Kehon ja mielen merkitys omaan hyvinvointiin

Jokaisen ihmisen mieli ja keho molemmat vaikuttavat päivittäin toinen toisiinsa, eikä niitä voi erottaa vaikka tahtoisi. Maailma on valtavassa muutostilassa, joka tekee oman mielen ja kehon huolehtimisesta erityisen tärkeää. Vaikka ympärilläsi olisi alati muuttuvia asioita ja kehossa tuntuisi ikävältä, voi kehon ja mielen hallinnan avulla myös hoitaa itseään ja vaikuttaa omaan mielialaan.

Keväällä, kun koronatilannetta oli jatkunut jo muutama kuukausi, tunsin itseni ärtyneeksi ja masentuneeksi. En saanut mitään aikaiseksi, käytin tuhottomasti aikaa kaikkeen turhaan ja mikään ei tuntunut onnistuvan. Syytä en alkuun tiennyt, mutta halusin tehdä asialle jotain. Törmäsin MIELI ry:n artikkeliin sekä Susanna Jussilan blogikirjoitukseen aiheesta.

Mielestäni suorituskulttuurimme ei varsinaisesti kannusta itsetutkiskeluun eikä oman kehon rentoutumisen opetteluun, vaan ennemminkin ottamaan aina vain kiinni uusista haasteista ja laitamaan kaikki voimavarat kiinni suorittamiseen. Tosiasiassa palautuminen ja rentoutuminen toisivat suoritukset aivan uudelle tasolle sekä kaikkien henkilökohtainen elämä pysyisi paremmin kasassa.

Kehon ja mielen yhteistyö tulee esiin jopa aivan pienissä asioissa kuten liikkuessa tai vaikka hengittäessä. Esimerkiksi on helppo aistia jo omasta jännityksestä tai stressistä miten keho painuu ja miten ikävä tunne leviää rintalastassa. Mikään ei tunnu onnistuvan ja ylipäätään kaikki tuntuu ikävältä ja epämieluisalta. Vastaavasti kun jotain paikkaa kolottaa tai olet vaikka kipeänä, on helposti mielikin ärtynyt. 

Miten sitten auttaa omaa mieltään?

Itse aloitin tekemällä näitä kolmea melko yksinkertaista asiaa päivittäin, ja se todella tuki omaa jaksamistani sekä poisti huomattavasti stressiä.

  1. Hengitys

Useissa tilanteissa jo pelkkä hengitykseen keskittyminen auttaa. Hengitysliiton julkaisu auttaa mainiosti harjoittelemaan erilaisia hengitystekniikoita, joista on apua päivittäisessä elämässä ja stressaavissa tilanteissa.

2. Kehon kuunteleminen

Hengityksen lisäksi omaa kehoa on helpointa opetella tuntemaan yksinkertaisesti kuuntelemalla sitä ja ymmärtämällä sen lähettämiä pieniä viestejä. Se kertoo meille, milloin on nälkä, milloin väsyttää ja milloin se kaipaa liikettä. Kaikki nämä tuntemukset ovat jokapäiväisiä ja keskittymällä näiden perustarpeiden huomioimiseen saa jo paljon vaikutettua omaan mielialaan. Tunteet ilmenevät myös kehollisesti, joten omien tunteiden tunnistaminen ja käsittely on myös osa kehon kuuntelemista.

3. Liikunta

Keho on tarkoitettu liikkumaan, mutta liikunnan ei tule olla välttämättä mitenkään raskasta, jotta se auttaisi mielesi hyvinvointiin. Ihan vaan käveleminen ja venyttely tekee ihmeitä omaan olotilaan ja olemukseen. Tärkeintä on, että sitä tekee päivittäin, omalla tavallaan ja niin että ennen kaikkea se olisi mielekästä.

Kaikki tämä on helpottanut huomattavasti oloani. Koen olevani energisempi, paljon enemmän aikaansaavempi ja viihdyn aiempaa paremmin nahoissani. Suosittelen siis lämpimästi ottamaan aikaa itsellesi, tutustumaan kehoosi ja mieleesi. Muistakaa että kaikki alkaa pienistä askeleista 🙂

Kuva: Chris Lawton/Unsplash

Lähteet:

https://www.hengitysliitto.fi/sites/default/files/oppaat/hengitajahengasty.pdf

https://www.mielenterveysseurat.fi/turku/wp-content/uploads/sites/44/2019/08/Suomi-Keho_ja_mieli.pdf

https://hidastaelamaa.fi/2019/08/oletko-sina-kehollesi-liian-ankara-5-asiaa-jotka-auttavat-ystavystamaan-itsesi-kanssa/#7bcc7454

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

4 ajatusta aiheesta “Kehon ja mielen merkitys omaan hyvinvointiin”

  1. Kiitos postauksestasi.
    Niin yksinkertainen asia kuin rentoutuminen, on ainakin minulle käsitteenä muuttunut vuosien varrella. Nykyään rentoutumiseni liittyy sohvalla makoiluun. Luulen, että rentoudun, mutta tosiasiassa teen sataa asiaa yhtäaikaa. Elokuvaan keskittyminen tarkoittaa minun tapauksessani puhelimen samojen sovellusten avaamista kerta toisensa jälkeen, vaikka tosiasiassa siellä ei ole mitään selattavaa enää.

    Hengitys. Kiitos sen muistuttamisesta. Usein kaiken muun keskellä unohdamme hengittää. Joko olemme laatineet aikataulumme niin kiireiseksi, että pysähtyminen tuottaa vain lisää stressiä. Tai olemme maanneet sängyssä kokopäivän, mutta unohtaneet ottaa hetkestä kiinni. Kuten kirjoitit, usein pelkkä hengittämiseen keskittyminen auttaa stressin hallintaan eikä se vaadi kuin muutaman syvän hengityksen päivän aikana.
    Liittämässäsi linkissä Hidasta elämää artikkelissa puhutaan hyvin myös siitä, miten olemme tottuneet ajattelemaan kehoamme vain maallisena kulkuvälineenä. Kehomme tarpeiden laiminlyöminen näkyy varmasti jokaisen arjessa jollain tapaa. Postauksesi antoi ajattelemisen aihetta. Ja syyn pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, miten voin kuunnella oman kehoni lähettämiä viestejä.

    1. Mukavaa että kirjoitus antoi ajattelemisen aihetta. Puhelin ja sen tuoma päivittänen “räpellys” on mullekkin vaikeaa ottaa rentoutumisena, viime aikoina olen rajoittanut omaa käyttöä paljon. Hyvät prosessit alkavat jo usein siitä että tutkailee itseään ja arvioi että mikä oikeasti on rentoutumista ja mikä taas ei. Mukavaa että kuuntelet itseäsi, se on tärkeää 🙂

  2. Todella hyvä kirjoitus, joka antoi ainakin itselleni paljonkin ajattelemisen aihetta. Liian harvoin nykypäivän suoritusyhteiskunnan oravanpyörässä tulee pysähdyttyä ja ajteltua vain itseään ja omaa hyvinvointiaan. Niinkin pienellä asialla kuin hengitykseen keskittymisellä on suuri merkitys oman hyvinvoinnin ja jaksamisen suhteen. Rentoutuminen olisi hyvä ottaa vaikkapa ihan päivittäiseksi tavaksi. Nyt rentoudun vartin enkä räplää puhelinta tai läppäriä, mieti kauppaostoksia tai tee mitään muutakaan ylimääräistä. Ainoastaan rentoudun. Varmasti keho ja mieli tykkäisivät ja saisi ihan uutta puhtia päivään.

Kommentoi