Kaikki loppuu aikanaan…

Untuvikot kiittävät kaikkia blogiamme lukeneita ja kommentoineita! Lähdimme matkalla untuvikkoina mutta toivottavasti onnistuimme tarjoamaan teille lukijoille yhtä paljon uutta tietoa, kuin mitä itse tämän blogin pitämisen ajan saimme.

Käsittelimme blogissamme monipuolisesti kehitysvammaisiin henkilöihin liittyviä teemoja; niin oikeuksia ja ilmiöitä kuin tukea ja palveluita. Pyrimme tuomaan esiin monipuolisesti erilaisia kehitysvammaisten henkilöiden arkea koskettavia asioita monelta eri näkökannalta. Puhuimme niin lapsista ja heidän tarpeistaan kuin myös aikuisista ja heihin liittyvistä, toisinaan jopa vaikeistakin teemoista ja aiheista.

Vaikka emme vielä voi kutsua itseämme asiantuntujoiksi, olemme ottaneet isoja harppauksia sitä kohti ja toivottavasti olemme samalla onnistuneet tuomaan yhteiskuntamme heikommassa asemassa olevien tarpeita ja ilmiötä esille pyrkimyksiämme toteuttaessamme. Kiitos vielä kerran tästä yhteisestä oppimisen matkasta!

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi