Kärsivällisyyttä taisteluun koronaa vastaan

Taistelu koronapandemiaa vastaan on kestänyt nyt jo yli vuoden. Olemme eläneet kovien rajoitusten keskellä ja kulkeneet maskit kasvoilla kaikissa tilanteissa, joissa olemme ihmisten kanssa lähikontakteissa. Ilmassa alkaa olla taisteluväsymystä. THL:n suosituksista huolimatta moni päättikin lähteä täältä Uudeltamaalta lappiin viettämään hiihtolomia, vaikka koronatilanne Uudellamaalla on juuri nyt erityisen huono. Kaikilla on toiveissa, että saisimme rokotukset pian ja pandemia olisi näin selätetty. 

Omassa ystävä-, ja tuttavapiirissäni olen havainnut hyvin kaksijakoista suhtautumista koronan tuomiin rajoituksiin. Eräs tuttavani on viettänyt koko vuoden täysin eristyksissä. Hän ja hänen miehensä eivät ole tavanneet ystäviään, eivät edes omia vanhempiaan muuten kuin skypen välityksellä. He tilaavat ruoan suoraan kotiin ja työskentelevät etänä kotoaan käsin. Kun pandemia alkoi vuosi sitten, tuttavani ahdistui pandemian uutisoinnista niin paljon, että joutui sairaalahoitoon ahdistuksen ja unettomuuden vuoksi useaksi viikoksi. 

Naapurillamme on täysin erilainen suhtautumistapa koronarajoituksiin. Hän tapaa aktiivisesti kaikkia ystäviään ja jatkaa elämäänsä suht normaaliin malliin. Hän käy ravintoloissa syömässä ja istuu usein myös iltaa baarissa.  

Koronapandemian rajoitustoimenpiteisiin suhtautumisen kahtiajako näkyy myös laajemmin yhteiskunnassa. Kulttuuri-, ja tapahtuma-ala on ahdingossa tiukkojen rajoitusten vuoksi. Esiintyvät taiteilijat ja muusikot toivovat jo kovasti, että rajoituksia voitaisiin höllentää. Lasten ja nuorten harrastustoimintaa avattiin muutamia viikkoja sitten ja saattaa olla, että osittain sen seurauksesta koronan ilmaantuvuus lisääntyi rajusti. 

Vaikka taistelu koronaa vastaan on jatkunut jo pitkään, taistelua pitää jaksaa vielä jatkaa. Rokotuksia on saanut vasta pieni joukko suomalaisista. Muuntovirus leviää kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla. Hallitus on mahdollisesti kiristämässä rajoituksia ainakin Uudellamaalla. 

Oma tyttäreni altistui yläkoulussa koronalle, ja olemme viettäneet hiihtolomaa kotikaranteenissa. Henkilökohtaisesti toivoisin, että lasten harrastustoiminta siirtyisi taas etäopetukseen. Minulla on 30 oppilasta. En pysty huilunopetustyössäni käyttämään maskia, koska huilua ei voi soittaa maski kasvoilla. Turvavälitkään eivät opetustyössä toteudu, koska en voi neuvoa esimerkiksi kuusivuotista oppilasta etäisyyden päästä siinä, kuinka hän asettaa huilun suukappaleen huulilleen. 

Opetustyö olisi tietenkin paljon antoisampaa ja helpompaa lähietäisyydellä. Voisin säestää oppilaitani ja soittaa heidän kanssaan yhdessä. Olisi tietenkin ilo päästä myös konsertteihin ja teatteriin ja saada virkistystä ja vaihtelua elämään. Koronapandemia kuitenkin uhkaa terveyttämme ja meidän on jaksettava vielä tätä taistelua. Päättäjillä on suuri vastuu ja he tekevät töitä kovan paineen ja kiireen alla. Nyt pitäisi löytää inhimillisyyttä päättäjiäkin kohtaan. Muusikko Paula Vesalan julkisesti käyttämä kielikuva kirveen heiluttamisesta Sanna Marinin ja Krista Kiurun suuntaan on mielestäni pöyristyttävä ja tällaisten kielikuvien käyttäminen voi olla jopa vaarallista. 

