Paperittomat Suomessa

Käytännössä paperiton tarkoittaa henkilöä, joka oleskelee Suomessa ilman laillista oleskeluoikeutta. Pelkän passin tai muun henkilötodistuksen puuttuminen ei tee ihmisestä paperitonta.

Turvapaikanhakijat ei ole paperittomia, sillä heillä on lupa oleskella Suomessa turvapaikanhakemuksen käsittelyn ajan. Ihminen on voinut päätyä Suomessa paperittomaksi esimerkiksi: kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen, kielteisen oleskelulupapäätöksen jälkeen, viisumin tai oleskeluluvan umpeuduttua tai joskus oleskelulupaa ei ole haettu ollenkaan. Paperittomana on todella kurja elää. Ihmiset pelkäävät, että jäävät kiinni tai mitä heidän tulevaisuudessansa tapahtuu. Paperittomat eivät kuulu yhteiskunnan palveluiden piiriin, he eivät voi hakea apua viranomaisilta. Tästä syystä he voivat joutua helpommin kaltoinkohdelluksi tai rikoksen uhriksi. Tämä on todella kurja tilanne lapsille. He eivät saa mitään sosiaali- ja terveyspalveluita. He jäävät myös ulos lastensuojelun piiristä.

Osa kunnista on tehnyt päätöksen, että he laajentavat paperittomien oikeuksia muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Terveyden- ja sosiaalihuollon näkökulmasta kaikilla kunnan alueella oleskelevilla paperittomilla on oikeus välttämättömiin sosiaalihuollon palveluihin ja kiireellisiin terveydenhuollon palveluihin. Paperittomien määrää on vaikea arvioida. Paperittomien määrä tulee nousemaan Suomessa kielteisten oleskelulupien myötä.

Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Espoossa samat terveyspalvelut saavat lapset ja raskaana olevat naiset. He maksavat palvelusta samat maksut, kun kaikki muutkin asukkaat.

Lähteet: https://www.pakolaisneuvonta.fi/asiantuntijajarjesto/tietoa-pakolais-ja-ulkomaalaisoikeudesta/paperittomat/

https://thl.fi/fi/web/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/maahanmuutto-ja-hyvinvointi/paperittomat

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

3 ajatusta aiheesta “Paperittomat Suomessa”

  1. On kyllä hyvä, että paperittomien terveydenhuoltomahdollisuuksia on laajennettu ainakin vähän ja monessa piirissä päätetty laajentaa (ainakin vähän lisää). Kaltoinkohtelu, rikoskohtaaminen ja kaikenlainen kohdistuva paha asenne ja syrjintä ovat huono ja lannistava juttu. Oleskelulupa kiinnittää yhteiskuntaan, sen kieltäminen tai raukeaminen jättää heitteille.

  2. Kiitos asian jakamisesta ja hyvästä kirjoituksesta! Paperittomien tilanne on huolestuttava ja on varmasti todella pelottavaa jäädä aivan tyhjän päälle vieraaseen maahan. Myös mielestäni on hyvä, että sosiaali- ja terveyden huollon palveluihin on lisätty oikeuksia erityisesti raskaana olevien ja lasten kohdalla. Myös paperittomat ovat ihmisiä, jotka ansaitsevat saman kohtelun kuin muutkin. Erityisesti minua huolettaa paperittomien lasten tilanne.
    Mielestäni Suomessa tulisi keksiä keino, jolla tukea ilman papereita jääneitä. Kielteisen oleskeluluvan sekä turvapaikkapäätöksen saaneille tulisi tarjota mielestäni ohjausta ja apua, josta saada tietoa tulevasta. Itselläni ei ole tietoa, mitä kielteisen päätöksen saamisen jälkeen tapahtuu ja millaista ohjausta päätöksen saanut saa, mutta tuntuu todella hurjalta, ettei kielteisen päätöksen saaneilla ole käytännössä minkäänlaisia oikeuksia palveluihin tai turvaan, vaan heidät jätetään vain “oman onnensa nojaan”. Toivon, että tilanteeseen tulisi muutos edes lasten kohdalla, jotka ovat täysin syyttömiä omaan tilanteeseensa.

  3. Paperittomien oikeuksia on myös turvattava. Mielestäni näkemys siitä, että paperittomat ovat huonoja ihmisiä, koska he oleskelevat laittomasti ei ole oikein. He ovat myös ihmisiä ja tarvitsevat apua moniin asioihin. Paperittomuus estää heitä osallistumaan yhteiskuntaan ja myös näkemään heitä ihmisinä jolla on ääni. Tämän takia on hyvä, että heidän mahdollisuuksia SOTE – palveluihin on laajennettu. Minusta on todella tärkeää se että vaikka on paperiton, yksilöllä on mahdollisuus tarvitsemaansa apuun.

Kommentoi