Kolikolla kaksi puolta: läheisriippuvuus addiktion alla

Samasta perheestä ponnistavat sisarukset. Toinen on työelämässään kaikista alaistensa töistä perillä oleva johtaja ja lapsiaan harrastuksiin kuskaava perheen äiti. Hän ei tarvitse koskaan apua missään, mutta on aina valmis itse auttamaan jokaista naapuria, ystävää ja tuttavaa. Hän on vahvuuteen sairastunut. Toinen taas on elämänhallintansa menettänyt alkoholisti, jonka kaikki keskittyminen menee alkoholin ajattelemiseen, juomisen salaamiseen tai juomiseen itseensä. Annetut lupaukset rikotaan ja läheiset suhteet voivat huonosti. Tämä sisarus on sairastunut alkoholismiin. Mitä yhteistä on näillä kahdella, vai onko mitään? 

Lapsuuden kontakteissa lapsi oppii, millaisena hänet hyväksytään tai ei hyväksytä. Kun lapsi ilmaisee surua, tarvitsee hän lohdutusta voidakseen kokea tunteen olevan sallittu. Kun lapsi ilmaisee kiukkua, tyytymättömyyttään, tarvitsee hän ympäristöltään hyväksynnän kiukun tunteelle oppiakseen kiukun ja tyytymättömyyden olevan sallittu. Jos kuitenkin toistuvasti lapsi jää surussaan vaille lohtua, ja kiukku vaiennetaan kiukulla, oppii lapsi, että nämä tunteet eivät hänessä ole sallittua. Surun ja vihan lisäksi samoin on kaikkien tunteiden kohdalla. Kiellettyä voi olla ilmaista myös vaikkapa seksuaalisuutta, iloa tai pelkoa.  

Kun lapsen luontainen tapa tuntea ja reagoida ympäristönsä tapahtumiin on toistuvasti kielletty, ehkä jopa rangaistuksen uhalla, kokee lapsi oman itsen vapaan ilmaisun turvattomaksi ja alkaa etsiä ympäristönsä hyväksymää tapaa olla. Lapsessa on sisäänrakennettuna voimakas yhteenkuuluvuuden tarve. Se auttaa lasta sopeutumaan olosuhteisiin, jotta lapsi saisi tarvitsemansa hoivan ja huolenpidon – lapsi on näet täydellisen riippuvainen aikuisten huolenpidosta. Lapsi pyrkii miellyttämisellään pitämään huolen siitä, että aikuinen ei hylkäisi tätä. Läheisriippuvuuden siemen on näin kylvetty. 

Kuva: Pixabay

Läheisriippuvuuden ääripäitä ovat äärimmäinen toisiin takertuminen ja vahvuuteen sairastuminen. Takertuja on epävarma itsestään ja mielipiteistään. Hän välttää konfliktia, eikä uskalla olla eri mieltä. Vahvuuteen sairastuja on taas aina valmis auttamaan toisia, neuroottisuuteen asti. Hän ei tarvitse itse koskaan mitään, vaan uhraa elämänsä toisten hyvinvoinnille. Hän ei osaa sanoa ei, eikä ehkä edes tunnista, että haluaisi sanoa ei. Samassa henkilössä läheisriippuvuus voi kuitenkin ilmetä myös molemmilla tavoilla. Tilanteesta riippuen hän voi olla epävarma takertuja tai kaikesta huolehtija. Molempia ääripäitä ohjaa lapsuudessa sisäistetty oppi siitä, että se mitä olen, on väärin. Jotta saan rakkautta ja huolenpitoa, minun täytyy muuttua sellaiseksi kuin muut haluavat. 

Lapsuudessa koettu turvattomuuden tunne pysyy mukana aikuisuudessakin, ja turvatonta sisäistä lasta pyritään rauhoittamaan kontrolloimalla itseä ja ympäristöä. Läheisriippuvainen etsii jatkuvasti varmistusta ympäristöltään kysymyksiin ”olenko oikein, olenko riittävän hyvä?”. Kun keskittyy vain toisten haluihin ja auttamiseen, ei tarvitse kuulla tai kuunnella omaa hätää. Läheisriippuvainen työskenteleekin usein hoitoalalla. 

Mutta miksi kirjoittaa läheisriippuvuudesta, kun aiheena on alkoholismi? Entä miten tämä liittyy alussa esiteltyihin sisaruksiin?  