Esiin on noussut huoli lasten ja nuorten mielenterveydestä koronapandemian aikana. Osittain tästä syystä pääkaupunkiseudulla päätettiin avata lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Onko kuitenkin niin, että ne lapset ja nuoret, jotka ovat mukana aktiivisessa harrastustoiminnassa, eivät ole suurimmassa syrjäytymisvaarassa? Onko tällä hetkellä kuitenkin koronan hallitsematon leviäminen väestön keskuudessa suurempi uhka kuin lasten ja nuorten syrjäytymisriskin kasvaminen? Olisiko nyt syytä vain vielä entisestään tiukentaa rajoituksia ja yrittää kestää ja sinnitellä tämä kevät rajoitusten kanssa? 

3 kommenttia artikkeliin ”Kärsivällisyyttä taisteluun koronaa vastaan

  1. Pinkki

    Korona on vaikuttanut kaikkien elämään, niidenkin jotka kovaan ääneen mesoavat Iltasanomien kommenttipalstalla Bill Gatesin 5G siruista rokotteissa, niiden jotka kieltävät ja vähättelevät Koronaa ja niiden joidenka mielestä Uusimaa pitäisi eristää ja kaikki rajat laittaa kiinni. On tietty helppo vaatia poliittiselta johdolta äärimmäisiä toimia pandemian tukahduttamiseksi, mutta hallituskaan ei voi vain päättää ja käskeä mitä haluaa. Suomessa ei ole sellaista lakia, jolla voi yli ajaa muista laeista, paitsi valmiuslain aikana, mutta sitäkään ei voi vaan julistaa alkaneeksi. Suomessa ei ole kenelläkään ole “ylivaltaa”.
    No pitäisikö olla? Ehkä pitäisi, tällaisissa tilanteissa. Joidenkin lähteiden mukaan WHO on jo vuosia varoitellut mahdollisista globaaleista pandemioista, jos näin on niin aika heikosti tällaisiin varoituksiin on varauduttu. Vai onko? Jotkin lähteet osaavat kertoa että erilaisia rokotteita on valmisteltu jo hyvän aikaa, mikä sitten on mahdollistanut Korona rokotteiden valmistumisen noin vuodessa. Onko vuosi pitkä vai lyhyt aika, en tiedä. Odottavalle se on, tehokkaan lääkkeen kehittämiseen ei ehkä niinkään pitkä.
    Mitä täällä sitten pitäisi tehdä? No en tiedä. Hallitus antaa suosituksia ja asettaa sekä kiristää joitain rajoitteita. THL, AVI ynnä muut viranomaiset tutkivat pandemiaa ja raportoivat hallitukselle, mutta eivät voi itse määrätä mitään. Kunnat voivat toimia joidenkin asioiden suhteen tiukemmin tai löysemmin kuin mitä hallitus linjaa. Kaikki tiedottavat, suosittelevat ja piikittelevät toisiaan ristiin ja mediat julkaisevat kaiken ottamatta huomioon ettei tavallinen kansalainen pysty pysymään perässä siitä missä nyt oikeasti mennään. Media ilmoittaa päivittäin tartuntamääriä joita tietoviisaat sitten kommenttipalstalla analysoivat kilpaa. Samalla media yrittää myös kootusti pitää kansalaisia kärryllä rajoitteista alueellisesti ja yleisesti…ja niinpä tässä on sellainen informaation sekametelisoppa että ahdistuksen määrä hipoo helposti 100.
    Itsestäni on ristiriitaista ajatella, että toiset saavat olla lähiopetuksessa ja toiset eivät, ikä ratkaisee. Ymmärrän kyllä prot ja conit näiden asioiden tiimoilta. Päivähoidossa ja alakoulussa olevien lasten tarve sosiaaliselle vuorovaikutukselle on painotettu kovemmaksi kuin yläkouluikäisten. Samalla voi kuitenkin miettiä opettajien hyvinvointia, he altistuvat mahdollisille taudeille ja altistavat pienet lapset lähiopetuksessa, sama päivähoidossa. Mutta johonkin se raja on kai pakko vetää, joitain riskejä on vai otettava. Tai näin minä tämän asian ymmärrän. Monet lähtivät hiihto- ja joululomalla pohjoiseen lomailemaan, toiset pitävät salaisia bileitä. Järkeväähän se ei ole ,mutta ihmiset väsyvät noudattamaan sekalaisia sääntöjä ja se “kisaväsymys” painaa päällä. Itselläni ei ole mitään tarvetta päästä ulkomaille tai hiihtokeskuksiin tai kylpylöihin, mutta lapsilla on. Se tässä onkin omalla kohdallani ollut vaikein asia selittää, miksei päästä uimaan, kylpylään tai HopLoppiin. Miksei voida kutsua kavereita kylään tai mennä itse kyläilemään. Mutta sitten silloin tällöin voidaan, kun arki ei muuten toimi. Silloin otetaan riski ja toivotaan parasta.
    Itse toivoisin jopa eräällä tavalla militarimaista johtamista tässä Korona tilanteessa. Suora linjaorganisaatio, jossa ylempi porras käskyttää ja muut tottelevat. Ei poikkeuksia mutta määräaikaisesti vain, esimerkiksi kaksi kuutautta. Kaikki mikä ei ole elämisen kannalta ehdottoman olennaista, laitetaan kiinni. Apteekit, lääkärit, sosiaalipalvelut, isot marketit jäävät auki. Kaikki ulkorajat ja kuntien rajat kiinni. Joo, kuulostaa raffilta. Eikä ole tämäkään varmaan se oikea tapa, mutta itselläkin alkaa kisa väsymys painaa ja jos tällaisella toiminnalla saataisiin tartunnat talttumaan, niin olisin itse valmis kiristämään määräajalle elämänvyötä.
    Mutta… suurena riskinä ehdottomassani mallissa olisi, että kaikkein heikommassa asemassa olevat kärsivät eniten, lapset ja vanhukset. He ovat jo kärsineet vuoden ettei minnekään pääse, eikä kukaan tule kyläilemään. Nyt korkeakouluopiskelijatkin alkavat oireilemaan. Tulevat veronmaksajat ja kehityksen raketit. Lehdissä on kirjoitettu paljon korkeakouluopiskelijoiden etäopiskelun aiheuttamasta ahdistuksesta. Nuori tai nuori aikuinen joka on muuttanut uudelle paikkakunnalle opiskelemaan tulevaisuuttaan varten, on ajettu loukkuun opiskelija boksiinsa. Sosiaaliset kontakti ovat lähes nollassa. Kaikki yhteydet ihmisiin ovat etänä. Ahdistus valtaa mielen, kun koetaan ettei opiskeluun saa tarvittavaa tukea kavereilta ja opettajilta. Oman oppimisen realisointi on vaikeaa, kun kirjoitat vaan esseetä esseen perään, eikä konkreettista oppimisen todentamista pääse tapahtumaan. Opiskelijat pohtivat, oppivatko he mitään, työharjoittelupaikatkin ovat kiven alla. Nuorissa opiskelijoissa (ja muutamissa vanhemmissakin opiskelijoissa) on tulevaisuus, mutta uhkana voidaan nähdä opiskelujen keskeytyminen ja masennuksen eri vaikutukset.
    Ehkä perun ajatukseni siitä sotilaallisesta toimintamallista…vaikka se osittain kuulostaakin hyvältä mallilta toimia. Jos niitä rokotteita nyt vaan saataisiin lisää ja tuikattua käsivarsiin, niin elämä voisi helpottua. Pessimisti ei kuitenkaan pety, itse uskon 2021 menevän pitkälle kohti loppuvuotta ennen kuin suurin osa kansasta on saanut edes sen ensimmäisen shottinsa. Olipa masentava teksti, mutta olo on parempi kun sai avautua aiheesta. Kiitos.

