Päihteidenkäytön ylisukupolvisuus

Päihteidenkäytön ylisukupolvisuuden ilmenevyys voidaan hyvin kärjistetysti jakaa kahteen kategoriaan; biologiseen ja psykososiaaliseen. Tämän postauksen painopiste on jälkimmäisessä, sillä se on kokonaisuudessaan geeniperimää monimutkaisempi ja ongelmallisempi ilmiö. Erilaiset ympäristötekijät ovat vahvasti yhteydessä lapsen psykososiaaliseen kehitykseen, ja päihdeperheessä kasvaminen voi myöhemmässäkin iässä laukaista heissä erilaista sosiaalista tai psyykkistä oireilua.

Riippuvuusalttiuden periytymisen genetiikan yksityiskohdat ovat yhä varsin tuntemattomia ja monimutkaisia, mutta se on pääpiirteittäin melko yksinkertaisesti selitettävissä. Päihderiippuvuus ei itsessään ole periytyvä sairaus, mutta riippuvuudelle altistavat riskitekijät polveutuvat vanhemmalta lapselle. Riippuvaisuudesta sairastavan jälkikasvulla on siis biologisesti korkeampi riski sairastua myös itse. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että näin tulisi satavarmasti käymään. Voit halutessasi lukea aiheesta enemmän oheisen linkin kautta.

Siirrytäänpä sitten itse aiheeseen; mitä päihteidenkäytön ylisukupolvisuus varsinaisesti edes tarkoittaa? Hyvin pelkistetysti se on päihteidenkäyttöön liittyvien käytäntöjen ja tottumusten siirtymistä sukupolvelta toiselle. Kyseessä ei ole ainoastaan varsinaisen päihdekäyttäytymisen, vaan myös muiden erilaisten toiminta- ja vuorovaikutusmallien siirtyminen. Ilmiö on todella monimutkainen, ja siitä aiheutuvat tietoiset ja tiedostamattomat opitut käyttäytymismallit merkittävästi toisistaan poikkeavia.

Kuva: Pixabay

Mahdollisia polkuja on siis useita. Jotkut ajautuvat vanhempansa tai vanhempiensa lailla päihdepainotteiselle polulle. Toisilla päihteiden kulutus on maltillisempaa, ja osa tietoisesti pidättäytyy niistä kokonaan. Osa oireilee jo varhain teini-iässä, osa vasta myöhemmin aikuisuudessaan. Toiset taas eivät oireile lainkaan. Jotkut oireilevat niin vahvasti, että he pahaa-aavistamattaan kierrättävät omia lapsuuden traumojaan omalle jälkikasvulleen. Osa kamppailee määrätietoisesti katkaistakseen tämän kierteen.

Tarkemmin ilmaistuna valtaosa päihdeperhetaustaisista siis kärsii jonkin asteisista tunne-elämän haasteista. Kielteisistä tunteista puhuminen voi vielä aikuisiässäkin olla vaikeaa, koska lapsuudessa ongelmia ja tunteita vähäteltiin ellei jopa kokonaan kiistetty. Tämä voi johtaa myös omien tunteiden manipulaatioon, epäterveelliseen tapaan mukautua muiden ihmisten tunnetiloihin, koska omia ei koeta valideiksi. Huonoa itsetuntoa ja lapsuudesta saatua riittämättömyyden tunnetta saatetaan myös ylikompensoida muilla elämän osa-alueilla, esimerkiksi opiskelu- tai työelämässä.

Tahtoisin jälleen painottaa, että päihdeperheessä varttumisesta aiheutuvat henkiset jäljet ovat yksilöllisiä eivätkä ehdottomia. Potentiaalisen oireilun minimoimiseksi ja ylipäätään lapsen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi on äärimmäisen tärkeää, että hänellä on ympärillään muita turvallisia aikuisia. Kun vanhempi ei omien vaikeuksiensa takia turvaa pysty tarjoamaan, on koko perheen tärkeä saada ammattilaisilta tukea jo varhaisessa vaiheessa; se on paras tapa ehkäistä oireiden kroonistumista ja mielenterveyshäiriöiden muodostumista.

Kuva: Pixabay

Päihteidenkäytön ylisukupolvisuus on äärimmäisen laaja ja moniulotteinen ilmiö, josta voisin kirjoittaa loputtomiin. Mikäli jäit kaipailemaan lisätietoa aiheesta ja haluat tutustua siihen lähemmin, Vantaan kaupunki on laatinut päihteidenkäytön ylisukupolvisuudesta erittäin hyödyllisen tietopaketin, ja erilaisista tukipalveluista voit lukea lisää oheisesta sosiaali- ja terveysministeriön selvityksestä. Lisätietoa myös Karjalan Heilin ja Raittiuden Ystävät ry:n artikkeleista.

2 kommenttia artikkeliin ”Päihteidenkäytön ylisukupolvisuus

  1. ela

    Hieno ja tärkeä aihe! Itseä monesti turhauttaa ihmisten kommentit, jossa vaan todetaan, että “Ei ihmekään että alkoholi maistuu, kyllähän sen pystyy arvaamaan kun kattoo sen vanhempia”
    Ylisukupolvisuus liittyy mielestäni niin moneen asiaan. Opitut tavat, turvattomuus ja ehkä jonkinlainen välinpitämättömyys (joka liittyy paljon opittuihin tapoihin) tulevat vanhemmilta ja isovanhemmilta lapsille. Joku saattaa ihailla jonkun auktoriteetin päihteidenkäyttöä, toinen vihata sitä. Silti se voi tarttua omiin elämäntapoihin mukaan. Päihteiden väärinkäytön ongelmiin on välillä hankalaa tarttua, ja ne voidaan piilottaa perheissä hyvinkin syvälle, jolloin avuntarvetta on hankalaa havaita. Kirjoitin itse tunnetaidoista blogitekstin, ja olen sitä mieltä, että mitä enemmän opetamme ihmisille omien tunteiden tunnistamista, ja niissä kehittymistä, voi monenlaiset ongelmakäyttäytymiset lieventyä. Tunteista ja yleisestä ilmapiiristä puhuminen on tärkeää, vaikka se voi olla todella pelottavaa, varsinkin jos sille ei ole annettu sijaa lapsuudessa.

    1. Kristina Hämäläinen

      Kiitos kommentistasi ja arvokkaista huomioistasi! Olen kanssasi täysin samaa mieltä tunnetaitojen opettamisen tärkeydestä ja hyödyistä. Tunnetaitojen aktiivisempi opettaminen/harjoittelu jo pienestä pitäen ennaltaehkäisisi erilaisten käytöshäiriöiden muodostumista, ja tämähän olisi loistava keino pyrkiä lieventämään päihdeperhelasten mahdollista oireilua. Toki harjoittelun voi vielä aikuisiässäkin aloittaa, vaikkakin se voi silloin olla haasteellisempaa ja vaatia lujaa tahdonvoimaa. Toivon kuitenkin, että tulevaisuudessa tunnetaitoja opetettaisiin jo peruskoulussa!

Vastaa