Kehitysvammainen lapsi koulussa

Edellisessä postauksessani puhuin, kehitysvammaisen lapsen varhaiskasvatus taipaleesta.
Seuraavassa postauksessa, käsittelen kehitysvammaisen lapsen tulevaa koulutaivalta.
Koulun aloitus on aina perheelle uutta ja jännittävää, se on myös lapselle todella suuri elämänmuutos. Lapsella, jolla on erilaisia tukimuotoja varhaiskasvatuksessa, koulun aloitus voi olla erityisen jännittävää ja perheillä saattaa olla paljon arkeen liittyviä huolia ja ihan käytännön asioita mietittävänä.

Nykyisten tutkimusten (Alkuportaat), mukaan on todella tärkeää, että lapsen kaksi ensimmäistä kouluvuotta sujuu hyvin, jolloin lapsella syntyy myönteinen kuva itsestään oppijana. Tähän vaikuttaa jo millaisen kuvan lapsi saa itsestään muun muassa esiopetuksessa, ja miten lapsi suhtautuu tehtävien tekoon. Tutkimuksen mukaan esiopetusikäiset lapset suhtautuvat tehtäviin ja kotiläksyihin hyvin myönteisesti.

Sain tähän postaukseeni haastateltua esi- ja alkuopettajaa. Hän toimii tällä hetkellä esiopettajana Helsingissä. Hänen kertomansa mukaan, mistä mainitsin jo edellisessä postauksessani, että Kehitysvammaiselle lapselle/oppilaalle tehdään yleensä jo varhaiskasvatuksessa erityisen tuen päätös, mutta tuki voi olla tarpeiden mukaan myös kevyempää yleistä- tai tehostettua tukea. Kehitysvammaisella lapsella on yleisesti pidennetty oppivelvollisuus tai kaksivuotinen esiopetus.
Suomessa esiopetus tuli velvoittavaksi kaikille lapsille vuonna 2015.

Varhaiskasvatuksen esiopettaja ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja miettii yhdessä kunnan koulutussuunnittelijan kanssa, mikä on juuri kyseiselle lapselle sopiva koulupolku. Hän myös osaa kertoa vanhemmille tulevasta koulusta, iltapäiväkerhosta ja koulukyydeistä. Kehitysvammaisella oppilaalla on usein oikeus maksuttomaan koulumatkaetuun ja matka kuljetaan yleensä koulutaksilla. Samoin jos oppilas tarvitsee avustajan kouluun, se hänen kuuluu saada. Iltapäiväkerhotoiminta on myös arkea kehitysvammaiselle lapselle ja hänen perheellensä.

Jos oppilaan hoidon tarve aiheutuu lapsen kehitysvammasta, tulee iltapäivähoito erityishuoltona järjestyä ja tällöin toimintaa on oppilaan perheelle maksutonta. Samoin oppilaan asuin kunnan tulee huolehtia myös erityishuoltoon kuuluvista menoista kuten toiminta, puhe- ja fysioterapiaan välttämättömistä kuljetuksista tai suorittaa perheelle niistä aiheutuvat kulut.
Tämä on mielestäni todella hyvä ja hieno asia. Sillä muun muassa terapia menoihin voi mennä yllättävän paljon rahaa ja aikaa. Tällöin huoltajille tulee poissaoloja työpaikalta.

Lähteet.
Alkuportaat tutkimus. Viitattu 21.9.2021.
https://www.jyu.fi/edupsy/fi/tutkimus/tutkimushankkeet/firststeps

Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 21.9.2021.
https://minedu.fi/-/esiopetuksesta-velvoittavaa-1-8-alkaen

Tukiliitto. Viitattu 21.9.2021.
https://www.tukiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/perusopetus/avustaminen-ja-muut-tukitoimet/

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi