Asunnottomuus Suomessa

Suomi on ainut Euroopan maa, jossa asunnottomuus on laskussa. Tästä on pystytty pitämään kiinni myös 2008 laman aikana. Asunnottomien määrä on puolittunut Suomessa 1980-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Tämän hetkisen ARA:n (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) mukaan Suomessa on 4 341 asunnottonta. Yli 60% asunnottomista asuu pääkaupunkiseudulla. Vaikka ongelma on pieni suhteessa muihin Euroopan maihin, on se silti vakava yhteiskunnallinen ongelma. Suomessa asunnottomuuden ratkaisemiseksi on käytössä Asunto ensin -malli. Tämän mallin taustalla on se ajatus, että asunto ei ole palkinto, joka ansaitaan vasta sitten, kun muu elämä on kunnossa vaan asunto on perusta paremman elämän rakentamiselle.

Asunnottomuuteen liittyy paljon ennakkoluuloja, kaikki asunnottomat niputetaan herkästi yhteen nippuun ja kun kuulee sanan asunnoton, mieleen tulee kadulla asuva keski-ikäinen päihdeongelmainen mies. Todellisuudessa asunnottomuuden syitä on yhtä monta kuin asunnottomia ja heidät tulisi nähdä ensisijaisesti yksilöinä. Iso osa asunnottomista eivät myöskään asu kadulla vaan usein kavereiden sohvalla tai muissa vastaavissa ratkaisuissa. VVA ry:n mukaan Suomessa asuu 721 ihmistä ulkona, rappukäytävissä ja ensisuojissa. Asunnottomuus on usein tämän vuoksi aika näkymätön osa yhteiskuntaa.

Helpoin tapa auttaa asunnottomia Suomessa on lahjoittaa kolmannen sektorin toimintaan, esimerkiksi juuri edellä mainitun VVA ry:n toimintaan. Tällä hetkellä heillä on tavoitteena saada kerättyä 5000€, jotta he saisivat pidettyä yökeskus Kalkkersin auki joulunpyhien yli. Laitan linkin tarkeempiin tietoihin tästä keräyksestä postauksen loppuun. Asunnottomien yötä vietetään 17.10. ja silloin järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri Suomen, milloin on mahdollista auttaa asunnottomia ja osoittaa heille tukea.

unsplash.com/@ra_

Yle Areenassa on mielenkiintoinen toimittaja Stacey Dooleyn dokumentti Iso-Britannian nuorien kodittomien tilanteesta. Suomessa tilanne on tällä hetkellä hyvin hallinnassa ja tämän hetkinen kunnianhimoinen tavoite on päästä asunnottomuudesta eroon vuoteen 2027 mennessä. Kuitenkin dokumentti avasi silmiä sille, miten asunnottomuus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään ja suosittelen sen katsomista ihan kaikille. Myös Suomessa on paljon alle 25-vuotiata asunnottomia. Loppuun haluan vielä mainita sen, että korona-aika on kasvattanut pitkäaikaisestiasunnottomien määrää Suomessa. Emme voi siis täysin unohtaa tätä haastetta, vaan sen eteen, että kaikilla olisi asunto, on tehtävä edelleen aktiivisesti töitä.

VVA ry: joulukeräys https://vvary.fi/kerataan-5000-euroa-etta-saadaan-pidettya-yokeskus-kalkkers-auki-myos-joulun-pyhina/

Asunnottomien yö https://asunnottomienyo.fi/

Yle Areena, Stacey Dooley: Nuoret kodittomat https://areena.yle.fi/1-50293758

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi