Maailman onnellisin onneton kansa

”Mitä? Miten muka?” sekä ”No en minä ainakaan erityisen onnellinen ole” olivat yleisiä reaktioita suomalaisilta, kun Suomi sijoittui jälleen kerran maailman onnellisimmaksi valtioksi maailman onnellisuus raportissa. Itse ulkomailla useita vuosia asuneena en taas ihmettele tulosta ollenkaan. Enkä kyllä toisaalta ihmettele ihmisten reaktioitakaan… Johtaahan Suomi Euroopan itsemurhatilastoja, meillä on helvetisti ongelmia mielenterveyden ja yksinäisyyden kanssa sekä yleisesti juro kansallisidentiteetti. Miten näistä palasista rakentuu onnellisuutta? Well let me tell you.

Avataan ensin hieman, mitä onnellisuus oikeastaan edes on. Monet ajattelevat iloisuuden olevan synonyymi onnellisuudelle tai onnen vaativan ongelmien puuttumista. Kuitenkin sekä yksilöllinen että erityisesti yhteiskunnallinen onnellisuus ovat laajempia käsitteitä, joihin sisältyy yleinen tyytyväisyys elämään, subjektiivinen hyvinvointi, turvallisuus sekä positiivisten tunteiden (kuten ilo, kiitollisuus, mielihyvä, jne) kokeminen suuremmassa määrin suhteessa negatiivisiin (esim. stressi, suru). Onnellisuus ei ole ongelmien tai vaikeuksien olemattomuutta.

pixabay emotions


Maailman onnellisuus raportti huomioi elämän eri osa-alueita, jotka vaikuttavat ihmiskokemukseen ja hyvinvointiin. Yksi vertailun kohde on bruttokansantuote, joka korreloi paremman elämän laadun kanssa, mutta sen lisäksi raportissa huomioidaan muun muassa valtion korruptiotaso, kansalaisten luottamus, turvallinen ja puhdas ympäristö, terveelliset elämäntavat, vapaus, sekä riittävä sosiaaliturva. Ja nyt, hyvä lukija, Suomen menestys alkaa toivottavasti näkyä selvemmin (jos nyt unohdetaan tuo terveelliset elämäntavat, olemmehan ylpeitä kahvin, jäätelön ja viinan suurkuluttajia, kippistä vaan).


Suomessa on alhainen korruptiotaso, erittäin vähän järjestäytynyttä rikollisuutta, paljon puhdasta luontoa ja sosiaalijärjestelmä, joka pyrkii ottamaan kopin jokaisesta elämäntiellä horjuvasta kansalaisesta. Useimmat viralliset asiat on helppo hoitaa nopeasti netin välityksellä, lääkäriin voi mennä ilman rahaa, poliisi jopa noudattaa lakia, vanhempien tulotaso ei ole tuomio tulevaisuudesta ja mielen sairauksiin pyritään tarjoamaan riittävästi apua ja hoitoa. Nämä eivät ole mitenkään ilmiselviä asioita edes useissa EU maissa, saati maailmanlaajuisesti.


Katsomme myös muita maita usein ruusunpunaisten lasien läpi, koska kokemuksemme niistä koostuvat pitkälti loma- tai työmatkoista, ehkä vaihtovuodesta opintojen aikana tai muutaman kuukauden kielikurssista. Näihin kaikkiin sisältyy tietty rentous, hauskanpito, huolettomuus ja uudesta ympäristöstä innostuminen. Samalla on edelleen turvallisesti Suomen sosiaaliturvan alla sekä suomalaisella tulotasolla. Kokemus ihan tavallisena maan kansalaisena ulkomailla on usein hyvin erilainen näihin verrattuna ja meikäläisen arviolla noin kymmenkertaisesti paskempi, stressaavampi ja tylsempi. Lähes jokainen ulkomailla pidempään asunut suomalainen, joiden kanssa olen puhunut, on ensisijaisesti löytänyt aivan uuden arvostuksen Suomeen ja suomalaiseen elämään.


Jopa suomalainen, yleisesti juro, elämänasenne tukee mielestäni loppupeleissä onnellisuutta elämässä. Ei odoteta elämän olevan täydellistä, ollaan reilusti surullisten laulujen maa, joka on käynyt läpi sotaa ja nälänhätää ja noussut niistä hyvinvointivaltioksi. Hyvä elämä täällä ei vaadi rikkautta, johtaja-asemaa ja kahta loma-asuntoa Karibialla, vaan hyvään elämään voi elää myös Pertti, joka asuu vuokra-asunnossa Vantaalta, maksaa autoa osamaksulla ja jonka paras ystävä on löytöeläintalosta haettu Mara-kissa. Me näemme kauneutta elämän karuudessa ja arvostamme pieniä asioita, rakastetaan hiljaa, mutta syvästi ja kohdataan vastoinkäymiset osana normaalia elämää. Se on upea kansallispiirre.


Kirjoittaja on sairastanut masennusta lähes kymmen vuotta ja erittäin onnellinen, että asuu Suomessa.

Lähteet:

UNRIC https://unric.org/fi/suomi-onnellisin-neljatta-kertaa-perakkain/

4 kommenttia artikkeliin ”Maailman onnellisin onneton kansa

  1. Alma Hema

    Aivan mielettömän hyvä teksti! Mahtavasti otetaan kantaa ja tuodaan ilmi, mitä se onnellisuus käytännössä oikeasti on. Tätä oli miellyttävä lukea ja tästä sai todella paljon uusia näkemyksiä myös oman elämän ja onnellisuuden tarkasteluun. Tykkäsin myös todella paljon tekstin rehellisyydestä ja saatipa jopa hiukan röyhkeästä asenteesta!! 🙂

  2. JJRA

    Huhhuh, tämä teksti oli ihan mieletön!! Samaistuin kirjoitukseesi erittäin paljon ja annoit lukijalle paljon pohtimisen aihetta. Olen samaa mieltä siitä, että vaikka Suomi onkin EU:n itsemurhatilastojen kärjessä ja meilläkin täällä on pahoinvointia ja jotkut asiat vaativat parannuksia. Silti meillä on täällä todella hyvin verrattuna vaikka muuhun maailmaan. Itse olen ainakin hyvin onnellinen siitä, että asun Suomessa ja saan täältä hyvät eväät elämään.

    Kiitos mahtavasta postauksesta, tätä oli todella mukavaa ja mielenkiintoista lukea! 🙂

Vastaa