Sijaishuolto ja sijoituksen määrät kasvussa vai laskussa?

Sijaishuolto on kodin ulkopuolella tapahtuvaa lapsen kasvatusta ja hoitoa. Sijoittamisen muotoina lapsi voi olla huostaanotettu, kiireellisesti sijoitettu tai avohuollon tukitoimena sijoitettu. Sijoitukseen ja huostaanottoon päädytään, mikäli lapsen terveellinen kasvu ja kehitys ovat vaarassa. Terveellinen kasvu ja kehitys voivat vaarantua joko kasvuolosuhteiden, huolenpidon puutteen tai lapsen oman toiminnan vuoksi. Sijaishuoltoa voidaan järjestää perhehoitona, laitosmuotoisena tai lapsen lähiomaisen luona. Tavoitteena sijoituksessa on kuitenkin aina lapsen mahdollinen kotiinpaluu. (THL 2022b.) 

Sijoitettujen lasten määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana määrät ovat olleet kasvussa ja trendi tuntuu olevan nousu suunnassa edelleen. Kuitenkin uusimmassa lastensuojelun tilastoraportissa huostaanottojen määrä väheni (-3%) vuonna 2021 ensimmäistä kertaa pitkään aikaan (THL 2022a, 1). Raportti on julkaistu kesäkuussa 2022. Vielä alkuvuodesta 2022 puhuttiin hyvin paljon kasvaneista huostaanotto määristä ja kuinka sijoitusten määrä tulisi saada laskuun hyvinvointivaltiossamme pian. Oli sitten syynä talous tai inhimillisyys tavoite on sama. Tuliko raportin mukainen laskusuunta siis kuin tilauksesta vai onko taustalla jotain muuta? Itse uskon vahvasti, että pandemian pirullinen vaikutus näkyy valitettavasti tässä muuten lohdullisessa laskusuunnassa vuodelta 2021. Koska palveluita supistettiin ja ihmiset jäivät koteihinsa, uskon että useat mahdollisen huostaanoton ja sijoituksen tarpeessa olevat lapset eivät ole vielä joutuneet tai päässeet palveluiden piiriin. Toivon kuitenkin olevani väärässä. Lapsiasianvaltuutettu Heikki Hillamo totesi eduskuntakertomuksessaan 2022, kuinka kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on ollut kasvusuunnassa lamoista, nousukausista, globalisaatiosta tai digitalisaatiosta huolimatta. Pandemia siis tuskin tekee poikkeusta tähän tilastoon, päinvastoin. Yhtä mieltä kuitenkin tuntuvat kaikki olevan siitä, että tilanne ei ole yksin lastensuojelun toiminnan syytä vaan ennaltaehkäisevien palveluiden puutteen syytä. On myös tutkittu, että lasten ja nuorten pahoinvointi paikallistuu juurikin sijoitettuihin lapsiin. Todellisuudessa siis lapsi ei saa välttämättä sijoituksessakaan tarvitsemaansa apua. Apua, minkä olisi pitänyt tulla jo ennen sijoitusta. (Araneva 2022 & MTV-uutiset 2022.) 

Tämä meidän blogimme perustuu opintojaksomme case-tehtävän teemaan ja sitä kautta sijoitettuna olleeseen 11-vuotiaaseen lapseen. Tätä kirjoittaessani rupesin heti miettimään, kuinka palvelut olivat riittämättömiä myös hänen kohdallaan. Ongelmien ennaltaehkäisyssä ei onnistuttu, palvelut ja avohuollon tukitoimet ongelmien kasaantumisen myötä eivät olleet riittäviä ja tarpeeksi tehokkaita. Näin monen mutkan kautta, päädyttiin kiireelliseen sijoitukseen.  11-vuotias ei ole tyypillinen kiireellisen sijoitukseen joutunut lapsi. Useimmiten kiireelliseen sijoitukseen päädytään teini-iän murroksessa 13–17-vuotiaana. Ja ikäperusteisesti useimmiten sijoitukseen joutunut on nimenomaan 15-vuotias. Vielä useammin poika, kuin tyttö. (THL 2022a, 5-9.) Tilastojen valossa, jotain olisi siis voitu tehdä toisin.  

On siis mielenkiintoista nähdä mihin tulevaisuudessa hyvinvointivaltiomme lastensuojelupolitiikka menee. Ottavatko hyvinvointialueet koppia jo vuosia puhuttaneesta aiheesta ja keskittyvät lasten ja nuorten palveluiden oikea aikaistamiseen, ennaltaehkäisyyn ja tehostamiseen vai jatkaako surullinen noususuunta edelleen etsien huippuaan. 

Lähteet:

Araneva, M. 2022. Sijoitettujen lasten määrä on saatava laskuun. Viitattu 13.11.2022. https://www.sos-lapsikyla.fi/blog/2022/02/19/sijoitettujen-lasten-maara-on-saatava-laskuun/ 

MTV-uutiset. Sijoitettujen lasten määrä on tuplaantunut Suomessa – “On supistettu perushoidosta ja peruspalveluista” Viitattu: 13.11.2022. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sijoitettujen-lasten-maara-on-tuplaantunut-suomessa-syyna-mielenterveyspalveluiden-riittamattomyys-on-supistettu-perushoidosta-ja-peruspalveluista/8400796#gs.gudmef 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a. Lastensuojelu 2021: Huostaanottojen määrä väheni vuonna 2021. Viitattu: 13.11.2022. https://www.julkari.fi/handle/10024/144518 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2022b. Sijaishuolto. Viitattu: 13.11.2022. https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/sijaishuolto 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi