Kiitos ja kumarrus!

On aika meidän kirjoittaa viimeinen yhteinen blogikirjoitus.  Tarkastelimme aihetta useasta eri näkökulmasta ja tekstejä kirjoittaessamme olemme oppineet lisää asunnottomuudesta ja sen haasteista. Käsittelimme teksteissämme muun muassa nuorten ja naisten asunnottomuutta, koronan vaikutuksia asunnottomuuteen, asunnottomuuden historiaa ja pohdimme kodin merkitystä sekä sitä, onko olemassa vapaaehtoista asunnottomuutta. Lisäksi nostimme esille erilaisia matalankynnyksen palveluntarjoajia, joilta on mahdollista saada tukea asunnottomuuteen ja sivusimme myös sitä, kuinka asunnottomuus näyttäytyy esimerkiksi poliisin tai ensihoitajien työssä. Ennen kaikkea jaoimme mietteitämme ja ajatuksiamme asunnottomuudesta. 

Paljon ajattelemisen aihetta antoi myös muiden ryhmien blogitekstien lukeminen ja kommentoiminen. Kiitos kaikille blogiimme perehtyneille: toivomme, että myös te saitte matkassamme uusia näkökulmia aiheeseen.  

Terveisin, Elmeri, MarLa, AnSa ja Adas 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi