Lapsuus pelon vallassa

Tämä blogiteksti on toinen osa kolmesta blogiimme tulevasta kirjoituksesta, jossa me blogin kirjoittajat kerromme henkilökohtaisia tarinoita läheisten päihteidenkäytöstä. Tässä blogitekstissä haluan kertoa teille oman henkilökohtaisen tarinani siitä, miltä alkoholin liiallinen käyttö on näyttänyt pienen lapsen silmissä, kun toisella vanhemmalla tulee vakava alkoholiongelma. Lisäksi kerron, millaisia vaikutuksia lapsuuden kokemuksilla on ollut ja on edelleen elämässäni.

Taustatietoja: Elin lapsuuteni maalla omakotitalossa kaukana ystävistä, sekä kaupungista. Minulla on 9-vuotta vanhempi isosisko ja meillä on eri isät. Asuimme äidin, minun isäni ja siskon, sekä kahden kissan kanssa. Olin onnellinen ja tyytyväinen elämääni niin kuin pieni lapsi yleensä onkin. Sain harrastaa minulle tärkeää harrastusta ja vanhempani halusivat aina minulle parasta. Kaikki oli perheessämme hyvin minun mielestäni ja siltä se varmasti näytti ulkopuolistenkin silmissä. Alkoholi oli aina ollut osa meidän perheemme elämää. Vanhemmillani oli tapana ottaa muutama mieto juoma viikonloppuisin saunan yhteydessä tai kesälomalla grillatessa ulkona. Kävimme usein Virossa ja sieltähän sitä alkoholia tuotiin hyvin Suomalaiseen tapaan isompi määrä kerrallaan. Reissuissa käytiin usein iltaisin istumassa ravintolassa, jossa vanhemmat saattoivat ottaa normaalia enemmän, mutta kuitenkin vielä kohtuullisissa rajoissa. Näin ollen olin tottunut siihen, että alkoholi on “normaali” asia ja vanhemmat, aikuiset ihmiset voivat ja saavat nauttia sitä. Olin myös huomannut, että alkoholi saa vanhemmat muuttumat puheliaammaksi, sekä iloisimmaksi. Usein alkoholinkäyttöön liittyi yhdessä pelailu tai herkkujen syönti, joten pidin sitä mielekkäänä tilanteena. En nähnyt enkä kokenut silloisessa vanhempien alkoholinkäytössä mitään väärään enkä osannut kyseenalaistaa sitä. Enkä oikeastaan vielä näin jälkeenpäinkään ajattelle, että tuolloin alkoholi olisi ollut ongelma kummallekkaan vanhemmistani.

Kuva: Pixabay

Lähestyessäni 10-vuotta siskoni muutti pois kotoa ja jäin yksin vanhempieni kanssa. Samaan aikaan isäni firmalla alkoi menemään koko ajan huonommin ja huonommin. Siskolla oli pahoja terveysongelmia ja meillä oli kotona tulipalo. Paljon ikäviä ja huonoja asioita pienen ajan sisällä, jotka kiristivät tunnelmaa kotona ja vaikuttivat etenkin isäni mielialaan todella vahvasti. Samaan aikaan isäni alkoholinkäyttö alkoi lisääntymään merkittävästi. Muistan, kuinka mietoja ei nautittukaan enää vain viikonloppuisin, vaan lähes joka päivä. Viikonloppuisin ei riittäneetkään enää pelkät miedot, vaan olut vaihtui viinaan. Jossain kohti iloisesta ja puheliaasta isästä muuttuikin vihainen ja pelottava. Yleensä illat päättyivät niin, että hän sammui olohuoneen sohvalle. Äitikin käytti hetken ajan normaalia enemmän alkoholia viikonloppuisin, mutta hyvin pian hän lopetti alkoholinkäytön lähes kokonaan. Aloin ymmärtämään, että tilanne ei ole normaali. Minä pelkäsin ja sulkeuduin. Halusin usein lähteä viikonlopuiksi kavereille tai johonkin, pois kotoa. Arkisin aloin harrastamaan entistä enemmän, niin, että minun ei tarvinnut montaa iltaa olla kotona. Iltaisin kävin hyvin aikaisin omaan huoneeseeni “nukkumaan”. Se ei kuitenkaan parantanut oloani, sillä kuulin silti vanhempien riitelyn ja isän sekoilun. Se oli kamalaa! Ystäväni eivät enää halunneet tulla meille, koska pelkäsivät isääni, vaikka isä ei ikinä ollutkaan väkivaltainen. Tätä kesti ehkä noin 1,5-vuotta ennekuin vanhempani erosivat. Isäni muutti väliaikaisesti samaan pihapiiriin ja alkoholinkäyttö jatkui vielä pahempana. Näin isää lähes päivittäin, mutta hän ei oikeastaan koskaan ollut täysin selvinpäin. Muistan nähneeni hänen itkevän, mitä en ikinä ennen ollut nähnyt. Se tuntui todella pahalta. Olin todella peloissani ja surullinen. Tilanne oli järkyttävä enkä oikein tiennyt, miten siihen olisi tullut suhtautua.

Kuva: Pixabay

Noin vuoden verran isäni asui vielä pihapiirissämme. En kuitenkaan käynyt hänen luonaan ellei hän erikseen kännipäissään sitä pyytännyt. Edelleen koitin vältellä kotona olemista keksimällä itselleni paljon tekemistä, joko harrastuksen tai ystävien parissa. Viimeisenä kesänä, jonka isä asui lähellämme kävimme jopa hänen kanssaan Virossa reissussa, koska hän sitä kovin toivoi ja halusi. Muistan minua pelottaneen lähteä, mutta en halunnut kieltäytyä ja tuottaa pettymystä isälleni. Reissu oli ihan kiva, mutta kyllähän isä joka ilta otti useamman annoksen alkoholia. Se harmitti. Olin odottanut, että hän sen viikon olisi pystynyt olemaan ilman, minun takiani.  

Siitä ei mennytkään enää pitkään, kun isä muutti pois. Hän muutti ja kertoi minulle, että ei tahdo olla kanssani enää tekemisissä. Tulin hylätyksi, oma isäni hylkäsi minut. Se ei loppujen lopuksi tuntunut siinä hetkessä edes kovin pahalta. Ajattelin lähinnä, että nyt minun ei tarvitse enää katsoa ja kestää tuota alkoholinkäyttöä. Olin kasvattanut itselleni kuoren ja kestin hylkäämiseksi tulemisen tai ainakin esitin vahvaa. En puhunut ajatuksistani, enkä tunteistani kenellekään. Jäin asumaan kahden äitini kanssa ja elämä tuntui pitkästä aikaa hyvältä. Ei alkoholia, ei sen aiheuttamaa pelkoa. Ei myöskään isää, mutta se tuntui pieneltä menetykseltä silloin, kun kaikki muu muuttui paremmaksi.

Isän lähdön jälkeen en kuullut hänestä pitkään aikaan mitään. Vielä tänäkään päivänä noin 8-vuotta tapahtumien jälkeen en ole nähnyt häntä tai edes kuullut hänen ääntään. Kaksi kertaa isä on ottanut minuun yhteyttä viestitse, mutta ei muuta. Tiedän kuitenkin, että hän kamppailee edelleen alkoholiongelman kanssa enkä sen takia halua olla häneen oma-aloitteisesti yhteydessä.

Kuva: Pixabay

Miten tämä kaikki kokemani sitten vaikutti minuun lapsena tai nyt aikuisena ihmisenä? 

Noh, lapsuudessa pelko oli yksi vahvin tunne, jota koin. Ei lapsen kuuluisi joutua pelkäämään omassa kodissa, mutta minä pelkäsin, pelkäsin useamman vuoden. Häpesin myös isääni. Onnekseni minulla oli ystäviä, jotka eivät kaikesta huolimatta jättäneet minua vaan olivat tukeani. Minulla oli myös tärkeä harrastus, johon sain paljon aikaa kulutettua. Nämä kaksi asiaa ovat varmasti niitä, jotka silloin pitivät minut kasassa. Isäni alkoholinkäyttö sai minut pelkäämään myös muiden aikuisten alkoholinkäyttöä. En tykännyt yhtään olla päihtyneiden henkilöiden seurassa, se ahdisti ja pelotti. Oli kyseessä tuttuja tai vieraita ihmisiä.