Alkoholisti perheessä on altistava tekijä lapsen läheisriippuvuuden kehittymiselle. Läheisriippuvuus taas on altistava tekijä addiktioiden syntymiselle, kuten alkoholismille. Alkoholistin puoliso on usein läheisriippuvainen ja alkoholismin taustalla vaikuttaa usein läheisriippuvuus. On siis todennäköistä, että alkoholistiperheessä kaikki ovat läheisriippuvaisia, mutta yksilöt pyrkivät hoitamaan sisäisen lapsen turvattomuutta ja kipua erilaisin keinoin. Toinen etsii turvaa suorittamisesta, toinen keskittyy muiden pelastamiseen omien huolien sijaan ja yksi turruttaa tunteensa päihteisiin. Siksi perheestä, jossa on alkoholismia, voi yksi päätyä kaikkeen pystyväksi uraohjukseksi ja toinen elämänhallintansa menettäneeksi alkoholistiksi. Toinen saa kiitosta toiminnastaan, toista säälitään ja paheksutaan. Molemmat kuitenkin kadottavat itsensä; toisia varten elämiseen tai alkoholiin.  

Läheisriippuvuus on siis toimimattoman perheen tapa olla kontaktissa ja noidankehää voi olla vaikea rikkoa. Läheisriippuvaisesta käyttäytymismallista voi kuitenkin opetella ulos ja toipumisessa auttaa esimerkiksi psykoterapia. Oman minuuden vahvistaminen ja tunteiden ja tarpeiden tunnistamisen opettelu ovat keskiössä. Toipumisprosessissa kohdataan oma sisäinen lapsi; herkkyys ja haavoittuvuus. Harjoitellaan itsen kuuntelemista ja aletaan pitämään huoli omista tarpeista. Aletaan kasvaa omaksi itseksi. 

Kuva: Pixabay

Vaikka käsittelen kirjoituksessani läheisriippuvuutta vain suhteessa alkoholismiin, on tärkeää kuitenkin muistaa, että myös muunlaiset olosuhteet aikaansaavat ja ylläpitävät läheisriippuvaista käyttäytymistä. Läheisriippuvuuden taustalla voivat vaikuttaa lapsuuden kokemukset esimerkiksi hylätyksi tulemisesta, turvattomuudesta, vanhempien liiallisesta vaatimisesta tai rajattomuudesta, vanhemman narsismista tai mielenterveydenhäiriöistä. Lisäksi läheisriippuvuus on altistava tekijä ylipäätään addiktioille, joista alkoholismi on vain yksi muoto. 

Lähteet:

Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa  

Ben Malinen: Taakkana läheisriippuvuus 

https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/laheiset-ja-paihteiden-kaytto/laheisriippuvuus

4 kommenttia artikkeliin ”Kolikolla kaksi puolta: läheisriippuvuus addiktion alla

  1. Nora Loma

    Heippa Veera! Tuo on niin totta, että läheisriippuvuus on altistava tekijä addiktiolle. Postauksestasi tulee vahvasti mieleen lastensuojelussa kohtaamani pariskunta. Joista toinen oli läheisriippuvuuttaan ja siitä seuranneita tunteita turruttanut päihteisiin, kun taas toinen keskittyi muiden pelastamiseen omien huolien sijaan. Tämä yhtälö ei ollut lainkaan toimiva.

    Tässä tilanteessa heidän on vaikea nähdä tilanteen vahingollisuus kumpaakin kohtaan. Läheisriippuvuus on niin vahva ja ihmiset ovat täysin riippuvaisia toisen olemassaolosta ja omat tunteet jäävät helposti taka-alalle. Nuorten kanssa koen, että läheisriippuvuuteen olisi tärkeä jo varhaisessa vaiheessa puuttua ja lähteä työstämään ongelmakohtia. Heidän kanssaan työskennellessä on tärkeä ohjata ja tukea kohti tervettä aikuisuutta. Heillä on pitkälti täysin epäselvää käsitys omasta minäkuvasta, ominaisuuksista ja tunteista. Myös epävarmuuden sietäminen on hyvinkin vaikeaa. Toipumisessa pyritään vahvistamaan itsensä arvostamista. Hyväksymään itsensä puutteineen sekä hyväksyä elämän kulku sellaisena, kuin se on ollut.

    Läheisriippuvuuttahan on eri asteista ja se käsitetään monin eri tavoin. Ongelmaksi se muodostuu silloin kun se vaikeuttaa/rajoittaa omaa ja muiden elämää. Kirjoituksesi sai pysähtymään tämän asian äärelle ja siihen, kuinka jo lapselle muodostuu yhteenkuuluvuuden tunne ja kuinka heillä on tarve miellyttää aikuista. Kiitos siis hyvästä kirjoituksesta.

    1. Eveliina Silvennoinen

      Kiitos Veera hyvästä kirjoituksestasi. Yhdyn Noran kommentteihin myös oman työni kautta mieleentulleilla esimerkeillä. Päihteiden käyttäjien kanssa tunnistaa selkeästi kuinka paljon esim.toipumisen matkalla taistellaan läheisriippuvuuden ja sen erinäisten piirteiden kanssa. Moni turvautuu heti raitistuessaan uusiin parisuhteisiin koska tuntuu että aina täytyy olla joku, joku rupeaa suorittamaan kumppanin raitistumista ja pelastamista ja näin ollen yhtälöt ovat valmiina, jonka lopputulos valitettavan harvoin on kenellekkään sillä hetkellä suotuisa. Onneksi ihminen on eheytyväinen ja muutosprosessissaan voi opetalla uusia toimintamalleja hyvinkin syvääjuurtuneiden sijaan. Muistan jostain jenkkielokuvasta nähneeni tilanteen jossa raitistuvalle sanottiin AA-ryhmässä neuvona esim. ennen parisuhteen aloitusta raitistumisen alkumetreillä että osta ensin kasvi,pidä sitä vuosi ja jos se on vielä hengissä, voit miettiä sitoutumista uuteen ihmiseen ja parisuhteeseen. Olen kysynyt asiakkailtani puhutaanko itsehoitoryhmissä Suomessa tällä tavalla vai onko kyseessä vain jenkkiversio kärjistetysti raitistumisen ensimmäisistä vuosista? Monet ovat vastanneet kyllä. Onhan vertauskuva ehkä lievästi absurdi mutta varmasti pohjautuen kirjoittamaasi läheisriippuvuudesta ja sen kytköksistä addiktioihin, varmasti aika oleellinen eheytymisen kannalta. Kun on saanut itseään hoidettua tarpeeksi vakaalle maalle sekä käsiteltyä monenlaiset traumat ja käyttäytymismallit, kuten läheisriippuvuus(jonka moni toipuva mieltää ääneen itsekkin olevansa)on varmasti silloin vasta tilaa jollekkin muulle. Elämähän tapahtuu tietysti koko ajan ympärillämme eikä tapahtumien kulkuun voi aina vaikuttaa, mutta oivalluksena toipuvalle tai toipuvan läheiselle, läheisriippuvuuden hoito ja työstäminen on todella oleellinen asia tulevan kannalta.

  2. Ada Saarni

    Hei Veera,

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta tärkeästä aiheesta. On täysin totta, kuinka lapsuuden kokemukset vaikuttavat olennaisesti siihen, millainen ihmisestä muotoutuu ja kuinka vahvasti varhaisetkin nuo kokemukset voivatkaan vaikuttaa elämään myös myöhemmällä iällä.
    Yhdynkin Noran kommenttiin siitä, että olisi tärkeää puuttua jo nuorena näihin muodostuneisiin tunnelukkoihin tai käyttäytymismalleihin, jolloin uuden ajatusmallin omaksuminen voisi olla ehkä hieman helpompaa. Kun tiettyä kaavaa toistaa tarpeeksi kauan, voi siitä ulospääseminen olla entistä hankalampaa.
    Toisaalta olen huomannut, että tänäpäivänä aihe on alkanut olla jonkin verran esillä myös mediassa ja esimerkiksi läheisriippuvuudesta puhutaan jo avoimemmin, mikä on hyvä asia. Ihmiset saavat enemmän tietoa ja osaavat ehkä tehdä jonkinlaista itsetutkiskelua myös itsekseen, mikä voi olla hyvä ensimmäinen askel ongelmien työstämisen aloittamiseen.

  3. Mari Uusitalo

    Kiitos Veera hienosta kirjoituksesta! Monesti ihmetellään, miten samasta perheestä voi kasvaa ja kehittyä niin erilaisia ja eri luonteisia lapsia! Tyyppiesimerkissäsi toit esiin epävakaisissa oloissa kasvaneet sisarukset, joista toinen selviytyy ylisuorittamalla, itsensä ja omat tarpeensa unohtaen ja toinen ei saa otetta elämästään ja käyttää esimerkiksi päihteitä jaksaakseen elämäänsä.

    On selvää, että ulkopuolisten silmin sisaruksista ylisuorittaja saa muilta positiivista huomiota ja kehuja reippaudestaan, kun taas elämänhallintansa menettänyt alkoholistisisar herkästi tuomitaan. Ilmiönä puhutaan 70-luvun kilteistä suorittajatytöistä. Herääkin ajatus, onko ilmiöllä jokin yhteys läheisriippuvaisen perheen toimintamalliin? Samaan aikaan kuitenkin juuri tässä ikäluokassa elävien naisten keskuudessa on paljon myös ahdistuneisuutta. Terapeuteista on pulaa, ja masennuslääkkeitä syödään suuria määriä Suomessa tänä päivänä.

    Onko aikamme haasteena juuri tunnistaa sekä itsessämme, että muissa läheisissä ihmisissä tuo vahvuuteen sairastuminen? Jos ihminen tunnistaisi sisimmässään tuon vahvuuteen sairastumisensa, hän osaisi ehkä olla armollisempi itseään kohtaan.

Vastaa