Vapautuvien vankien asunnottomuus

Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 4600 asunnotonta. Tässä joukossa vapautuvat vangit ovat suurin ja täysin yliedustettu ryhmä. Suomessa asunnottomuus on yleisesti vähentynyt, mutta positiivinen kehitys ei valitettavasti koske vapautuvia vankeja. Suomen vankiloista vapautuu vuosittain yli 5000 vankia, joista arviolta kolmannes edelleen vapautuu kadulle.

Jos vapautuneella vangilla ei ole asuntoa, hänen on hyvin vaikea päästä kiinni normaaliin arkeen. Valitettavan helposti siinä ajautuu vanhoihin tuttuihin kuvioihin ja palaa rikollisuuden pariin. Jokainen meistä voi kuvitella millainen motivaatio on muutosprosessiin tai sen aloitukseen itsellään olisi jos ei tiedä edes missä ensi yönä nukkuu. Ilman asuntoa esimerkiksi koevapaus ja sen myötä valvontarangaistus ei voi alkaa joka lisää yhdyskuntaseuraamuksen epäonnistumisia, kun elämänhallinnan ongelmia vangeilla on paljon.

Mitä asialle sitten voisi tehdä?

Hallituksen tavoitteena on puolittaa asunnottomuus vuoden 2023 mennessä sekä ympäristöministeriö on aloittanut kolmivuotisen yhteistyöohjelman tämän saavuttamisen tukemiseksi. Tavoitteena on myös että vapautuvat vangit huomioitaisiin asunnottomussohjelmassa.

Jo vankilaan mennessä vangille olisi hyvä ruveta miettimään mahdollisen vapautumisen tiimoilta, minne ja milloin vanki kotiutuu, riippuen tietysti tuomion pituudesta. Asunnottomuus on suuri este kiinnittyä yhteiskuntaan jonka vuoksi moni pelkän muovipussin kanssa vankilan porteilta lähtevä vanki sortuu uusintarikollisuuteen pelkästään sen vuoksi kun ei ole muuta paikkaa, kuin vankila, jossa asua.

Vankiloihin on tullut ohjelmia, jotka tuomion suorittamisen aikana motivoivat arjenhallintaan ja opettavat uusia elämänhallintataitoja, jotka on tietysti katsottava yksilöllisesti jokaisen vangin suhteen, mikä tukee, ketä ja millä tavoin? Vaikkakin vankiloissa toimitaan elämänhallinnan edistämisen hyväksi, silti joka kolmannes vapautuva vanki kotiutuu kadulle ja sortuu uusintarikoksiin. Näin ollen ajattelen että jos polutusmahdollisuuksia olisi vankilasta vapautuessa siviilissä enemmän,niin sanottuun nivelvaiheeseen vangin vapautuessa, olisi tilanteeseen helpompi saada aikaansaavia tuloksia. Etsivän työn ja tuetun asumisen palveluiden hyödyntämistä sekä niiden lisäämistä että monenlaisten hankkeiden ja jo olemassa olevien palveluiden uudelleen tsekkausta, josko niihin voisi tehdä astetta matalamman kynnyksen esimerkiksi asunnon saannin ja luottotietojen menettämisen suhteen, ettei kynnys hakea asuntoa luottotiedottamana olisi niin suuri. Loppujen lopuksi vapautuvien vankien tukitoimiin satsatessa kuvittelisin että yhden vangin “hinta” yhteiskunnan rahoista tulisi tällöin pienenemään suuresti.

Suomeen Yhdysvalloista rantautunut Asunto ensin- periaate, jonka ajatuksena on että asunto ei ole palkinto joka saadaan kun muut palikat elämässä on kunnossa vaan sen sijaan asunto on se jonka avulla muu elämä rakennetaan. Kun on koti ja katto pään päällä varmaa, voi ihminen keskittyä ratkomaan muita ongelmiaan.Eritoten tämä periaate ja ajattelutapa asunnottomuuden ehkäisyyn auttoi vaikeimmissa asemassa olevia kuten pitkäaikais asunnottomia, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia joihin ryhmiin vapautuvat vangit vahvasti kuuluvat. Tämän periaatteen myötä vuoden 1987 on kodin saanut 12000 ihmistä. Asunto ensin-periaatteesta löytyy kattavasti tietoa ja sitä toteuttavat monet järjestöt ja kunnat, jotka ovat uudistaneet asunnottomuuden tiimoilta liittyviä palveluitaan.

Jätä kommentti

Vastaa