  2. Eveliina Rainio

    Kiitos hyvästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta. Voin samaistua tuohon, kuinka lähipiirissä olen huomannut vaihtelevuutta ihmisten suhtautumisessa koronaan. Osa on todella ahdistuneita, ja etenkin noin vuosi sitten kun korona vasta alkoi levitä suomessa, se oli tuntematon ja pelottava tauti.

    Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat todella lisääntyneet viimeisen vuoden aikana ja koronalla on varmasti suuri vaikutus tähän. Komppaan kuitenkin sitä, että harrastustoiminnan salliminen ei ratkaise näitä mielenterveysongelmia. Välttämättä suurella osalla ei edes ole mitään harrastusta, niin miten niiden salliminen auttaisi asiaa? Monet varmasti kokevat syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja ahdistusta tästä maailmantilanteesta. Minulle tuli noin vuosi sitten Facebookissa vastaan video, missä mies kertoi kuinka koronavirus tappoi hänen poikansa. Pojalla ei ollut itse virusta, vaan etäopetus, kotiin lukkiutuminen ja kavereiden näkeminen pelkästään skypen kautta aiheutti vakavan masennuksen ja lopulta hän halusi lopettaa elämänsä. Korona on siis tappava monessakin muodossa. Eivätkä mielenterveysongelmat pelkästään rajoitu lapsiin. Uupumuksesta ja ahdistuksesta on myös uutisoitu paljon korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa.

