Kehitysvammaisen työllistyminen

Hei kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa! Tässä julkaisussa puhun kehitysvammaisten työllistymisestä sekä avotyötoiminnan puutteista. 

Suomessa on suunnilleen noin 30 000 työikäistä kehitysvammaista. Vain pieni osa heistä, n. 500-600 henkilöä työskentelee palkkatyössä. Tuhansilla kehitysvammaisista on koulutus ja paljon kiinnostusta sekä halua työn tekemiseen. Arvion mukaan on 3 000 kehitysvammaista ihmistä, jotka pystyisivät työskentelemään palkkasuhteisessa työssä, jos he saisivat siihen tilaisuuden.

Olen sitä mieltä, että kehitysvammaisille tulisi ehdottomasti antaa mahdollisuus työelämään. Youtube:sta löytyy video: Kehitysvamma ei ole työllistymisen este. Suosittelen katsomaan videon, mikäli aihe kiinnostaa. Tässä on linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=fPKn_BimcZg 

Monet kehitysvammaiset nuoret ja aikuiset ovat työelämässä. Erilaiset avustavat tehtävät kuuluvat usein työtehtäviin, kuten esimerkiksi keittiö-, kahvila-, ravintola- ja siivoustyöt. Kehitysvammaisia ihmisiä on töissä myös kaupan alalla. Suurin osa heistä on töissä osa-aikaisesti. Kehitysvammaisille järjestetään tuetun työllistymisen työhönvalmennusta ja moni onkin päässyt työllistymään sen avulla. Onneksi on olemassa tällainen tuki.  

On olemassa YK:n yleissopimus kehitysvammaisten henkilöiden oikeuksista sekä valinnainen pöytäkirja, jonka mukaan jokaisella vammaisella on tasavertainen oikeus työllistyä. Euroopan neuvostolla on vammaispoliittinen toimintaohjelma, joka päättää työllistymisen kuuluvan jokaiselle työikäiselle ihmiselle. Se on yhteiskunnallisuuden osallisuuden sekä taloudellisen riippumattomuuden edellytys. 

Haluaisin puhua vielä kehitysvammaisten avotyötoiminnasta. Avotyötoiminnassa on mielestäni hyvät sekä huonot puolensa. Luin MTV uutisten julkaisun: Kehitysvammainen Miia, 29, paiski töitä viisi päivää viikossa ja sai tililleen alle 3 euroa päivässä: “Ajattelin, että hienoa, että on työpaikka”- kehitysvammaisten avotoiminnassa on suuria puutteita. Avotyötoiminnan tarkoitus on mahdollistaa pääsy palkkatöihin, mutta nykyään vaikuttaa sitä, että kehitysvammaisille ei tarjota työsuhteista työtä, vaikka he olisivatkin olleet avotyötoiminnassa jo useamman vuoden. Kehitysvammainen Miia oli avotyötoiminnassa 5 vuotta, jonka jälkeen häntä pyydettiin vasta vakituiseen työsuhteeseen. Tämä kuulostaa todella epäoikeudenmukaiselta.  

Avotyötoiminnasta ei saa myöskään palkkaa eikä siihen kuulu muitakaan työsuhteeseen liittyviä oikeuksia. Miia kertoi, että hän sai päivässä 7 euroa työosuusrahaa, josta veloitettiin vielä lounas mikä oli 4 euroa. Jäljelle jäi siis vain 3 euroa päivärahaa. Miia sanoi, että olisi yhtä hyvin voinut vain jäädä kotiin. Miia ei voinut uskoa silmiään, kun hän sai ensimmäisen palkan siirryttyään vakituiseen työsuhteeseen. Hänen mielestään oli mukavaa, että vihdoin oli jotain minkä eteen tekee töitä. Voin todeta, että ei minuakaan tuommoinen rahamäärä motivoisi enkä kyllä olisi pystynyt olemaan niin pitkään avotyötoiminnassa kuin Miia.  

Miian mielestä yhteiskunnassa pitäisi parantaa kehitysvammaisten työllistämistä, koska moni heistä olisi halukas tekemään palkkatöitä. Olen aivan samaa mieltä. On varmasti paljon Miian kaltaisia ahkeria ja sinnikkäitä kehitysvammaisia henkilöitä, jotka haluaisivat näyttää taitojaan työelämässä. Avotyötoiminta tuo varmasti sosiaalista turvallisuutta ja ehkäisee syrjäytymistä, mutta pidemmällä ajalla voi olla päinvastoin.  

Luulen, että moni saattaa turhautua, kun heitä ei palkata ja he ovat jääneet avotyötoimintaan ikään kuin jumiin. Miia sanoi myös, ettei tiedä mitä olisi tehnyt, jos hän ei olisi saanut työtarjousta. Toivottavasti tähän asiaan saataisi muutosta ja kehitysvammaisille annettaisiin mahdollisuus näyttää mihin he pystyvät ja mitä heistä voisi kehittyä.  

Toivottavasti tässä oli teille uutta tietoa ja hyvää alkanutta uutta vuotta minunkin puolestani! Voitte kommentoida alas, jos on joku aihe mistä haluaisitte vielä erityisesti kuulla. <3

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Kehitysvammaisen työllistyminen”

  1. Kehitysvammaisten työllistyminen on minunkin mielestä kovin huonosti järjestetty. On hienoa, että löytyy mahdollisuuksia päästä työelämään juuri esimerkiksi tämän avotyötoiminnan kautta, mutta on se sitten kuka tahansa, niin tuskin tuollainen palkka motivoisi paiskimaan töitä. Monillakin kehitysvammaisilla henkilöillä voisi olla taitoja ja kykyjä tehdä monenlaisia töitä, mutta miksi se on vieläkin tabu monissa työpaikoissa, että työntekijänä olisi kehitysvammainen? Se työ nimenomaan voitaisiin katsoa juuri heille sopiviksi, mitä he kykenisivät tekemään. Sen ei tarvitsisi olla rakettitiedettä, mutta ihan hyvin löytyy erilaisia töitä, jotka eivät vaadi kovinkaan paljoa kykyjä valmiiksi henkilöltä, joka sen työn aloittaa. Aina työhön perehdytetään ja siinä viimeistään nähdään, onko henkilö juuri siihen työhön kykenevä. Tämä aihe lukeutuu juurikin niihin aiheisiin, joista ei julkisesti paljoa keskustella, niin ei ihme ettei työnantajilla käy välttämättä mielessäkään palkata kehitysvammaista henkilöä töihin. Kehitysvammainen henkilö ansaitsee ihan yhtälailla töitä toimintakyvynsä mukaisesti, niin kuin muutkin ihmiset!

Kommentoi