Asunnoton vailla arvoa

Tämä blogikirjoitukseni käsittelee muutama viikko sitten tapahtunutta sveitsiläisen valokuvaaja Renè Robertin traagista menehtymistä ja sen myötä heränneitä ajatuksiani. Pariisissa asuva 85-vuotias Renè Robert lähti keskiviikkoiltana jokapäiväiselle iltakävelylleen, kun hän kaatui todennäköisesti huimauskohtauksen takia eikä päässyt enää ylös. Hän jäi makaamaan tavallisesti hyvinkin vilkkaalle kadulle yhdeksäksi tunniksi, eikä koko sinä aikana kukaan pysähtynyt auttamaan tai edes katsomaan onko hän kunnossa. Vasta aamuyöllä asunnoton ihminen huomasi Robertin makaavan kadulla ja soitti ambulanssin, mutta tällöin oli jo liian myöhäistä. Robert oli paleltunut kuoliaaksi. (Aittokoski 2022).

Kyseinen kuolemantapaus on herättänyt Ranskassa laajasti keskustelua. Ihmisten välinpitämättömyyttä ja auttamatta jättämistä on kauhisteltu, mutta toisaalta perusteltu sillä, että ohikulkijat luulivat Robertin olleen kadulla nukkuva asunnoton ihminen. Pariisissa asunnottomuus on arkipäivää ja kaduilla asuvia ja nukkuvia ihmisiä näkee lähes joka kadunkulmassa. Vuoden 2008 talouskriisin ja siitä seuranneen asuntojen vuokrien kallistumisen jälkeen asunnottomuus on kasvanut Pariisissa käsittämättömät 84%. Nämä luvut nostavat asunnottomien luvun arviolta jopa 30 000:een. (McQueen 2017) 

Auttamatta jättämisen perustelut jäivät kuitenkin ikävästi kaihertamaan mieltäni. Ymmärrän, että asunnottomuuden arkipäiväisyys ja sen jatkuva näkeminen katukuvassa vähentää sen aiheuttamaa shokkiarvoa tavallisen ihmisen mielessä ja saa mielen ns. Sivuuttamaan nämä arkipäivän kauheudet. Ihmismieli ei jaksa kantaa järkytystä jokapäiväisistä asioista, koska muuten kuormitus olisi valtavaa. Saman uskon käyvän työssä, jossa työntekijä kohtaa lähes päivittäin psyykkistä ja/tai fyysistä kipua ja tuskaa, tai muita asioita, jotka shokeeraavat ja kuormittavat mieltä. Asunnottomuuden ja kodittomien huonojen olojen päivittäisen näkemisen ja siitä seuranneen shokkiarvon väheneminen on toki tarpeellinen suojamekanismi yksilölle, mutta yhteiskunnallisella tasolla tämä on erittäin huolestuttavaa. En halua kaataa vastuuta yksilöiden niskoille, sillä mielestäni ongelma on yhteiskunnan. Toimivassa hyvinvointivaltiossa kenenkään ei pitäisi tottua näkemään nälkää näkeviä, jatkuvan väkivallanuhan ja vaaran alla olevia ihmisiä, sillä tällaista ei lähtökohtaisesti pitäisi olla.   

Haluaisin silti herättää lukijoita miettimään, mitä Renè Robertin kuolemantapaus kertoo meille asenteestamme yhteiskunnan huono-osaisia kohtaan. Kukaan ei auttanut kaatunutta ja maassa makaavaa Robertia lähes puoleen vuorokauteen, koska häntä luultiin kodittomaksi. Minkälaisessa yhteiskunnassa elämme, jos olemme ohikulkijoina valmiita auttamaan kuuluisaa valokuvaajaa, mutta emme koditonta? Mitä tämä kertoo ylipäätään ajatuksestamme ihmisarvosta ja siitä, kuka on avun arvoinen ja kuka ei? En usko kuolemantapauksen saaneen edes uutisarvoa, jos kyseessä todellakin olisi ollut Pariisin kaduilla asuva, koditon ihminen. Vuodessa kaduille kuolevien kodittomien lukumääriä ei edes pystytä tarkkaan sanomaan tai tilastoimaan, vaan ne ovat aina vain arvioita. Robertin kuolemantapauksen olosuhteet ja välinpitämättömyys tiivistää meille karkeasti ja karusti epätasa-arvoisen ja sydämettömän yhteiskunnallisen ajatusmallin; koditon ei ole auttamisen tai välittämisen arvoinen, eikä kodittoman elämä ole yhtä lailla arvokas kuin hyväosaisen elämä.

-Noa

Lähteet

Aittokoski, H. Vilkkaalla pariisilaiskadulla kuoliaaksi paleltuneen 85-vuotiaan tapaus kuohuttaa Ranskassa – Kukaan ei auttanut Renè Robertia yhdeksään tuntiin. 29.1.2022. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008575250.html  

McQueen, P. Homelessness in Paris: The Darker Side of the City Light. 13.10.2017. https://theculturetrip.com/europe/france/paris/articles/homelessness-in-paris-the-darker-side-of-the-city-of-light/ 

1 ajatus aiheesta “Asunnoton vailla arvoa”

  1. Kiitos koskettavasta ja surullisesta tarinasta!

    On todella järkyttävää, että vilkkaalla katualueella lukuisat ohikulkijat eivät pysähdy auttamaan avuntarpeessa olevaa. Kyseessä on kuitenkin laajasti tutkittu ja todennettu ilmiö: bystander effect eli sivustakatsojaefekti. Ihmisten kynnys tarjota apua nousee, jos paikalla on runsaasti muitakin ihmisiä. Arvellaan että joku toinen auttaa, joku on jo soittanut ambulanssin tai tehdään virheellinen johtopäätös muiden välinpitämättömyydestä, että tilanne ei ole vakava. Tämä ilmiö on hyvä tiedostaa, jos joskus itse sattuu apua tarvitsevan ihmisen kohdalle.

Kommentoi