Tunteiden käsittely

Kuva: Olivia Hutcherson, Unsplashed

Tunteet ja niiden käsittely on aina ollut suomalaisessa yhteiskunnassa tabu. Kaikki tekevät sen tavallaan ja yleisesti siitä ei puhuta, eikä etenkään jaeta tietoa tavoista tunteiden työstämiseksi. Jotta voi käsitellä tunnetta tulee ne ensin havaita, ymmärtää ja ennen kaikkea hyväksyä. Jokaisella meistä on tunteita ja tuntemuksia, mutta miten niitä voisi opetella tunnistamaan ja hyväksymään?

Olen suurimman osan elämästäni paennut tunteitani ja pelännyt niitä. Ylivoimaisesti hankalinta tunteiden käsittelyssä minulle on, että koen suomalaiset hiljaisuutta ja ”jäyhyyttä” arvostavana kansana. En ole koskaan ollut erityisen hiljainen ja olen lapsuudesta asti kokenut tunteet isosti ja kovaa. Yritin pitkään laittaa omat tunteeni sivuun ja opetella elämään kuten muut, mutta kantapään kautta olen ymmärtänyt, että tunteita ei voi hävetä tai ylipäätään työntää maton alle, vaan ne pitää kohdata. Päätös kohdata ja hyväksyä omat tunteet pakenemisen sijaan on ollut ensimmäinen askel tunteisiin tutustumisessa. Jos on joutunut tukahduttamaan tai torjumaan omia tunteitaan, niiden tunnistaminen voi vaatia pitkääkin harjoittelua.

Omien tunteiden tunnistamien, hyväksyminen ja ymmärtäminen on hyvää itsetuntemusta, jota jokainen tarvitsee. Myös päivittäisessä kanssakäymisessä tarvitset ymmärrystä omista tunteista, jotta voit hahmottaa muiden tunteita. Tunteiden ymmärrys auttaa toimimaan rakentavasti arjessa, myös haastavissa tilanteissa ja tekemään suuriakin elämän valintoja. Suomen mielenterveys Ry ja Anne-Mari Jääskeläinen ovat kirjoittaneet mainiot artikkelit, jotka toimivat blogikirjoitukseni pohjana.

Havaitseminen

Tunteen tunnistaminen ja sen havaitseminen ovat käytännössä sama asia. Usein kun havaitset tunteen, tapahtuu samaan aikaan jonkinlainen kokemus, joka on usein vuorovaikutuksessa johonkin ihmiseen tai asiaan. Kun tunne herää, se johtaa reagoimaan ympäristöön sekä mahdollisesti kanssaihmisiin jonkinlaisella toiminnalla ja toiminta taas on vuorovaikutusta. Helpointa havaita omia tai toisen tunteita on juuri vuorovaikutuksessa, sillä silloin voi suoraan peilata toisen tai oma kokemaa tunnetta ja näin tunne on selkeä havaita.

Vuorovaikutuksen lisäksi tunteen voi havainnoida myös kehon kautta. Tunteita voi oppia havainnoimaan oman kehon kautta seuraavasti. Kun koet jotain tunnetta, ota ja anna itsellesi rauhallinen hetki, jossa annat luvan tutkailla tunnetta. Voi tuntua hermostuneelta, surulliselta, ahdistuneelta tai vaikka epävarmalta. Eri tunteet tuntuvat erilaiselta eri ihmisillä, mutta esimerkiksi se voi olla puristusta rinnassa, kireyksiä ympäri kehoa, hengitys vaikeuksia tai ylipäätään jalat vievät ja ei voi pysähtyä paikoilleen. Keskittymällä juuri siihen kohtaan kehossa, missä tunne jollain tapaa tuntuu, nousee yleensä jotain mieleen ja harjoittelemalla voi myös näin tunnistaa omia tunteita.

Ymmärtäminen

Toisaalta tunteet voivat herätä ja johtaa toimintaan niin nopeasti, ettei niitä ehdi havaita. Käyttäytymistä ja tunteita voi kuitenkin pohtia myös jälkikäteen tai jopa ennakoivasti. Tunteen ymmärtämisellä tarkoitetaan koko tunteen kokonaisuuden hahmottamista, sekä jokaisen tulee antaa itselleen lupa tuntea tunnetta. Joskus hankala tunne voi kadota, kun löytää sen ”oikean” nimen ja sanoittaa sen itselleen. Vaikeisiinkin tunteisiin on mahdollista vaikuttaa, jos vaan onnistuu olemaan mahdollisimman tietoinen omista tunteista.

Jotta tunnetta voi ymmärtää tulee myös nähdä eri tunteiden aiheuttama syy-seuraussuhde. Syy-seuraussuhteen hahmottaminen tarkoittaa samalla päässä syntyvää tarinaa, jossa omista tunteista löytyy järkeä ja tarkoitusta. Ymmärräys omista tunteista, auttaa myös löytämään mahdollisia oppeja ja opetuksia vastaisuuden varalle. Kun ymmärtää tunteen ja sen syy-seuraussuhteen, on jo ihminen tehnyt valtavasti työtä oman psyykkisen hyvinvoinnin eteen.

Hyväksyminen

Tunteiden hyväksymisellä tai hyväksyvällä kohtaamisella tarkoitetaan pyrkimystä kohdata kaikki esiin nousevat, niin myönteiset kuin hankalatkin tunteet, mahdollisimman lämpimästi ja myötätuntoisesti. Hyväksyminen auttaa myös ymmärtämään ja havaitsemaan omia tunteita paremmin.

Maailma ei ole ketään vastaan ja asiat eivät tapahdu vaan sinulle. Nämä kaksi ajatusta tekivät helpommaksi omien tunteiden käsittelyn minulle itselleni. Tunteet ovat täysin neutraaleja ja vaikka ne joskus tuovatkin mieleen ikäviä muistoja menneestä tai pelkoa tulevasta. Tämä näkemys on auttanut minua valtavasti omien tunteiden käsittelyssä ja koen että se on oma tunteiden hallinnan perustani. Ikäviä tunteita kohdattaessa on helppoa vajota itsesääliin ja piehtaroida siinä.

Positiivisesti eteenpäin

Myönteisiä tunteita voi vahvistaa ja viljellä niitä tietoisesti. Pienimmistäkin onnistumisista voi kiittää itseään ja arvostaa kaikkea mitä on saavuttanut. Kielteisiä ajatusmalleja voi oppia havaitsemaan ja vastaavasti kehittämään rakentavia vaihtoehtoja tai ylipäätään pyrkiä oppimaan ja pääsemään yli niistä.  Vaikeiden tunteiden hyväksymistä olen harjoitellut seuraavasti:

  • Tunnista mitä kehossasi tapahtuu, kun tunnet ikävää tunnetta ja keskity rentoutumaan, tunteessa vellomisen sijaan.
  • Kun ajattelen ylimielisesti tai vihaisesti, pyrin näkemään tilanteen että, ”tällästä saa tällä rahalla” ja sit päästän ajatuksen eteenpäin. Aina ei todellakaan kannata uskoa mitä oma mieli tuottaa, usein ne ovat vaan pahimpia mahdollisia vaihtoehtoja eikä niillä ole usein todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Muutenkin näkemällä mahdollisuuksia eikä uhkia, tuntuu elämä paljon helpommalta.
  • Keskityn hengittämään oikein vetäen ilman hitaasti sisään ja päästämällä sen myöhemmin  hyvin hitaasti ulos pallean kautta. Samalla miettien, että mulla ei ole mitään hätää.

Ylipäätään on tärkeää tiedostaa, ettet ole yhtä kuin tunteesi tai olotilasi, et edes ajatuksesi. Ne ovat vain osa sinua, joita voit myötätuntoisesti tarkkailla. Tavallaan kuin olisi vaan tarkkailijana paikalla. Tarkkaillaan kaikki itseämme ja opetellaan tunnistamaan tunteemme paremmin 🙂

Lähteet:

Anne-Mari Jääskeläinen vaikeiden tunteiden kohtaaminen
https://www.tunnejataida.fi/vaikeiden-tunteiden-hyvaksyminen-nopeuttaa-olosi-kohenemista

Mieli Ry Tunteiden kohtaaminen https://mieli.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunnetaidot/tunteen-kohtaaminen

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

3 ajatusta aiheesta “Tunteiden käsittely”

  1. Ihana kirjoitus! Täällä yksi, joka on myös tuntenut pienestä pitäen tunteet hyvin vahvasti. Näin aikuisena on miettinyt välillä, että olisipa sitä sellainen vähän “kylmempi” ettei aina tarvitsisi olla niin tunteellinen. Kuitenkin olen todennut, että se on parempi näin päin eikä niin, että en pystyisi näyttämään niitä ollenkaan. Mutta pitäisi kyllä panostaa enemmän myönteisiin tunteisiin, eikä niihi negatiivisiin!

    1. Tunteellisuuden kanssa tulee kyllä helposti ylä ja alamäkiä, mutta mun mielestä ehdottomasti parasta olla juuri sellainen kuin itsestä tuntuu hyvältä. Usein ongelmaksi muodostuu ettei ole aina aseita omien tunteiden käsittelyyn, joilloin helposti voi asiat karata käsistä, tai ainakin mulle on käynyt niin. Sen takia on tärkeää opetella ja jalostaa omia prosesseja asioiden käsittelyn helpottamiseksi 🙂

  2. Vautsi, tämä oli todella laaja ja kiinnostava blogikirjoitus!

    Itselläni on kokemusta erilaisten tunteiden tukahduttamisesta ja peittämisestä, mistä olen onneksi vuosien mittaan oppinut hiljalleen pääsemään eroon. En ole erityisen tunteita näyttävä ihminen, ja minulla on ollut vaikeuksia tunnistaa tunteitani. Itseäni on auttanut juuri tämä tapa ottaa hetki rauhassa sekä miettiä, mitä minä juuri nyt koen.

    Myös mainitsemasi reflektointi jälkikäteen toimii tosi hyvin, kun yrittää miettiä, mitkä asiat aiheuttavat minkälaisia tunteita itsessään. Näin löytää myös helposti uusia asioita, jotka tuovat iloa ja voi tulevaisuudessa helpommin ennakoida omia tunteitaan ja käyttäytymistään tietyissä tilanteissa. Lisäksi tuo myönteisten tunteiden viljeleminen on aivan mahtavaa!

Kommentoi