PITKÄN MATKAN PÄÄTÖS

Pitkä työmatka on nyt tullut päätökseensä. Matkanteko ei kuitenkaan pysähdy tähän, vaan uusi polku aukeaa edessä. Minne se vie? Se jää vielä nähtäväksi. Joku viisas on sanonut että, kauas on aina pitkä matka. Ehkä näin, mutta näkisimme kuitenkin itse matkan tärkeämpänä kuin määränpään. Matkalla opimme ja koimme paljon, oli tyhjän paperin tuijottamisen kauhua, epävarmuutta omista kirjoittajan lahjoista, totaalisia black outteja kun ei keksitty mistä kirjoittaa seuraavaksi, näkemyseroja tehtävän annosta. Näistä kaikista haasteista selvittiin ja ennen muuta, niistä selvittiin ryhmänä toisiamme tukien ja tsempaten. Blogin kirjoitus oli monelle vierasta ja aluksi kolme meistä suhtautuikin siihen eriasteisen varauksellisesti. Matkan aikana voinee todeta, että kaikkien rohkeus kirjoittaa julkisesti kasvoi ja bloggailuun suhtautuminen muuttui positiivisemmaksi.

Kiitämme lukijoitamme ja toivomme, että olette saaneet uutta tietoa ja ehkäpä jopa oivaltaneet jotakin uutta tekstiemme parissa. Olemme pyrkineet avaamaan mitä ja keitä pitkäaikaistyöttömät ovat tai keitä asia voi Korona maailmassa koskettaa. Käsittelimme kirjoituksissamme niin vapaehtoisesti työttömiä kuin erilaisista elämänhaasteista johtuvia työttömyyksiä. Emme ole myöskään unohtaneet työttömien tunteita, joita työttömyys herättää ja asenteita, joita he kohtaavat. Mietimme työttömyyttä myös rekrytoijan näkökulmasta ja käsittelimme valtion suunnitelmaa pitkäaikaistyöttömien auttamiseksi sekä työttömyyden tulevaisuutta. Viimeisin kirjoitus käsittelee iäkkäämmän työntekijän kannalta tärkeitä pohdintoja. 

Pinkin mielestä parasta blogissa oli toistemme tukeminen, kehuminen ja luovatkin oivallukset pitkäaikaistyöttömyydestä ja mitä siitä voidaan kirjoittaa. Lopetan oman osuuteni blogista sitaattiin J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta saagasta löytyvään sanontaan, mikä mielestäni kuvaa hyvin Pitkä työmatka blogia, sen työstämistä ja omia tunteitani siitä.  “On kamalan vaarallista kävellä ulos ovestaan. Astut tielle ja jollet pidä jalkojasi kurissa, tie voi pyyhkäistä sinut kuka tietää minne”. 

Liila yhtyy Pinkin sanoihin toistemme kehumisesta ja tukemisesta. Koen kehittyneeni paljon kirjoittamisessa ja tiedonhaussa tässä kannustavassa ryhmässä. Myös ennakkotietoni pitkäaikaistyöttömyydestä olivat todella vähäiset, joten olen oppinut hurjasti ryhmäläisiltäni kuten myös omien postauksieni kautta. Pitkä työmatka blogille siis kiitos ja kumarrus myös Liilan puolesta. 

Punainen on aina salaa haaveillut omasta blogista, mutta ei ole uskaltanut. Tämä kokemus ehkä toi haavetta lähemmäksi, mutta myös vahvisti, että vielä ei ole aika. Kovasti hän on silti yrittänyt houkutella ryhmän muita jäseniä yhteiseen blogin pitämiseen, mikä ei ole sidottu tiettyyn aiheeseen.  

Mustalle blogin kirjoittaminen ajatuksen tasolla kuulosti mielekkäältä. Tajunnanvirran kirjaaminen paperille on aina ollut antoisaa ja helppoa. Kuitenkin aiheessa pysyminen ja itse pitkäaikaistyöttömyydestä kirjoittaminen osoittautui yllättävänkin haasteelliseksi. Mutta kuten yllä onkin jo todettu – tiimi toimi ja kannustavalla ilmapiirillä sekä ideoiden lentäessä, voinee Mustakin olla tyytyväinen omiin tuotoksiinsa. Pitkän työmatkan sakille siis iso kiitos tuesta ja antoisasta matkasta. 

Young Business Boy Wins Go Cart Race A young business boy dressed in business attire and race goggles in a push cart down a rural road in Utah. This business boy loves racing and competing and working for the success of his business. He gives raised arms at the finish line as he wins. end of journey stock pictures, royalty-free photos & images

Kuva Pixabay

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi