Lapsen kaksi maailmaa

Maahanmuuttajalapsella on käytännössä kaksi maailmaa. Kotona puhutaan tiettyä kieltä, syödään tiettyä ruokaa ja käyttäydytään tietyllä tavalla. Mutta sitten kun mennään päiväkotiin tai kouluun, siellä puhutaan taas toista kieltä, syödään toisenlaista ruokaa ja käyttäydytään mahdollisesti eri tavalla. Miten lapsi sitten sovittaa nämä kaksi maailmaa yhteen? Tässä avustaminen onkin varhaiskasvatus- ja opetustoimen yksi tärkeimpiä tehtäviä.

Kuva: Pixabay

Päiväkodissa esimerkiksi on pyrittävä mahdollistamaan lapsen oman äidinkielen tukemisen ohella toisen kotimaisen kielen oppiminen. Vaikka vuorovaikutus onkin paljon muutakin kuin puhetta, on lapsen ymmärrykselle ja toiminnallisuudelle tärkeää, että tämä pääsee keskustelemaan muiden kanssa. Oppimisympäristö on myös tärkeä. Lapsen on saatava mahdollisuus leikin kautta kehittää itseään, ilman että hänen täytyy osata pyytää haluamaansa. Porvoossa tehty varmistamalla laadukkaiden lelujen helppo saatavuus yleisissä tiloissa. Myös jokaiselle tekemiselle on omat selkeät tilansa.

Yildiz Yesiltasin opinnäytetyöstä (2011) käy ilmi maahanmuuttajalasten vanhempien monesti tiukempi suhtautuminen lasten kasvatukseen. Siinä haastatellut vanhemmat sanovat, että eivät ole havainneet suomalaisilla lapsilla samanlaista kunnioitusta vanhempia kohtaan kuin maahanmuuttajataustaisilla lapsilla. Tähän pystyn itse samaistumaan kahden kulttuurin ”hybridikasvatuksen” saaneena. Maahanmuuttajataustaiset ystäväni kasvattavat lapsiaan tiukemmilla rajoilla kuin itse kasvattaisin, mutta toisaalta suomalaiset ystäväni taas turhan lepsusti. Lapsen näkökulmasta koulukavereiden erilaiset rajat voivat vaikuttaa monella tavalla lapsen kehitykseen. Hän voi alkaa kopioimaan tai vieroksumaan toisia lapsia. Miten tahansa lapsi alkaa toimimaan, se on osa tämän integraatiota.

Ulkomaalaista alkuperää olevat nuoret sekä kokevat että osallistuvat kiusaamiseen suomalaistaustaisia useammin.

THL:n kouluterveyskyselyn (2017) maahanmuuttajataustaiset kokevat kantasuomalaisia enemmän kiusaamista ja väkivaltaa. Samassa kyselyssä kävi ilmi, että maahanmuuttajataustaisilla on useammin ongelmia keskusteluyhteydessä vanhempiin. Tämä haittaa kiusaamisen jälkipuinnissa. Toisaalta THL:n toisessa tutkimuksessa todettiin, että ulkomaalista alkuperää olevat nuoret sekä kokevat että osallistuvat kiusaamiseen suomalaistaustaisia useammin. Tämän ilmiön syitä olisi hyvä tutkia, sillä tällaisten tilastojen tasaaminen olisi yhteiskuntaan sopeutumisen kannalta keskeistä.

Toivoisin, että lapsen näkökulmaa tutkittaisiin myös enemmän. Tätä voisi toteuttaa haastattelemalla esimerkiksi maahanmuuttajataustaisia Suomessa kasvaneita aikuisia. Kun lapsia pyritään osallistamaan aina vain enemmän, niin miksi ei tutkimukseenkin?

Jätä kommentti

Vastaa