Kurkistus kehitysvammaisten päivätoimintaan👀

Heipsunteipsun! Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!🤗 Pohtiessani mitä tai mistä haluaisin lukea, jos olisin tämän meidän blogimme Elämää kehitysvamman kanssa lukija. Mieleeni tuli monia eri kiinnostavia aiheita, mutta pitkän harkinnan jälkeen päädyin kertomaan teille vähän kehitysvammaisten päivätoiminnasta. 🎧📅 

Kehitysvammaisten päivätoiminta on siis toimintaa, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti vaikeasti vammaisille henkilöille ja sen tarkoitus on ylläpitää sekä lisätä henkilön toimintakykyä.  Päivätoimintaan voi osallistua halutessaan, vaikka kerran viikossa tai vaikkapa viisi kertaa viikossa.  

No, Mitä siellä sitten tehdään❓  

Kehitysvammaisen nuoren tai aikuisen yksilölliset taidot, kokemukset sekä tiedot ovat päivätoiminnan lähtökohtana. Toiminnan monipuolisuus voidaan muokata sen mukaan. Jos tuen tarve henkilöllä on suuri, pyritään järjestämään myös enemmän aikuisjohtoista toimintaa, oppimista sekä kommunikaatiota tukevaa toimintaa esim. Pienryhmässä. 🎲  

On tärkeää muistaa, ettei päivätoiminnan tarkoitus ole tähdätä työelämään, vaan kuntouttaa sekä ylläpitää mielekästä tekemistä päivisin.  

Päivätoimintavoi sisältää esimerkiksi ruoanlaittoa, liikuntaa, keskustelua, retkeilyä, luovaa toimintaa sekä sosiaalisten taitojen harjoittelemista. 🥗🏃💬🌍🎨🤼 

Toiminta perustuu kehitysvammaisten erityishuoltolakiin sekä vammaispalvelulakiin ja päivätoimintaan voi hakeutua sosiaalityöntekijän kautta. 📃 

Suomessa päivätoimintaa käyttää noin 5 000-6 000 henkilöä. ✅ 

Itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta päivätoiminnasta kuin parin päivän osalta. Päivätoiminnassa oli kyllä mukavia hetkiä, Suomi täytti silloin 100-vuotta ja järjestin päivätoimintaan osallistuville henkilöille mm. tietovisan liittyen suomen historiaan. Katsottiin myös pätkä Tuntematon Sotilas –elokuvasta. 💥 

Kehitysvammaisten päivätoimintaa pyritään kehittämään jatkuvasti. Massatoiminta, eli suurissa ryhmissä toteutettava toiminta on jäänyt pois ja tilalle kehitetään jatkuvasti enemmän yksilöityä toimintaa, jotta toiminta vastaisi jokaisen yksilöin tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Jokaisen vammaisen tulisi itse määritellä ja toivoa oman päivän sisältöön kuuluvaa toimintaa, jotta päivätoiminta pysyisi mielekkäänä. 💯 

Päivätoimintaa tulisi myös lisätä kehitysvammaisille, koska asiakkaat ikääntyvät, jolloin toimintakyky laskee ja tuen tarve luonnollisesti lisääntyy. 

Mitä päivätoiminta tulevaisuudessa on❓ 

Tulevaisuuden palveluille suuntaa antaa toiminnalle laaditut laatukriteerit. Näihin laatukriteereihin kuulu mm. Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit, jotka on laatinut Kehitysvamma-alan neuvottelukunta (KVANK).  Tulevaisuudessa entistä selkeämmin tavoitteena on vammaisten henkilöiden osallisuus ja työllistyminen. Laatukriteereiden tarkoitus on olla työ- ja arviointiväline palvelun tuottajille, ostajille, käyttäjille sekä valvontaviranomaisille.  

Tulipas tästä aika tiivis tietoisku🤓 Paljon asiaa tiiviissä paketissa, mutta toivottavasti sait uutta näkemystä päivätoiminnasta.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Kurkistus kehitysvammaisten päivätoimintaan👀”

  1. Tämä oli hyvä tietoisku tärkeästä aiheesta. Itse olen käynyt vain tutustumassa parissa eri päivätoimintapaikassa, mutta sen perusteella voin allekirjoittaa tämän tekstin. Tulevaisuudelta itse toivoisin entistä enemmän työmahdollisuuksia kehitysvammaisille, sillä oma kokemukseni heistä on, että työnintoa sekä työtaitoja löytyy, mutta mahdollisuuksia työntekoon heidän yksilöllisillä ehdoillaan on hyvin vähän.

  2. Kiitos tästä postauksesta! En ole tiennytkään, kuinka monipuolisesti toimintaa voidaan järjestää. Tällaisista asioista olisi mielenkiintoista lukea ja tietää enemmänkin. Olisi varmasti mukava myös itse olla järjestämässä toimintaa, kun saa keksiä lähes mitä tahansa mukavaa omien ja asiakkaiden mielenkiinnonkohteiden mukaan. Päivätoiminnan järjestäminen on todella tärkeää työtä ja siinä saa olla konkreettisesti mukana edistämässä hyvinvointia. Palveluiden kehittäminen on myös hyvä ja itseäni kiinnostava asia, josta voi aina oppia lisää.

Kommentoi