Päihteillä pakoon pahaa oloa

Jokaisella on elämässään niin ylä- kuin alamäkiäkin. Välillä olo on ahdistunut, iloinen, stressaantunut, rentoutunut, vihainen tai rakastunut. Erilaisten elämän vaiheiden ja muutosten aiheuttamien tunteiden säätely on taito, jota harjoitellaan vauvasta saakka, ja jonka kehittymiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiski ihmissuhteet. Aina omien tunteiden säätelytaito ei pääse kehittymään toivotulla tavalla, ja silloin pahaa oloa paetaan usein päihteillä.

Väestöliiton sivuilla todetaan, että heikot tunnetaidot ja kiintymyssuhteet ovat yhteydessä toisiinsa, ja sitä kautta päihteiden käyttöön. Monilla päihteidenkäyttäjillä on taustallaan turvattomia ihmissuhteita, jotka ovat vaikuttaneet esimerkiksi taitoon säädellä negatiivisia tunteita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki huonomman lapsuuden tai muun ihmissuhteen kokeneet ryhtyisivät käyttämään päihteitä.

Kuva: Pixabay

Päihteet ovat usein se, mihin turvaudutaan, kun koetaa, ettei muualta saa apua ja tukea. Päihteistä ei siis välttämättä haeta varsinaisesti sen tuomaa mielihyvää, vaan säädellään ja hallitaan sietämättömiä tunteita. Esimerkiksi ahdistus, stressi, häpeä, tyhjyys tai riittämättömyys ovat tuntemuksia, joita pyritään pakenemaan päihteillä, kun omien tunteiden säätely ja niiden tunnistaminen on vaikeaa. Riittävän hyvien ihmissuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen on päihteidenkäyttäjille vaikeaa. Tämä johtuu siitä, että omien tunteiden ja ahdistuksen purkaminen toiselle voi olla ylivoimaista. Päihteiden käyttäjä voi siis kokea itse päihteen “parhaaksi ystäväkseen”, sillä se helpottaa stressiä, on aina saatavilla eikä vaadi mitään. Todellisuudessa terveiden ihmissuhteiden luominen olisi ensimmäinen askel kohti parempaa oloa.

On turha miettiä, miksi joku juo tai polttaa. Syy on sisäinen, omien korvien välissä.

Kalervo Kiianmaa, tutkimusprofessori

Sen lisäksi, että päihteillä paikataan heikkoja tunnetaitoja tai syrjäytyneisyyden kokemusta, voi se olla myös keino pakoilla ongelmia sekä hetkellistä huonoa oloa. Etenkin alkoholia pidetään Ylen uutisen mukaan eräänlaisena itsehoitolääkkeenä. Se auttaa rentouttamaan rankan työpäivän jälkeen, helpottamaan sosiaalisia tilanteita tai laannuttamaan kiukunpuuskaa jonka jokin epäonnistuminen aiheutti. Päihteillä voidaan myös toki suoranaisesti hakea päihtynyttä tilaa sekä tajunnan muuntelun ja titoisuuden laajenemisen kokemuksia vain sen hauskuuden ja kiehtovuuden vuoksi. Kysymykseen, miksi päihteitä käytetään, on miltei mahdoton vastata tyhjentävästi, sillä niitä käytetään niin moninaisin tarkoitusperin ja monella eri tapaa, kuten eräässä aiemmassa tekstissämme on kerrottu.

Pohdin hieman omaa päihteiden käyttöäni ja sitä, miksi itse alun perin kokeilin alkoholia ja tupakkaa. Koen, että syynä päihteiden käytön aloittamiselleni oli ensisijaisesti uteliaisuus. Miltä alkoholi tai tupakka maistuu, ja miltä päihtyminen tuntuu? Myös sosiaalinen paine ja ryhmään kuulumisen tarve olivat varmasti tekijöitä, jotka jouduttivat ensimmäisten kokeilujeni ajankohtaa. Kuitenkin, en ole koskaan kokenut tarvetta turruttaa tunteitani tai paeta pahaa oloani alkoholilla, päin vastoin. Tupakka sen sijaan on itselleni, kuten varmasti monelle muullekkin, päihde, jolla pyrin lieventämään turhautumistani tai ärtymystäni. Hassua kuitenkin on se, etten usko sen itsessään oikeasti rauhoittavan minua, vaan se hetki, kun olen vain rauhassa, hiljaa ja hengitän.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

6 ajatusta aiheesta “Päihteillä pakoon pahaa oloa”

  1. Blogitekstisi oli mielenkiinoinen ja ajatuksia herättävä!
    On mielenkiintoista ajatella kuinka päihteet voivat viedä saman lapsuuden eläneet ja samoista lähtökohdista tulevat ihmiset aivan eri piireihin. Ystäväpiirit ovat varmasti osasyy siihen, miksi päihteitä aletaan käyttämään pahan olon tai turhautumisen sietämiseen. Olen kasvanut ystäväpiirissä, missä parhaimmat ystäväni lähti kokeilemaan alkoholia, tupakkaa ja huumeita hyvin nuorena. En tiedä vaikuttaako nämä kokeilut siihen, kuinka elämme nykypäivän aivan eri elämää.
    Sanoit hyvin sen mihin voin samaistua: Päihteistä ei välttämättä haeta mielihyvää, vaan säädellään ja hallitaan tunteita, jos ei löydä muita keinoja niiden säätelyyn. Päihteisiin usein turvaudutaan silloin, kun koetaan, ettei mistään muusta ole apua. Omassa elämässäni haluan kyseenalaistaa tätä menetelmää. Haastaa itseäni sen suhteen, että uskaltaisin tehdä, sanoa ja kokea samat asiat, jotka kokisin alkoholin vaikutuksen alaisena ja olla rohkeampi. Tällä tarkoitan esimerkiksi puheeksi ottamisen taitoa, joka muutaman alkoholiannoksen ottaneena loistaa olemassaolollaan, ja katoaa jurouden taakse selvänä.
    Kirjoitettu tekee asiat näkyväksi, joten kiitos kun kirjoitit tekstisi esille ja muiden ajateltavaksi.

    1. Kiitos kommentistasi! Olen kanssasi samaa mieltä juurikin siitä, että pienet valinnat elämässä voivat kuljettaa toisen aivan erilaisiin ympyröihin kuin toisen, jolla on samankaltaiset lähtökohdat, mutta on valinnut toisin. Kiva kuulla, että tietoisesti pyrit olemaan aivan yhtä rohkea ja puhelias alkoholilla tai ilman! Siihen pitäisi varmasti monen keskittyä, itseni mukaan lukien, sillä uskon vaikutusten olevan vain positiiviset. 🙂

  2. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!

    Toit mielestäni hyvin esiin näkökulmia siitä, mitkä asiat ovat usein lähtökohtia päihteiden käyttämiselle, kuten esimerkiksi ikävien tunteiden pakeneminen. Harvoin sitä tulee oikeasti mietittyä omalla kohdalla, että miksi niitä päihteitä tulee käytettyä. Onko kaikki lähtenyt siitä, että on ollut nuorena sosiaalisia paineita vai taustalla joku aivan muu syy. Mielestäni nämä ovat niitä elämän suuria kysymyksiä, mihin ei koskaan saa yksinkertaisia vastauksia.

    1. Kiitos kommentista! Sepä se, tekstiä kirjoittaessa aloin toden teolla itsekin pohtimaan mistä oma päihteiden käyttö johtuu, ja mikä siihen vaikuttaa. Minäkään en usko että yksiselitteistä vastausta tulee ikinä löytymään, sillä luulen sen aina olevan monien tekijöiden summa. 🙂

  3. Todella hienosti kirjoitettu teksti. Monet juurikin turruttavat pahan olonsa päihteillä. Moni heistä myös tietää sen olevan hetkellinen apu, joten seuraava annos, on se sitten alkoholia tai vahvempaa, on jo valmiina.

    Tosiaan nuorilla usein kokeilunhalu ja ryhmäpaine saavat nuoren kokeilemaan päihteistä. Monesti itse olen myös kuullut nuorten suusta sen olevan “coolia”. Nuori voi kokea olonsa tukalaksi myöskin kotona, joka voi johtaa juurikin päihteiden käyttöön.

    Tekstiin tuo mukavan lisän omat kokemuksesi. Varsinkin kun pystyn niihin samaistumaan. Tupakkatauko on juurikin monille se pieni rauhoittumishetki, joka otetaan riidan keskellä tai työpaikalla ongelman kohdatessa.

    1. Kiitos kommentista! 🙂 Kirjoitit monen tietävän päihteiden olevan “hetkellinen apu” pahaan oloon, mistä olen samaa mieltä, varsinkin jos kyseessä on päihteiden käyttöön taipuvainen henkilö. Päihteiden ei varmastikaan ajatella olevan ratkaisu ongelmiin, vaan ennemmin voisi kuvitella joillain niiden käytön olevan ongelmien seurauksia.

Kommentoi