestyä, jotta myös sellaiset henkilöt, jotka eivät helposti lähde tutkimuksiin, lähtisivät tutkituttamaan omaa terveyttään. Mitä jos lääkäriin lähteminen pelottaa, ei ole sellaista läheistä, jolle puhuisi ja jolta saisi tukea? Tai mitä jos onkin läheinen, mutta tämä kuuluu niihin, jotka eivät suostu hyväksymään ongelmia ja tukea ei silloin saa.

Esimerkkinä eläkkeellä oleva Pekka, joka on asunut itsekseen jo useita vuosia. Lääkäriin ei mennä pienestä kuumeesta tai särystä. Sairaslomia ei ole koskaan pidetty, koska töihin on mentävä, vaikka nyt vähän kolottaa, särkee tai lämpö nousee. Huonolla lonkalla on tehty töitä viimeiset 7 vuotta, koska ei voi pitää sairaslomaa, lonkan ehtii hoitaa eläkkeelläkin. Mitä kun kroppa alkaa herättämään öisin pakosta päästä tarpeilleen. Virtsaamisvaikeudet jatkuvat päivisin, yleiskunto alkaa heikentymään ja mielessä vain pyörii tarve mennä lääkäriin. Minäkö? Koskaan ei ole ollut vakavampaa, mutta oireet ovat vaikeuttaneet elämää ja mielessä vain pyörii, entä jos?!? Googlaamalla saa aina vastauksena eturauhaseen liittyviä sairauksia. Pelko hiipii mieleen ja ymmärrys tutkimuksien tärkeydestä on olemassa. Kuitenkin pelkkä soitto ajanvaraukseen on hankala ja asiaa tulee helposti pitkitettyä. Sukulaisia ei viitsi vaivata, huolestuvat vain turhaan. Vaivakin on hieman kiusallinen. Onneksi nykyään voi lähettää viestin ja kertoa vaivoistaan. Pekka saakin tämän tehdyksi pitkän pohtimisen jälkeen ja saa pian ajan terveysasemalle ja labroihin. Mitä jos Pekka ei olisi uskaltanut ottaa yhteyttä terveyskeskukseen?

Suomen yleislääkärit ry:n puheenjohtaja Arto Virtanen (2013) arveli Turun Sanomille antamassaan haastattelussa, että usein vaivat koetaan noloiksi ja pelko vakavasta sairaudesta viivästyttää lääkärille lähtöä.

Omasta mielestäni viime vuosina terveyspalvelujen kehittäminen on mahdollistanut matalamman kynnyksen lähestymisen avun piiriin. Kuten juuri edellä mainitsemani yhteydenottopyynnön jättäminen netissä. Omaolon kautta voi tehdä myös terveyskyselyn, jonka perusteella sinuun ollaan yhteydessä hoidon tarpeen selvittämiseksi. Ikäihmisille, 80 vuotta täyttäneille on terveystarkastus, joka tehdään kotikäyntinä ainakin Tampereen kaupungilla.

Eturauhassyöpä vaatii välitöntä hoidon aloittamista ja ennuste on aina parempi, mitä pikemmin pääsee aloittamaan hoidon. Suomessa diagnosoidaan noin 5400 eturauhassyöpää vuosittain, joista valtaosa parantuu täysin (Docrates 2022).

Yleislääketieteen erikoislääkäri ja psykoterapeutti Outi Seppälä (2016) kertoi studio55 lähetyksessä, että iäkkäät viivyttelevät lääkäriin menoa huomattavasti enemmän, kuin nuoret ikäpolvet. Ja että varsinkin miehet kokevat ehkä, että heillä ei ole oikeutta olla heikkoja tai haavoittuvia.

Itse uskon kuitenkin että meillä kaikilla on niin vahva halu elää, että jossain kohtaa joudumme astumaan oman mukavuusalueemme ulkopuolelle. Tosin emme tiedä onko silloin jo liian myöhäistä?

Pelko sairaudesta siis sekä viivästyttää, että pakottaa lähtemään lääkäriin. Pelko voi lamauttaa koko kehon hetkellisesti, joka toisaalta antaa aikaa miettiä hetken, onko pelko todellinen vai ei, kohtaanko sen vai hautaanko syvälle. Pelko tarkoittaa ihmisille eri asioita, mutta usein se kielii turvan tarpeesta (Jääskinen 2020). Ikäihmisten palveluista löytyy myös apuja lääkärireissuille, sekä tukipalveluita yksinäisyyteen. Onneksi Pekka uskalsi.

Lähteet:

Docrates syöpäsairaala 2020. Syöpämuodot, eturauhassyöpä. Viitattu 28.2.2022

https://www.docrates.com/syopamuodot/eturauhassyopa/?gclid=CjwKCAiA9aKQBhBREiwAyGP5lT6mEJ-_8Ax5hDoEGiLf9xZ8_QHvqCR2HCs7HXmNLWBhnbdgVQDSdhoCRJ8QAvD_BwE

Jääskinen Anne-Mari 2.6.2020. Opi perustunteista. Viitattu 1.3.2022.

https://www.tunnejataida.fi/opi-perustunteista-pelko-suojelee-elamaa-ja-ohjaa-turvaan

Turunen Piia 15.1.2016. Älä viivyttele lääkäriin menoa. Studio55.fi Viitattu 28.2.2022.

https://www.studio55.fi/terveys/article/ala-viivyttele-laakariin-menoa-miehesta-loytyi-kaksi-syopaa-ja-yksi-muu-tauti-yhdella-kaynnilla/5691224

Turun Sanomat. Pelot estävät lääkärikäyntejä. 31.12.2013. Viitattu 28.2.2022.

https://www.ts.fi/hyvinvointi/575719

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Pelon ote”

  1. Mielenkiintoista pohdintaa! On harmillista, että vanhemmalle ikäpolvelle tuntuu luonnolliselta ajatukselta työskennellä puoli kuntoisena. Olen myös itse kuullut, ukkini sanovan, että ”nukkua ehtii haudassakin”. Joka on aivan pöyristyttävää, sillä kyllä meillä jokaisella on oikeus välillä vain levätä.
    En ole ennen kuullut tuosta, että Tampereella tehdään kotikäyntinä 80-vuotis tarkastus. Jos resurssit olisivat riittävät olisi tuommoinen kotikäynti 60- ja 70-vuotiaillekin joka kunnassa aika suurenmoinen. Kotikäynnit varmasti laskevat kynnyksiä kertoa ongelmista, sillä silloin vanhuksen ei täydy itse hakeutua hoitoon. Omaolon kautta tehtävissä oleva kysely, sekä netin kautta yhteydenottopyynnön jättäminen on kyllä upeita uudistuksia. Nykyään monella yksityisellä kuten mehiläisellä on käytössä lääkärin nettivastaanotto. Tämä olisi kyllä upea lisä julkisellekin puolelle, jos vain resurssit riittävät. Lääkärit pystyvät sitä kautta määräämään lääkettä (ei mitään vahvoja), pyytää näytille/lisätutkimuksiin ja antaa kotiohjeita. Varmuutta siitä, että osaisiko ikäihmiset hakeutua lääkärin nettivastaanotolle ei kuitenkaan ole, sillä joillekin internetin käyttäminen on kuitenkin vielä haastavaa ja niin kuin itse mainitsit, eivät he aina halua perheenjäseniä vaivata.

Kommentoi