ESITTELY

Tervetuloa blogiimme! Olemme neljä sosionomi opiskelijaa ja aiomme kirjoittaa blogia kehitysvammaisuudesta. Meillä ei ole juurikaan aikaisempaa kokemusta kehitysvammaisuudesta tai työskentelystä kehitysvammaisten parissa, mutta haluamme perehtyä asiaan teidän lukijoiden kanssa. Toivomme teiltä ideoita ja toiveita blogin sisältöön liittyen. Päivitämme blogia kerran viikossa. Blogimme käsittelee mm. Kehitysvammaisuutta siihen liittyviä haasteita, tarpeita ja ennakkoluuloja.  Lopuksi kerromme vielä lyhyesti itsestämme:

Heips! 

Olen Kristiina 26-vuotias, ensimmäisen vuoden sosionomi opiskelija. En ole aikaisemmin työskennellyt kehitysvammaisten parissa. Odotan innolla, miten tämä blogi opettaa minua kehittymään kirjoittajana ja opiskelijana. Toivon, että opimme yhdessä uutta tämän blogijakson aikana! 

Moi! 

Olen Susanna 39-vuotias sosionomiopiskelija. Olen aiemmalta koulutukseltani viittomakielen tulkki ja nyt opiskelen itselleni toista ammattia. Vapaalla tykkään rentoutua lukemalla ja luonnossa kävellen. 

Hei! 

Olen Eveliina 22-vuotias ja opiskelen ensimmäistä vuotta Laureassa sosionomi linjalla. Työskentelen tällä hetkellä myyjänä urheilukaupassa. Blogia tehdessä toivon saavani uutta tietoa aiheesta, koska minulla ei ole vielä aikaisempaa kokemusta kehitysvammaisuudesta. 

Moikka! 

Olen Venla 24-vuotias sosionomi opiskelija, aiemmalta koulutukseltani lähihoitaja. Työskentelen tällä hetkellä lastensuojelulaitoksessa ohjaajana. Oma kokemukseni kehitysvammaisiin liittyen, on lähihoitaja opintojen aikana suoritettu työharjoittelu kehitysvammaisten ryhmäkodissa. Olen pitänyt työkseni ratsastustunteja, mukaan lukien myös terapiaratsastuksen ohjaus. Toivon saavani paljon uutta tietoa aiheesta blogin kirjoituksen myötä.  

Mukavia lukuhetkiä!  

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi