Römperiin mä kaipaan niin…

Useat ovat asuneet alueella ja kävelleet harmittoman näköisen punaisen tiilitalon ohi kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Lukeudun itse heihin, kunnes ryhmän kannustamana päätin astua ovista sisään ja tutustua Römperiin, Vantaan A-killan yksikköön Tikkurilan sydämessä.

Kuva: Hannu Wartiainen

Astuttuamme ovista sisään kodinomaiseen vanhaan taloon, meidät otettiin lämpimästi vastaan ja pääsimme keskustelemaan työntekijöiden kanssa oleskelutilan mukavilla sohvilla yksikön toiminnasta ja käytännöistä.

Vantaan A-killan Jokiniemen yksikkö on auki arkipäivisin 8–16 ja mahdollisuuksien mukaan vapaaehtoistyön toimesta viikonloppuisin 12–18. Yksikössä käy päivittäin n. 20 ihmistä ja ainut vaatimus kävijälle on päihteettömyys käynnin aikana. Kävijät pystyvät olemaan minkä tahansa addiktion kanssa kamppailevia ihmisiä tai heidän omaisiaan. A-killan A tarkoittaa addiktiota, ei vain alkoholia. Kuka tahansa on tervetullut astumaan A-killan ovista sisään, eikä ketään pakoteta kertomaan mitään itsestään tai minkä takia he ovat saapuneet. Jokaista ovista sisään astunutta kunnioitetaan yksilönä.

Römperi tukee ihmisen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta antamalla erilaisia mahdollisuuksia, kuten järjestämällä retkiä, tapahtumia sekä järjestämällä kuntouttavaa työtoimintaa. Kävijät myös pystyvät saamaan avustusta sosiaalijärjestelmän viidakossa asioimiseen, kuten Kelan papereiden täyttämiseen. Tämä tapahtuu rautaisen ammattilaistason ihmisten puolesta, joilla on hyvin vaihtelevia koulutuksia. Työntekijöiden joukosta löytyy niin lähihoitajia, sosionomeja ja kokemusasiantuntijoita, luetellakseni vain muutaman käynnin aikana vastaan tulleista.

Osallisuutta tukee myös hyvin se, että kävijät pääsevät itse toivomaan ja äänestämään retkien kohteista sekä tapahtumista. Luontoretket, kuten Sipoonkorven kansallispuistoon tai Nuuksion kansallispuistoon tapahtuvat ovatkin olleet jo pitkään kestosuosikkeina kävijöiden listalla. Kyseisille retkille osallistuminen on ilmaista ja luo ihmiselle mahdollisuuden lähistöllä oleviin asioihin tutustumisen turvallisessa, sekä kannustavassa ympäristössä, näin antaen vaihtoehtoja päihdekäyttäytymiselle ja esitellen uusia toimintatapoja, sekä ilon lähteitä.

Kuva: Samu Lehto

Römperi tarjoaa myös lounaan hyvin edulliseen 3-euron hintaan, jokainen lounas kokataan talon omassa keittiössä. Yhteinen pöytä tuo myös hävikkiruokaa ilmaiseksi tarjolle kaksi kertaa viikossa.

Harrastustoiminnat ovat myös mahdollisia tässä yksilöllisiä voimavaroja vahvistavassa yksikössä. Heiltä löytyy niin tietokoneet, kuin biljardipöytä, jotka ovat vapaasti kävijöiden käytettävissä. Talon kellarissa on myös oma puutyöverstas, sauna ja kuntosali. Kattavat ryhmätoiminnat vaihtelevat viikoittain ja sisältävät niin kuntoilua, kuin bändiryhmää. Kuluvan viikon aikatauluun voi aina tutustua heidän verkkosivuillaan.

Tämä oli vain pieni pintaraapaisu arkeen A-killan Vantaan toimintayksikössä, jos jäit janoamaan lisää tietoa, pystyt tutustumaan lähemmin A-killan toimintaan tästä. A-killat ympäri Suomen tekevät arvokasta työtä ja tarjoavat päihteetöntä, vapaaehtoistoimintaan perustuvaa vertaistukitoimintaa kaikille päihdeongelmaisille, sekä heidän omaisilleen.

-Hannu

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

4 ajatusta aiheesta “Römperiin mä kaipaan niin…”

  1. Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä!
    Enpä tiennytkään, että tuossa tiilitalossa on noin monipuolista palvelua tarjolla päihdekuntoutujille.
    Kuulostaa siltä että Römperissä on oivallisesti osattu ottaa huomioon ihminen kokonaisuutena. Keskusteluavun lisäksi tarjotaan yhteisön sosiaalista tukea ja mielekästä sisältöä elämään, joka saattaa pahimmassa tapauksessa pyöriä päihteiden ja muiden aktiivikäyttäjien ympärillä. Nettisivujensa mukaan A-kilta tarjoaa myös tuetun asumisen palveluja. Kun nämä kaikki avun osaset on mahdollista saada yhdestä paikasta, niitä tarvitsevan ihmisen tavoittaminen edellyttää vain sitä että potentiaalinen asiakas rohkaistuu kerran tutustumaan Römperiin. MItä enemmän tuen saaminen vaatii eri osoitteisiin vaivautumista, sitä herkemmin raskaassa elämäntilanteessa oleva ihminen saattaa jättää tarjotun avun väliin.
    Tällaisia paikkoja lisää siis!

  2. Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä ja aiheesta !

    Usein tällaiset pienet ja tärkeät paikat jäävät isojen vastaavanlaisten paikkojen varjoon. Suomessa päihdepalveluja on saatavilla suhteellisen hyvin, mutta pohdin sitä, että ovatko palvelut kuitenkaan tavoittaneet kohderyhmät? Mielenkiinnosta tiedustelisin, että kommentoiko henkilökunta kysynnän ja tarjonnan lakia ?
    Oli ihana lukea tästä Jokiniemen yksiköstä. Kuulostaa siltä, että toiminta on todella tarpeellista, osallistavaa ja miellyttävää asiakkaille, jotka siellä käyvät. Jokaiselle meille on varmasti tärkeää tulla kohdatuksi yksilöinä ! Se, että on paikka, jossa voi olla oma itsensä ja tuntea yhteisöllisyyttä, tuo varmasti voimavaroja arkeen. Mukava kuulla, että A-klinikalla on vastaavia paikkoja, vaikka saattavatkin olla hyvin naamioituja.

    1. Suomessa on n. 65+ A-kiltaa ympäri valtakunnan (https://a-kiltojenliitto.fi/). Ne ovat yleensä se pääasiallinen vertaistuen, yhteisöllisyyden ja mielekkään toiminnan mahdollistava, kolmannen sektorin majakka alueella. Alueellisesti saattaa esiintyä myös muiden järjestöjen vastaavanlaisia yhteisiä tiloja tai tukiasuntoja tarjoavia palveluja, esimerkiksi Järvenpässä Hoiva Oy:n ja Diakonnisalaitoksen projekti (https://www.hoiva.fi/2019/10/23/uudenlainen-asumisyhteiso-jarvenpaahan/).

      A-kiltojen toimintaa ei pidä sekoittaa A-klinikoihin tai A-klinikkasäätiöön, joiden toiminta-ajatus on enemmänkin laitospalveluiden tuottaminen.

      A-kiltojen rahoitus tulee pääosin STEA:lta.

  3. Olen itsekin kulkenut tuon kyseisen rakennuksen ohitse sen kummemmin miettimättä, että mitä rakennuksessa tapahtuu. Olikin ilo kuulla, että siellä on monipuolista toimintaa kaikenlaisille päihdekuntoutujille matalalla kynnyksellä. Kuulostaa hienolta paikalta, missä päihdekuntoutujat otetaan vastaan ihmisinä ja yksilöinä ilman syyttelyä tai paasausta. Varmasti tarpeellinen palvelu!

Kommentoi