Aivot suojaavat meitä traumaattisilta kokemuksiltamme

Kukaan ei muista syntymäänsä, joka kuuluu asiaan ja on normaalia. Myös ensimmäiset elinvuodet on varmasti hyvin vaikea muistaa. Monen elämästä saattaa löytyä muitakin jaksoja, jotka eivät ole traumaattisen olemuksensa vuoksi omassa muistissaan. Näitä kutsutaan traumaattisiksi muistoiksi, josta meidän aivomme suojaavat meitä.

Traumaattiset muistot ja kokemukset

Lapsuuden kokemukset vaikuttavat hyvinkin valtavasti ihmisen kehitykseen. Vaikkei sitä aina tiedosta, niin negatiivisten kokemusten vaikutus voi olla hyvinkin voimakas, esimerkiksi kun kokemuksista tulee muistoja ja näistä kokemuksista voi jäädä pysyvästi emotionaalinen jalanjälki.

Traumaattinen kokemus voi olla mikä tahansa yksilön kokema uhkaava tilanne, joka aiheuttaa epätavallisen voimakkaita normaalia elämää häiritseviä reaktioita. Traumaattinen tilanne voi syntyä esimerkiksi läheisen ihmisen tekemän fyysisen tai seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena. Näistä kokemuksista voi jäädä pysyvä emotionaalinen jälki.

Muistojen estäminen ja aivot

Kliininen Psykologi Lidia García on luonut mielenkiintoisen teorian. Hänen teoriansa mukaan aivot toimivat suurin piirteittäin kuin kansio, tiedot tallentuvat ja järjestyvät aivoihin. Jos aivoihin tulee muisto, esimerkkinä ’’traumaattinen tilanne’’ joka ylittää aivojen kapasiteetin, se tallentuu muistiverkon muodossa, joka poikkeaa normaalista.

Mitä tämä tarkoittaa? Kohdatessa traumaattisia muistoja, aivomme eivät halua käsitellä niitä, johtuen siitä, että tämä traumaattinen kokemus on muuttanut meitä emotionaalisella kuin fysiologisella tasolla. Aivot suojelevat meitä siirtämällä kohdatut ’’muistot’’ muualle, jotta ne eivät aiheuttaisi meissä liian voimakkaita tuntemuksia.

Kannattaako traumoja tukahduttaa?

Traumat kannattaa käsitellä ammattilaisen kanssa. Käsittelemättömät traumat saattavat aiheuttaa suuriakin vahinkoja, sillä nämä muistot saavat meidät tuntemaan olomme todella huonoksi tai hämmentyneeksi. Apua kannattaa hakea terveydenhuollon kautta tai kriisikeskusten välityksellä.

Traumatisoitunut lapsi voi tuntea itsensä syylliseksi ja vialliseksi lopun elämäänsä. Muistojen ja tuntemuksien tukahduttaminen voi viedä meiltä runsaasti psyykkisiä voimavaroja, se voi näkyä omassa toiminnassa ja ajattelussa. Psykologin kanssa voi keskustelu voi tuoda uusia näkökulmia omaan tilanteeseensa ja Psykoterapia voi auttaa, jos menneisyydessä on itseä painavia tai häiritseviä asioita.

Kipukohtien tunnistaminen ja käsittely voi auttaa havaitsemaan selkeämmin mistä nämä tuntemukset oikein kumpuavat, helpottaen omaa oloa.

Itse pidin aihetta hyvin mielenkiintoisena. Kliinisen Psykologin Lidia Garcían teoria auttoi minua hahmottamaan aiheen kokonaisuutta paremmin.

Kiitos!

Lähteet Täydellistä lapsuutta ei ole | Hyvä Terveys (hyvaterveys.fi) ja Aivot suojaavat meitä traumaattisilta muistoiltamme - Mielen Ihmeet

7 kommenttia artikkeliin ”Aivot suojaavat meitä traumaattisilta kokemuksiltamme

  1. Mirak

    Tekstisi oli todella ajatuksella kirjoitettu ja herätti lukijallekin paljon ajatuksia. Olit hienosti pohtinut asiaa ja lähteiden kautta tuonut myös tieteellistä näkökulmaa. Teksti oli selkeä ja pysyi aiheessa koko tekstin ajan.
    Lapset reagoivat yllättävänkin raskaasti traumaattisiin kokemuksiin, vaikka se ei aina päällepäin heistä näy. Usein lapsena tapahtuneet traumaattiset kokemukset ikään kuin heräävät henkiin vasta aikuisena, jolloin huomataan, ettei lapsena koetut asiat ole vielä käsitelty. Olisikin tärkeää aina käsitellä traumaattiset kokemukset, sillä ennemmin tai myöhemmin ne vaikuttavat huomaamattakin omaan käytökseen.

  2. Liisu Hakkarainen

    Hei! Päädyin lukemaan tekstisi kauniin kuvan ja mielenkiintoisen otsikon perusteella. Tunteita ei todellakaan ole hyvä tukahduttaa, mutta kuten sanoit, se on ihmiselle luonnollinen ja monesti välttämätön puolustusmekanismi. Olen ajatellut, että nämä tukahdutetut tunteet ja traumaattiset kokemukset alkavat pulpahdella pintaan siinä vaiheessa, kun mieli ja keho tietää olevansa kykeneviä ja valmiita käsittelemään vaikeat asiat. Ja niin kauan, kuin ne sisälle ovat hautautuneet, aiheuttavat nämä psyykkistä kuormaa, usein tiedostamatta sitä.

    Tähän ammattilaisen apu todellakin olisi usein paikallaan, mutta ikävä kyllä se tuntuu olevan niin vaikeantuntuista monelle saavuttaa. Psykoterapia ei ole halpaa huvia ja olen kuullut jo pelkästään omasta lähipiiristä siitä, kuinka kelankin tukema psykoterapia jää usein toteutumatta, sillä terapeutti täytyisi itse etsiä. Tähän se kaikki sitten tyssääkin.
    Eräällä ystävälläni oli vielä voimavaroja riittänyt terapeutin etsimiseen, mutta useat yhteydenotot ovat olleet turhia, sillä heillä ei ole ollut aikaa. Sitten on henkilö, joka yhtäkkiä muisti, että oli saanut tälläisen lähetteen, mutta prosessi tuntui niin hankalalta jo alkuunsa, ettei tullut mieleenkään lähteä edistämään asiaa. Hän ei kokenut myöskään mukavaksi puhua tuntemattomalle henkilölle, joten asian edistäminen oli helppo jättää sikseen. Monilla voimavaroja ei ole terapeutin etsimiseen lainkaan, vaikka haluaisivatkin ja tietäisivät tämän olevan heidän parhaakseen.

    Väestön tarve psykoterapiaan on kasvanut, eikä siihen myöskään tämän hetkisillä resursseilla pystytä vastaamaan. Tällä hetkellä eduskunnan käsiteltävänä on kansalaisaloite, joka pyrkii saamaan psykoterapia koulutuksen maksuttomaksi. Koulutus maksaa opiskelijalle tällä hetkellä noin 20 000 – 50 000 euroa, mikä on ollut suuri este kouluttautumiselle. Toivottavasti tämä poikii lainsäädännön hiomista niin, että tulevaisuudessa kouluttautuminen tulisi mahdolliseksi taloudellisista syistä riippumatta. Tämä voisi olla ensi askel lisääntyneen psykoterapian tarpeen ja kysynnän vastaamiseen.

    1. Sandra Ali

      Hei Liisu,

      Kiitos kommentistasi. Itse en ole ollut tietoinen tuosta, että kouluttautuminen psykoterapiaksi on maksullista. Onhan tuo suuri summa, eikä kaikilla ole edes varaa tuommoiseen, vaikka haluisi kouluttautua. Olen myös itse kuullut useasti, että hoitoon pääseminen on liian vaikeaa, joskus voi mennä kuukausiakin, jotta pääsee hoitoon. Surullista ajatella, että apua on vaikeasti saatavilla, kun sitä eniten tarvitsee. Asialle pitäisi tehdä jotain.

  3. Elmeri

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Olen itsekin pohtinut paljon ihmisen traumarakenteen heijastuksia tämän elämänlaatuun ja kulkuun. On kiehtovaa ja samalla kammottavaa, kuinka monitasoisesti traumaattiset tapahtumat voivat alitajunnassamme vaikuttaa meihin ilman, että olemme itse niistä tietoisia: kuten mainitsit, traumaattinen kokemus muuttaa meitä monikerroksisesti niin emotionaalisella kuin fysiologisella tasolla.

    Kerrot, kuinka muistojen ja tuntemusten tukahduttaminen vaikuttaa ihmisen koettuihin voimavaroihin. Havaintojeni mukaan vaikuttaisi siltä, että ihminen ei voi olla liian hyvässä, eikä toisaalta liian huonossa kunnossa saadakseen Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa. Mielenkiintoista onkin, miten ja missä vaiheessa vaikeasti traumatisoitunut henkilö on itsensä ja toisaalta Kelan silmissä valmis ottamaan vastaan terapeuttista apua.

    Erään sanonnan mukaan ihminen saa osakseen vain niin paljon, kuin jaksaa kantaa. Uskonkin, että elämän haasteet ja vaikeudet tarjoilevat läpi elämän kasvun paikkoja, jos niihin vain on valmis tarttumaan. Jäin kuitenkin miettimään, kuinka paljon ihmisellä lopulta on mahdollista vaikuttaa psyykkiseen kehitykseensä tilanteessa, jossa taustalla lymyää todella raskas ja syvälle alitajuntaan painunut traumataakka? Missä määrin jatkuva kasvu ja kehitys on mahdollista, jos ihminen ei ole lapsuudessa saanut edes auttavaa välitetyksi ja nähdyksi tulemisen kokemusta perheeltään eikä lähitahoiltaan? Voiko sen kaltaista perustavanlaatuista vajetta myöhemmissä kehitysvaiheissa koskaan täysin saada riittävälle tasolle, jotta kasvuprosessi pääsee syvenemään? Toisaalta uskon vahvasti ihmisen elinikäiseen kasvupotentiaaliin, ja ajatus luo mieleeni toivoa ja valoa. Haluan uskoa, että oikein ajoitettuna toimiva yhteydellinen terapiasuhde voi tarjota apua myös syvemmälle juurtuneisiin traumarakenteisiin.

    1. Sandra Ali

      Hei Elmeri,

      Kiitos monipuolisesta kommentistasi. Olet tuonut hyviä näkökulmia, mitä itse en ole vielä pohtinut, traumoja kannattaa ehdottomasti käsitellä. Mainitsit siitä, että missä kohdassa kasvu ja kehitys on vielä mahdollista, jos on kokenut ettei ole tullut esimerikiksi lapsena nähdyksi tai kokemuksta, että joku välittää. Itse uskon siihen, että ihmisillä on erilainen psyykkinen resilienssi, jota on toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Hyvä resilienssi voi suojata trauman negatiivisilta vaikutuksilta. Hyvää elämää on mahdollista elää myös vastoinkäymisistä huolimatta.

  4. Emmi

    Todella mielenkiintoinen kirjoitus. Ehdottomasti ei, traumoja ei tukahduteta!
    Onhan se todella hyvä, että aivot suojaavat meitä vaikeilta asioilta. Kun traumaattinen kokemus on tuore, ei välttämättä aivot pysty käsittelemään tapahtumaa ja näin ollen voi se “hautautua” jonnekin mielensopukoihin. Mutta vaikka, kuinka yrittäisi elää elämäänsä unohtaen trauman. Se ei tule onnistumaan. Ihminen reagoi tiedostamatta asioihin, keho muistaa, vaikka mieli ei muistaisi. Pelkkä tuoksukin voi herättää tunteen, muiston.

    Elämän aikana tulee enemmän, kuin yksi trauma. Vaikka sen yhden tai kahden trauman kanssa oppisi elämään, niin jossain vaiheessa kolmas trauma voi olla se, mikä kaataa koko maljan. Masennus, ahistuneisuushäiriö. Epävakaus yms. Nämä tuntuisi olevan aika yleiset häiriöt nykyään. Toivottavaa olisi, että kaikki saisi apua pahoinvointiinsa. Lääkkeet ei ole se ratkaisu. Ne on helppo tie siirtää asiaa eteenpäin, mutta ne ei paranna traumoja. Sen takia oli ihana lukea, kuinka otit esille tuon psykoterapian.

    Kelan korvattava psykoterapia on todella hyvä. Mutta ennen sitä olisi hyvä jutella psykologin kanssa kunnolla ja ajan kanssa, että hän osaisi arvioida mikö terapiamuoto olisi hyvä. Terapiamuotoja on niin monia, ja kaikki muodot eivät ole sopivia kaikille. Monesti psykologi antaa myös listan sopivista terapeuteista ja ohjeistaa etsimistä.

    Terapeutin etsiminen on toinen asia. Kuinka löytää itselleen sopiva terapeutti? Valintaa on paljon. Sähkäposteja saa lähetellä useita ja siltikään ei ole varmuutta, kuinka monella olisi aikaa. Ja sitten ne, joilla on aikaa. Kuinka monta on mahdollista nähdä? Joillakin on ilmainen tutustumiskäynti, jotkut taas ottavat maksun siitä ensimmäisestä käynnistä.

    Aikaa ja energiaa vievää. Mutta ehkä psykoterapia on enemmänkin tarkoitettu ihmisille, joilla on voimavaroja enemmän. Kriisivaihe, jolloin enemmän oireillaan tulisi hoitaa psykologin, psykiatristenhoitajien kanssa. Ja loppuvaihe olisi terapia, jossa yritetään saada ihminen irtaantumaan traumoista ja oppimaan elämään itsensä kanssa. Se tosin vaatii todella paljon voimia, että voi edes käydä läpi “henkilökohtaista helvettiään”. Koska terapiassa monesti “revitään ne haavat auki uudelleen”, että saadaan käsiteltyä ne uudessa valossa, turvassa. Todella mielenkiintoinen ja antoisa prosessi. Se kasvuntie on hurja ja kuinka paljon ihminen voikaan muuttua tuona aikana. Se on jotenkin myös niin kaunista. Olisi upeaa, jos jokainen saisi tuon mahdollisuuden.

    Kela harmillisesti vain tukee niitä, joista näkee, että heistä on tulevaisuudessa hyötyä. Kuntoutetaan tulevia työntekijoitä yhteiskuntaan. Aika raadollista, sillä olemme jokainen arvokas ja meille kaikille kuuluisi hyvä mielenterveys.
    Terapiaan tietty pääsee ilman kelaakin, mutta harvalla on maksaa 90€/45min,

Vastaa