Lasten suojelu on meidän yhteinen tehtävämme

Kuva: Pixabay

“Lastensuojeluilmoitusten määrä on laskenut poikkeustilan aikana, kun yhteydet tukea tarvitseviin perheisiin ovat heikentyneet. Perheissä ei kuitenkaan tarvita vähemmän apua, vaan enemmän. Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, ettei perheille pystytä tarjoamaan tukea ajoissa, vaan ongelmat kärjistyvät. Lapsi- ja perhejärjestöt toivovat yhtenäisiä linjauksia perheiden palvelujen järjestämiseksi.”  

Lastensuojelun keskusliitto  20.4.2020 

Edellisessä blogikirjoituksessa jäimme pohtimaan sitä, millaisia vaikutuksia pandemia on tuonut nuorten elämään ja kuinka pahasti tilanteet voivat perheissä kärjistyä ennen kuin asioihin puututaan.   

Tapasimme toisen kurssin yhteydessä etäyhteydellä Helsingin kaupungin perhetyöntekijän. Hän toi esiin, sen kuinka nyt alkaa näkyä kevään 2020 rajoituksien ja etäopiskeluiden vaikutuksia perheissä. Hän kertoi myös, että pandemian tuomien poikkeusolojen vaikutuksia “maksamme” vielä pitkään tulevaisuudessakin koskien perhetyötä. Itse yksityisessä lastensuojelussa työskennelleenä voin täysin allekirjoittaa saman huomion. Uskon, että lastensuojelussa tullaan näkemään vielä pitkään tulevaisuudessa poikkeusolojen vaikutukset.  

Lastensuojelun keskusliitto ilmaisi jo maaliskuussa 2020 huolen siitä, miten huolehdimme niistä lapsista, joiden koti ei ole turvallinen? He myös vahvistivat sen, että poikkeustila näkyy akuutisti sekä pitkällä tähtäimellä. Hätiköityjä ratkaisuja tulisi välttää ja huomioida se, että jos perheitä ei tueta oikea-aikaisesti ja riittävästi, niin sijoitusten määrä voi kasvaa. 

Artikkelissa pohdittiin myös sijaishuollon työntekijöiden olevan uuden edessä, kun lastensuojelulakia joudutaan tulkitsemaan kansallisen tason ohjeisiin peilaten. Mikä on lapsen edun mukainen paikka, jos lapsi sairastuu koronavirukseen: koti vai sijaishuoltopaikka?  

Näihin kysymyksiin emme ole vieläkään saanet yhtä selkeää vastausta. Altistumistilanteessa toimitaan yksilöllisen nuoren tilanne huomioiden. On mietittävä, tapahtuiko altistuminen kotona ollessa vain laitoksessa. Millaiset kotiolot nuorella on, onko hänen turvallista olla kotona sen aikaa, kun esimerkiksi tartunnasta saadaan varmuus. Tilanteet eivät ole yksiselitteisiä ja tämä osaltaan varmasti vaikuttaa siihen, ettei myöskään yhtä selkeää vastausta ole voitu asettaa. 

Lastensuojelun toimijoita huoletti keväällä: Vähävaraisten lapsiperheiden pärjääminen, perhe- ja lähisuhdeväkivallan ja päihteiden käytön lisääntyminen, vanhempien psyykkisten ongelmien syventyminen ja uupuminen sekä parisuhteen ongelmien lisääntyminen sekä huolto- ja tapaamisriitojen paheneminen. Lastensuojelu kuormittuu, kun muut palvelut heikkenevät. Oli tärkeää lähteä miettimään uusia, innovatiivisia keinoja toteuttaa lasten ja perheiden tukea etänä. Artikkeli linjasi mahdollisiksi apua tuoviksi keinoiksi: lastensuojelun perhetyön toiminen digitaalisesti ja / tai puhelimitse, perhetyössä erityisen huomioin kiinnittäminen kotiopetuksessa olevien ja varhaiskasvatuksesta kotiin siirtyneiden lasten tilanteeseen, kouluruokailun järjestäminen kunnissa kaikille tarvitseville, sivistyspalveluiden ja sosiaalipalveluiden tiivistetty yhteistyö, järjestölähtöisen auttamisen ottaminen resurssiksi julkisille palveluille (esim. Etä- ja kriisiauttamisen muodot, joita on jo lisätty). 

Miten näitä palveluita on saatu kehitettyä? Onko lähdetty jo miettimään, sitä millaisin keinoin tulevaisuudessa saamme eheytettyä nuorten tilannetta poikkeusolojen jälkeen? Itse pienen lapsen äitinä mietin myös, varhaiskasvatuksen osalta lasten tilannetta pandemian aikana?  

Lähteitä: 

https://www.lskl.fi/kannanotot-ja-lausunnot/lapsilla-on-oikeus-suojeluun-ja-huolenpitoon-poikkeusoloissakin/

https://www.lskl.fi/lehdistotiedotteet/kunnat-koronaepidemialla-on-ollut-valittomia-vaikutuksia-lastensuojelun-asiakasperheisiin/

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

3 ajatusta aiheesta “Lasten suojelu on meidän yhteinen tehtävämme”

  1. Hei Nora,

    Hyvä blogi postaus ja ajankohtainen. Opiskelen parhaillani lastensuojelu kurssia ja olen lukenut kyseisestä aiheesta jo aiemmin, että lastensuojeluilmoitusten määrä on vähentynyt pandemian seurauksena. Ensimmäisenä heräsi mieleen se, että mitä käy lapsille, joilla ei ole turvalliset kotiolot jo entuudestaan ja miten tämä huomattaisiin vallitsevan tilanteen seurauksena, kun monet joutuvat olemaan kotona eikä ole muuta paikkaa, minne mennä? Olet kirjoittanut hyvin monipuolisesti tästä aiheesta ja herätit minussa ajatuksia, kiitos tästä!

Kommentoi