Ikäihminen, seniori, vanhus – kielenkäyttö on valtaa

—Vanhukset ovat juuri tuollaisia! Kaupassa tuttu kassa on alkanut kutsua heitä vanhuksiksi. Maijasta se tuntuu loukkaavalta, Kaarna ei muista näitä tilanteita. Maija miettii mielessään kenelle voi antaa palautetta, kun asiakaspalvelijan kielenkäyttö loukkaa? Mitä hänestä ajateltaisiin, jos hän kertoisi kauppiaalle, että vanhus-sana loukkaa häntä. Hänestä varmasti ajateltaisiin, että hän on seniili, vaikea, äärimmäisen hankala, haahka. Sellainen kukkahattutäti, kerrostalokyttääjä, kyylä. Vaikka mikään näistä ei edes liittyisi asiaan mitenkään. Maija huokaa. Hän ei koe olevansa vanhus, vaikka tuntee itsensä vanhaksi. Ensi kerralla hän päättää sanoa kassalle suorat sanat. 

Kun käytämme kieltä, käytämme valtaa. Valitsemalla termin, kuten vanhus, otamme samalla itsellemme oikeuden määritellä, kuka toinen ihminen on, millainen hänen kokemuksensa on – tai oikeammin: millainen minun kokemukseni toisen ihmisen ikääntymisestä on. 

Suomen lainsäädännössä ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä eli yli 65-vuotiaita. Iäkäs henkilö on määritelty puolestaan sellaiseksi, jonka toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen johdosta. (terveyskylä)

Maija ei kuusikymppisenä tunnista itseään vanhukseksi, eikä tunnista moni muukaan tuon ikäinen. Vaikka vanhuuden alkamiselle ei ole virallista määritelmää, väestökyselyissä vanhuuden katsotaan vastaajan iästä riippuen alkavan lähellä seitsemää- tai jopa kahdeksaakymmentä ikävuotta. (stella) Samalla tavalla ihminen voi tuntea itsensä vanhaksi, muttei silti koe olevansa vanhus. 

Erityisen hankala onkin juuri sana vanhus, sillä siihen liitetään kielteisiä ominaisuuksia, kuten raihnaisuus ja heikkous. (kotus) Neutraalimpia termejä ovat esimerkiksi seniori, ikääntynyt tai ikäihminen. Toisaalta tätäkään valintaa ei tarvitse tehdä ikääntyneen puolesta: sopivin termi löytyy, kun kysytään ihmiseltä itseltään, millaisia sanoja hän haluaisi itsestään käytettävän. 

Mieti siis ensi kerralla ikääntyneen kohdatessasi, onko edessäsi ikäihminen, seniori, vanhus vai kenties jotain ihan muuta. 

Yksi kommentti artikkeliin ”Ikäihminen, seniori, vanhus – kielenkäyttö on valtaa

  1. JJRA

    Hyvin kantaa ottava ja ajatuksia herättävä postaus. Tämäkin postaus herätti itsessä mielipiteitä ja yhdyn kirjoitukseesi. Jokaisen ikäihmisen tulisi itse saada määritellä, millä termillä hän haluaa itseään kutsuttavan. Ihmiset eivät välttämättä edes ajattele, että sana vanhus voidaan kokea loukkaavana tai negatiivissävytteisenä, mutta niin se vaan on. Olen samaa mieltä, että sanan vanhus sijaan, voisimme käyttää juuri esimerkiksi sanaa ikäihminen tai seniori sillä niissä ei ainakaan omaan korvaan tule tällaista “vanhaa ja väsynyttä” vivahdetta. Ihmisten tulisi enemmän kiinnittää huomiota muutenkin sanavalintoihin ja miettiä ehkä enemmän sitä, että se mikä ei loukkaa sinua niin voi loukata jotain toista ihmistä.

    Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta. 🙂

Vastaa