    Taistelua on jaksettava ja oltava kärsivällinen. Tämä on varmasti monelle rankkaa, itseni mukaan lukien, mutta ehkä tämä tilanne rupeaa kohta helpottamaan. Rajoitusten tiukentaminen ehkä nopeuttaisi tätä, mutta sen mukana tulevat niin taloudelliset kuin mielenterveydelliset ongelmat.

  3. KaPe

    Kiitos postauksestasi. Korona onkin aihe joka on erittäin lujaa läsnä meidän jokaisen keskuudessa tällä hetkellä. Tämä herättää kyllä paljon ajatuksia, ja niiden purkaminenkin helpottaa ja selkiyttää itselle, mitä oikein itse tilanteesta ajatteleekaan.

    Voimme elää erittäin eriarvoisissa tilanteissa, jotka erityisesti tällähetkellä vielä korostuvat. Riippuen siitä onko meillä perhettä, minkä ikäisiä lapsia, mitä teemme työksemme, missäpäin asumme ja miten asumme.

    Toisten meistä elämäntilanteeseen vaikuttavat pelko ja uhka koronaan sairastumisesta. Toisten elämäntilanteeseen vaikuttavat rajoitukset. Joku voi menettää työnsä, tulee lomautetuksi tai jopa menettää oman yrityksensä. Toisia ahdistavat rajoitukset jotka auttamatta vaikuttaa omaan mielenterveydelliseen tilaan ja jaksamiseen. Ja kyllä, erityiseksi huolenaiheeksi on noussut nyt lasten ja nuorten tilanne.

    Kuvasit hienosti, miten tilanne vaikeuttaa ja hankaloittaa sinun elämääsi ja työntekoasi. Omalla kohdalla taas, jos esimerkiksi alakouluikäisetkin lapset siirtyisivät etäkouluun se vaikuttaisi välittömästi minun ja mieheni työpanokseen ja siitä suoriutumiseen. Puhuit toki siitä, että sinun työtäsi on nimenomaan lastenharrastustoiminta.

    Rajoituksista seuraavat haittavaikutukset alkavat näkymään mitä pidempään pandemia kestää. Ja sitä isommat haitat mitä tiukemmat rajoitukset. Toisaalta sitä enemmän tartuntoja mitä lievemmät rajoitukset, tai toisinpäin. Hallitus on isojen ja vaikeiden päätösten edessä ollut kokonaisen vuoden yrittäessään ehkäistä pandemian leviämistä ja samalla pitää rajoitusten haitat minimissään.

    Kansa on ottanut tämän myös omaksi tehtäväkentäkseen sosiaalisessa mediassa ruotia ja arvostella päätöksentekoa, koronan ja rajoitusten haittavaikutuksia. Meiltä tuntuukin löytyvän niin monta korona asiantuntijaa kuin kansalaistakin. Myös minun tuttavapiiristäni löytyy ääripäiden edustajia. Ja olenkin huomannut heidän olevan niitä jotka, eniten ovat äänessä sosiaalisessa mediassa ja jakavat julkaisuja tuodakseen omaa näkökantaansa ja oikeassa oloaan lähes fanaattisesti esille. Päättäjiä ja muiden mielipiteiden edustajia arvostellaan myös kovin sanoin.

    Muistan lukeneeni tässä joku päivä sitten lehti jutun, jonka oli kirjoittanut tämän alan ammattilainen. Hän käsitteli tätä ilmiötä, ihmisissä joiden elämään ei tunnu mahtuvan muuta, kuin korona. Hän kuvasi ahdistuksen olevan näillä ihmisillä niin suuri, että he eivät pysty enää millään järkevillä selityksillä tai jopa fakta tiedoilla, ottamaan vastaan tietoa, joka voisi vähentää heidän ahdistustaan tai kumota heidän ajatuksiaan. Tämän asiantuntijan mukaan se on heidän tapansa purkaa omia pelkotilojaan ja loppujen lopuksi myös tietämättömyyttään siitä, mikä on realistista. Toiset ovat sitä mieltä, että kaikki rajoitukset ovat täysin turhia ja ihminen ei pysty tällaisille taudeille mitään. On silkkaa ihmisten kiusaamista ja talouden alasajoa kakki turhat rajoitukset. Toiset ovat taas sitä mieltä, että kaikkien tulisi pysyä kotona, tauti voi olla hengenvaarallinen ihan kaikille. Sekä hinnalla millä hyvänsä kaikki olisi suljettava.

    Huomaan itse provosoituvani näistä kirjoituksista myös hyvin paljon. Tekisi mieli herätellä heitä ja julkaista jotain mikä kumoaisi heidän ajattelutapaansa. Mutta, sitten taas toisaalta mietin, että mitä se hyödyttää. Todennäköisesti saan tämän kyseisen ihmisen provosoitumaan lisää.

    On jotenkin helppoa arvostella toisten ihmisten toimintaa perustuen siihen, että mikä on oma kanta, jolla on hyvin pitkälle vaikutuksia myös siitä, mikä on oma elämäntilanne. Toisen elämäntilannetta on vaikea nähdä. Olisimmeko tasa-arvoisemmassa tilanteessa jos kaikkia koskisivat vain samat rajoitukset? Toisaalta emme, silloin joku voi menettää taas esimerkiksi elinkeinonsa. Lapin matkailun näen mahdolliseksi majoittumalla mökkiin omalla porukalla käyden ulkoliikuntakohteissa. Jos lapinmatkailua voi tehdä terveysturvallisesti ja tällä saadaan elvytettyä ahdingossa olevia lapin yrittäjiä, niin mitkä ovat kieltämisen perusteet? Toisaalta ne varjopuolet, ne toiset ääripääajattelijat, joita eivät nämä rajoitukset koske ja uhka muuten mahdollisessa tilanteessa taudin leviämiselle on. Tämä on jatkuvaa oravanpyörässä oloa. Aina joku vaikuttaa johonkin.

    Onko siis mahdottomuus saada ihmiset ajattelemaan asioista samalla tavoin, yhteisen hengen ja hyvän löytämiseksi. Itse näen, että on. Sosiologi Juho Saari totesi jo viime kesänä julkaisemassaan artikkelissa, jota en enää löytänyt, mutta se jäi hyvin mieleeni, tästä tilanteesta hyvin. Meidän tulee pyrkiä samaan tavoitteiseen, mutta ei voi sanoa, että olemme samassa veneessä, koska emme ole. Pandemia vaikuttaa meidän jokaisen elämään ja elämän tilnteeseen erilailla.

    Näen siis, että yhteisten mielipiteiden ja näkemysten löytäminen on lähes mahdotonta. Niinpä meille ei jää vaihtoehdoksi, kuin uskoa ja luottaa toimenpiteisiin, joita ylemmältä taholta meille annetaan. Heidän tehtävänään on verrata ja kuunnella eri asiantuntijoiden mielipiteitä. Muodostaa näistä mahdollisimman hyvä, meitä suomalaisia turvaava ja palveleva rajoitusjärjestelmä, joka palvelee edelleen mahdollisimman pienin haittavaikutuksin varsinkin heikoimmassa ja haavoittuvimmissa asemassa olevia kansalaisia. Myös talouden elpymisen näkökulmasta. Uskon, että näitäkin päätöksiä tehdään kuitenkin terveys edellä.

    Uskon myös siihen, että paras totuus ei löydy kummastakaan ääripäästä, vaan yleensä puolitiestä. Siellä pysyttelemällä ja päätöksiä ymmärtämällä eri näkökulmista jaksaa tämän ajan parhaiten, vaikka ne ei aina omaksi eduksi olisikaan. Tärkeintä onkin nyt ymmärtää toisiamme, sekä jättää ihmisten arvostelu vähemmällä jos he tekevät ratkaisuja sallituissa rajoissa. Vaikka ne sotisivat omia periaatteita vastaan. Jokainen suhteuttaa ne kuitenkin omaan jaksamiseensa ja näkemykseensä tilanteestaan.

    Kuitenkin omien mileipiteiden jakaminen ja keskustelu somessa on hyvä asia. Koska se auttaa meitä käsittelemään omia ajatuksia varsinkin kun kontaktit ovat meillä kaikilla nyt vähissä. Kunhan, se ei ole toisia rvostelevaa ja vähättelevää tai oman mielipiteen tuputtamista. Meidän jokaisen kokemus on erilainen ja yhtä arvokas ja tärkeä. Paras, mihin itse voi vaikuttaa tällä hetkellä on oma vastuuntunto, omasta itsestä ja läheisten jaksamisesta huolehtiminen. Sekä sopeutuminen siihen mitä milloinkin päätetään.

    Olet oikeassa, miedän tulee kyllä jaksaa rajoitusten kanssa vielä. Olen iloinen, kun kirjoituksesi inspiroi minua käsittelemään myös omia viimeaikaisia ajatuksiani.

Vastaa