Ehkä isoin shokki isän alkoholiongelman kanssa oli se, että olin aina ollut todella läheinen isäni kanssa ja teimme paljon asioita yhdessä. Hän oli lämmin ja välittävä. Yhtäkkiä isä etääntyikin minusta emmekä tehneet enään mitään yhdessä. En puhunut isälle, eikä hän minulle. Pelkäsin isää. Ei pieni lapsi pystynyt ymmärtämään, että vika ei ole minussa. Muistan miettineeni paljon sitä, että miksi isä ei enää haluakkaan esimerkiksi lähteä ulos leikkimään kanssani, miksei isä enään kysy, miten koulussa meni.

Kuva: (C) Petra Salminen Kuvassa minä ja oma ponini Abby. Harrastin ratsastusta jo pienenä ja uskon, että ilman hevosia en olisi tässä nyt tälläisenä kuin, mitä nyt olen.

Pelko muiden ihmisten alkoholinkäytöstä on asia, jota edelleen kannan mukanani. Jos näen tänä päivänä kovin päihtyneen ihmisen, pyrin pääsemään tilanteesta nopeasti pois. Jos olen paikassa, jossa on kovin päihtyneitä henkilöitä minua pelottaa ja ahdistaa, enkä pysty “nauttimaan olostani”, vaikka tänä päivänä siedän päihtyneitä henkilöitä paljon paremmin, kuin lapsena. Pystyn myös itse käyttämään alkoholia ja olenkin varsinkin täysi-ikäisyyden kynnyksellä käyttänyt, mutta harvoin koen halua tai tarvetta edes nauttia yhtä mietoa.

Olen joutunut kamppailemaan oman näkemykseni kanssa alkoholin suhteen. Esimerkiksi poikaystävälläni on todella erillainen kokemus alkoholista lapsuudestaan ja sen myötä hän myös suhtautuu alkoholiin tänä päivänä paljon “renommin”, kuin minä. Hänellä on iso kaveri porukka, joiden kesken he tykkäävät ottaa viikonloppuisin enemmän tai vähemmän alkoholia. Haluan tietenkin osallistua heidän illanviettoon, mutta etenkin aluksi se oli minulle todella, todella vaikeaa, koska heidän alkoholinkäyttö “kulttuuri” oli todella erilainen. Onneksi poikaystäväni on ymmärtänyt minun kokemuksiani ja sitä kautta osaa ottaa minut huomioon myös alkoholia käyttäessä. Toisinaan se harmittaa ja ärsyttää, kun haluaisi olla “niinkuin muut”. Haluaisi, että muiden alkoholinkäyttö ei pelottaisia, koska kaikki ihmiset eivät ole kuten isäni.

6 ajatusta aiheesta “Lapsuus pelon vallassa”

  1. Kiitos Neea mielenkiintoisesta postauksesta ja näin henkilökohtaisen tarinan jakamisesta! On aina arvokasta kuulla rehellisiä omakohtaisia kokemuksia aiheesta.
    Tarinassasi tuli hyvin esille juuri se, miten alkoholinkäyttö yltyy vaivihkaa ja huomaamatta “normaalista” liiallisuuksiin. Ajatukset ja tunteet, joita lapsi joutuu käymään läpi seuratessaan vanhemman liiallista alkoholin käyttöä ovat lapselle aivan liian raskas taakka. Etenkin kun joudut tätä taakkaa kantamaan mukanasi vielä vuosia myöhemminkin. Ikävintä on ajatella, miten moni jakaa kanssasi saman taakan.
    Lukiessani tarinaasi, odotin kokoajan onnellista loppua isän alkoholin käytön suhteen. Oli äärimmäisen surullista lukea, kuinka viinapiru lopulta vie mukanaan siinä määrin, että isä ilmoittaa tyttärelleen, jonka kanssa aiemmin on ollut läheinen ja harrastanut yhdessä, ettei halua enää olla yhteydessä. Tämä taas kuvastaa hyvin juuri sitä, että alkoholismi on valitettava sairaus, jolloin ihminen ei kykene laittamaan mitään tämän aineen edelle.

    1. Moikka!
      Kiitos ihanasta kommentista 🙂 On todella ikävää ajatella, että todellisuudessa lapsia ja nuoria, jotka ovat joutuneet kokemaan samanlaista kuin minä on ihan älyttömän paljon. Sitä haluaisi aina ajatella, että lapset ovat vanhemmilleen kaikista tärkeintä ja haluaisivat heille vain parasta, mutta ikävä kyllä niin ei aina ole. Tai vaikka olisikin niin alkoholissa (ja muissa päihteissä) on sitä jotain, mikä pystyy menemään jopa sen elämän tärkeimmän asian edelle. Se on todella surullista…

  2. Kiitos paljon Neea, että avauduit kertomaan omasta rankasta kokemuksestasi alkoholin suhteen. Tästä kertominen ei varmaan ollut helppoa, joten kiitos rohkeudestasi. Omassa suvussani on ollut alkoholiongelmia, joiden takia ainakin yksi on menehtynytkin. Lisäksi alkoholi on aiheuttanut muutamiakin, jollain tasolla traumaattisia kokemuksia. Alkoholin käytön sopiva raja tuntuu olevan hyvin heilahteleva, toisinaan se tuo mukanaan mukavaa rentouttavaa oloa, kun toisinaan aiheuttaa järkyttävän määrän konflikteja ihmisten välille. On surullista, kuinka moni turvautuu alkoholiin (tai muihin päihteisiin), kun he todellisuudessa tarvitsisivat terapiaa tai muuta keskusteluapua ja tukea. Se, että joku ei esimerkiksi yhtenä illanviettona muiden kanssa haluakaan ottaa alkoholia, vaikka olisi aikaisemmin usein ottanutkin ei pitäisi olla mitenkään ihmeellistä tai kysymyksiä herättävää. Olen itse usein pohtinut asiaa, että juonko alkoholia vain siksi, että muutkin juovat vai siksi, että haluan sitä ihan itse. Toisinaan sitä kamppailee sen kysymyksen kanssa, että onko alkoholi itselle pahasta vai ei. Onneksi saamme jokainen itse määritellä sen vastauksen. Hieno blogikirjoitus! -Petra

    1. Kiitos kommentista Petra! 🙂
      Ikävää, että suvussasi on alkoholiongelmaa. Se saattaa vaikuttaa itseen yllättävän paljon, vaikka kyse ei olisi juuri omasta perheestä tai edes lähisuvusta. Mielestäni oman alkoholinkäytön syitä on tärkeää pohtia. Jokaisella pitäisi olla oikeus määrittää se, milloin alkoholia haluaa käyttää ja milloin ei. Sen kuuluu tapahtua omasta tahdosta. Ikäväkyllä on varmasti ihmisiä, jotka eivät ryhmäpaineen takia uskalla kavereiden seurassa kieltäytyä alkoholista.

  3. Kiitos luottamuksesta Neea. Omista asioista kirjoittaminen vaatii valtavan määrän rohkeutta. Postauksesi herätti minussa monia ajatuksia. Oma äitini kasvoi alkoholisti-isän kanssa lapsuutensa ja on kertonut jonkun verran kokemuksistaan. Äiti ei ole kuitenkaan avautunut asioistaan täysin ja sen takia on ollut vaikeaa välillä ymmärtää mitä hän on kokenut. Kirjoituksesi auttoi minua menemään äitini asemaan ja ymmärtämään äitini käyttäytymistä. Mitä omaan juomiseeni tulee, tarkkailen sitä erityisen tarkasti, sillä tiedän suvussani olevan addiktiota. Olen huomannut, että elämäni synkimpänä aikana hakeuduin kavereideni kanssa aina viikonloppuna baariin. Katsoessani taaksepäin tätä elämäni vaihetta, huomaan, että hain selkeästi alkoholista jonkunlaista lohtua.

    Kiitos vielä hienosta kirjoituksesta!

    1. Moikka!
      Kiitos kommentista Riikka! Mahtavaa, että tekstini auttoi sinua tarkastelemaan äitisi tilannetta toiselta kannalta. Mielestäni oman alkoholinkäytön tarkkailu on tärkeää etenkin, jos tietää, että suvussa on alkoholiongelmaa. Olen itse huomannut saman, että ennen monesti saatoin ajautua juomaan alkoholia, jos elämässä oli haastavia tilanteita, mutta nyt, kun asian tiedostaa ja ymmärtää paremmin on vaikeita tilanteita helpompi käsitellä toisilla tavoilla.

Kommentoi