Päihderiippuvaisten sosiaaliseen kuntoutukseen tulee panostaa – mutta miten sosiaalihuollon aseman käy aluevaaleissa?

Helsingin Sanomissa on 9.12.2021 julkaistu Helsingin kaupungin päihdepalvelujen päällikkö Pia Pulkkisen sekä psykososiaalisen työn päällikkö Aila Ronkasen mielipidekirjoitus “Sosiaaliseen kuntoutukseen tulee panostaa”. Koen avauksen hyvin tärkeänä, vieläpä ammattilaisten toimesta, ja käsittelen mielipidekirjoitusta tässä vastineenomaisesti positiiviselta näkökannalta avaten.

Kirjoittajat kritisoivat sitä, kuinka tiedotus tulevista aluevaaleista on ollut vaillinnaista. Sosiaali- ja terveysministeriö STM on julkaissut kannustavan uutiskirjeen, jossa terveyden- ja sairaanhoito on huomioitu, mutta sosiaalihuolto jätetty huomiotta. Kansalaispalautteen myötä kirjettä korjattiin. SOTEssa on kuitenkin myös se SO, joka tulee olemaan meidän sosionomiopiskelijoiden tulevaisuuden ala myös. Sosiaalihuollon tulee olla tukena ja esillä. Hyvinvointialueet voivat muuttaa sen tilannetta suuntaan tai toiseen, toivottavasti ei ainakaan kehnompaan. 

STM valmistelee mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistamista, johon sisältyisi terveydenhuollon seitsemän päivän hoitotakuu lääketieteellisen ja psykososiaalisen hoidon osalta. 

Kuitenkaan sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuollon toimena ei kuuluisi hoitotakuuseen. Riippuvuuden lääkinnällinen kontrolli ei itsessään riitä. 

Sosiaalisella kuntoutuksella voidaan tukea päihderiippuvaisen henkilön arjessa selviytymistä, yhteiskuntaan ja yhteisöön kiinnittymistä ja elämän merkityksellisyyden kokemista ja sen palasten rakentamista kohdalleen. Ennuste kuntoutuksesta ei ole prioriteetti, vaan tärkeintä on tukea heikkoja ja alisteisessa asemassa olevia tarpeeksi, muita enemmän. Haittoja vähentävä työote sosiaalihuollon toimesta vaatii muun muassa erityistä menetelmäosaamista. 

Jälleen tapetille nousevat pandemian vaikutukset: koronavirusaika on sekoittanut palveluiden pakkaa huonompaan suuntaan. Palveluita karsittiin jo ensimmäisenä koronakeväänä. Haavoittuvimman aseman päihderiippuvaiset jäivät kadulle, mikä sai aikaan huomattavan määrän inhimillistä kärsimystä. Tilanne on surkea, resurssit ovat rajalliset ja niiden kohdistaminen kyseenalaista. Pelkkä lämmin ruoka ja vertaistukikin voivat olla suuri inhimillinen apu. 

Toimivat päihdepalvelut toki yksilölle tuodun hyödyn lisäksi vähentävät yhteiskunnassa muita kuluja esimerkiksi päivystyksiltä, sairaaloilta, poliisilta ja pelastustoimelta. 

Pulkkinen ja Ronkanen mainitsevat hyvinvoinnin edistämiseen ja päihdeongelmien toipumiseen tarvittavan niin sosiaalihuollon kuin terveydenhuollon keinoja. Tärkeäksi nähdään niiden saumaton yhteistyö. 

Saumaton yhteistyö on mahdollistumassa myös tulevilla hyvinvointialueilla entistä paremmin, jos sitä päätetään edistää. Toivon, että päätetään. Luukulta toiselle kierrättämisen sijaan yhteistoiminnallinen SOTE-asiakas-yhteistyö on mahdollistaja prosessin yksinkertaistamiselle.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008459651.html

3 ajatusta aiheesta “Päihderiippuvaisten sosiaaliseen kuntoutukseen tulee panostaa – mutta miten sosiaalihuollon aseman käy aluevaaleissa?”

  1. Olet nostanut blogissanne tärkeän otsikon: sosiaalihuollon tärkeyden päihteiden käyttäjille/kuntoutujille. Näin korona-aikaan varsinkin tuntuu että mihinkään ei ole juurikaan resursseja ja heikommassa asemassa olevat henkilöt jäävät helposti varjoon ( esim. mielenterveys- ja päihdeongelmaiset, vanhukset tms.) “Sosiaalisella kuntoutuksella voidaan hyvin tukea päihderiippuvaisen henkilön arjessa selviytymistä, yhteiskuntaan ja yhteisöön kiinnittymistä ja elämän merkityksellisyyden kokemista…” Tämä tekstissäsi oleva nosto oli minusta hyvä peruste, miksi sosiaalihuoltoon pitäisi panostaa. Teksti oli selkeää ja osittain uutta tietoa minulle, hienoa työtä!

  2. Ihmisen kokonaisvaltainen kuntoutuminen usein vaatii sekä sosiaalista kuntouttamista että lääketieteellistä hoitoa, niinkuin tässä kirjoitit. Tästä syystä usein olen ihmetellyt miksi sosiaalihuollon- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmiä ei ole vahvemmin integroitu yhteen. Jos jopa STM pitää näitä järjestelmiä erillään esimerkiksi tässä esitetyn sosiaalisen kuntoutuksen hoitotakuun osalta, niin kuinka vaikeaa eri järjestelmien yhteensovittaminen on sitten kentällä? Ehkä tulevat uudet SoTe-keskukset tuovat tähän muutosta parempaan suuntaan, mutta itse olen aika skeptinen sen suhteen vielä.

    Mielestäni jo koulutuksessa sosiaali- ja terveyspuolta pitäisi sitoa enemmän yhteen. Nythän sosionomien koulutusohjelmaan kuuluu kokonaista yksi 3 op:n kurssi terveydenhuoltoa ja sekin täydentävän osaamisen puolella eikä näin ollen pakollinen. Sama tilanne lienee myös terveyspuolen koulutusohjelmissa sosiaalipuolen asoita kohtaan. Tässä tilanteessa sosiaalipuoli lähinnä tekee “omaa juttuaan” ja terveyspuoli omaansa. Nykyinen tilanne ei mielestäni ole mitenkään optimaalinen ajatellen ihmisen kokonaisvaltaista kuntoutumista. Tämä pätee erityisestä päihdeongelmaisten kanssa, mutta vaikuttaa myös kaikkiin muihinkin ongelmiin.

  3. On huolestuttavaa, että SOTEa koskevasta julkaisusta on jätetty aluksi kokonaan sosiaalipuoli mainitsematta. Mielestäni se kielii siitä, kuinka vähän näitä kahta alaa pidetään edes samassa kategoriassa. Kumpikin ovat kuitenkin esimerkiksi juuri päihderiippuvaisten kannalta suunnattoman tärkeitä, sekä saada fyysistä apua ja hoitoa, että sosiaalista. Muodostaa tukiverkostoja samaa läpikäyneiden ihmisten kanssa, ja tuntea olonsa kuluuvan edes jotenkin osaksi yhteiskuntaa.

    Erittäin tärkeä nosto tämänhetkisestä dilemmasta sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyön katkonaisuudesta, toivotaan ettei asia jää näin.

Kommentoi