Aiheeton lastensuojeluilmoitus – kiusa kohteelle vai uhka lapselle?

Lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnystä ei ole tarkoituksella nostettu kovin korkeaksi. Tämä
on hyvä asia, mutta aiheuttaa myös negatiivisen lieveilmiön – aiheettomat lastensuojeluilmoitukset. Niiden tekeminen voi olla hyväntahtoista ja johtua esimerkiksi tietämättömyydestä. Toki usein voi olla parempi katsoa kuin katua, mutta joskus jopa naapuruston riidat saattavat olla syy tehdä aiheeton lastensuojeluilmoitus pelkästään kiusaamisen varjolla. Se on myös keino tehdä kiusaa esimerkiksi ex-puolisolle, jos meneillään on esimerkiksi kiista huoltajuudesta. Jos perättömän ilmiannon kohteelle on aiheutunut ilmoituksesta vahinkoa tai halveksuntaa, on täysin aiheettoman lastensuojeluilmoituksen tekijä mahdollista tuomita sakkorangaistukseen kunnianloukkauksesta (Minilex 2022). Tästä huolimatta niitä tehdään silti. Ilmoituksen kohteelle mahdollinen mainehaitta saattaa ulottua monelle taholle ja usein tällaiset asiat muistetaan pitkään, vaikka ne olisivat juuri aiheettomia.

Aiheettoman lastensuojeluilmoituksen kohteelle on hyvin vähän tukea tarjolla. Internetin keskustelupalstoilta löytyy useita keskusteluketjuja aiheeseen liittyen, mutta virallista tekstiä asiasta on todella vähän tarjolla ilman vahvempaa syventymistä aiheeseen. Kuvaavaa on, että Finlexistä, joka on oikeusministeriön omistama maksuton oikeudellisen aineiston julkinen internetpalvelu, löytyy hakusanoilla ”aiheeton lastensuojeluilmoitus” vain yksi hovioikeuden käsittelyssä ollut kunnianloukkaustapaus Rovaniemellä vuodelta 2007 (Finlex 2007). Yllättävää on, että Terveyden ja hyvinvointilaitoksen sivuilta esimerkiksi Lastensuojelun käsikirjasta ei asiasta löydy nopeasti etsien mitään tietoa asiasta (THL 2022). Verkossa toimiva lakipalveluja tarjoava Minilexsivusto tarjoaa lastensuojelua käsittelevillä infosivuillaan kapean näkymän aiheeseen (Minilex 2022). Mielestäni näin vaikeasti löydettävissä oleva tuki viranomaisilta ei ole riittävää ottaen huomioon, miten helppoa tällaisen kiusanteko on. Varsinkin avioerotilanteissa itse verkosta löydettäville luotettaville ja virallisille neuvoille olisi tarvetta, koska usein tällaisen huoltokiusaamisen yhteydessä sosiaalityö ja sen tekijät koetaan pelottavana (Vesterinen 2021, 86).

Perätön ilmianto aiheuttaa valtavasti tarpeetonta harmia ilmoituksen kohteelle lapsen kärsimyksestä puhumattakaan, kun hän mahdollisesti ehkä vasta myöhemmässä vaiheessa huomaa olevansa tahtomattaan vanhempiensa ase toista kohtaan. Siksi toivoisinkin aiheettomien ilmoitusten kiusallaan tekevien miettivän sen vaikutuksia itse lapseen. Pohdin mielessäni, onko se hyvää vanhemmuutta, jos oman kiukun purkaminen on tärkeämpää kuin lapsen hyvinvointi, jos jo ilmoitusta tehdessään tietää sen olevan todellisuudessa aiheeton. Se kuormittaa myös sosiaalityöntekijöitä. Selvitystyö vie aikaa, eikä se aiheettomana tuo yleensä edes kiusantekijän toivomaa tulosta. Oman uskottavuuden riskeeraaminen aiheettomalla ilmoituksella ei yleensä paranna omaa tilannetta miltään kannalta.

Entäpä jos asian tarkempaan tutkimiseen pintaraapaisun jälkeen olisikin aihetta, mutta se jää huomaamatta? Nämä näkökulmat, missä aiheettomat ilmoitukset vievät aikaa ja resursseja ovat varmasti tuttuja kaikille. Sellainen näkökulma, jossa nämä aiheettomat ilmoitukset palvelevatkin väärää kohderyhmää tulee harvemmin mieleen. Voimme vain arvailla, onko yhtään tai kuinka monta aiheellista lastensuojeluilmoitusta on mennyt läpi aiheettomana, koska tilanne vaikuttaa sosiaalityöntekijästä esimerkiksi juuri kiusanteolta ja asenne voi päästä vaikuttamaan päätöksen tekoon. Tarkempiin tutkimuksiin ei ole aikaa ja ehkäpä ilmoituksen kohde on osannut selittää asiat itsensä kannalta parhain päin yhteyttä ottaneelle sosiaalityöntekijälle. Näiden hetkessä tehtyjen tulkintojen jäljet voivat – toivoakseni harvoin johtaa todella ikäviin tuloksiin. Yksi ilmoitus voi olla ainoa avunpyyntö uhrille tai jopa uhreille pitkään aikaan. Toisaalta useampikin ilmoitus voi todella olla vain kiusaa.

Näiden lukuisten mahdollisuuksien takana piilevien syiden vuoksi sosiaalityöntekijöiden on hyvä tiedostaa hetken päätelmiensä raskas vastuu heille arkipäiväiseltä tuntuvissa tilanteissa, joka voi tuntua asiakkaasta pahimmillaan kysymyksenä elämästä tai kuolemasta (Vesterinen 2021, 38). Aiheettoman ilmoituksen kohteen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin romahduksen ei pitäisi palvella kiusantekijänkään intressejä, mikäli lapsen hyvinvointi todella on hänellekin tärkeintä.

Lähteet:
Finlex 2007. Rovaniemen HO 16.03.2007 241. Viitattu 10.10.2022. https://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2007/rho20070241search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=aiheeton%20lastensuojeluilmoitus
Minilex 2022. Aiheeton lastensuojeluilmoitus. Viitattu 10.10.2022. https://www.minilex.fi/a/aiheeton-lastensuojeluilmoitus
THL 2022. Lastensuojelun käsikirja. Viitattu 10.10.2022. https://thl.fi/fi/web/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/lastensuojeluilmoitus-ja-lastensuojeluasian-vireilletulo
Vesterinen 2021. Lastensuojeluilmoitus huoltokiusaamisen välineenä. Viitattu 10.10.2022. https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/152912/Vesterinen_Janette_opinnayte.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

4 ajatusta aiheesta “Aiheeton lastensuojeluilmoitus – kiusa kohteelle vai uhka lapselle?”

  1. Ikävästä aiheesta hyvin soljuva teksti, jossa ei ole kuin häviäjiä. Ilmoitusten väärinkäytökset lapsiin liittyvissä asioissa ovat aivan kamalia, yhtälailla on karseeta ajatella jonkun tosissaan olevan niin yössä, että he kokevat väärän ilmoituksen tekemisen olevan edes vaihtoehto. Jos kyseessä on vaikka ex-puoliso joka väärällä ilmoituksella saakin huoltajuuden, miten sen kanssa sitten eletään vai onko viha puolisoa kohtaan vaan niin sokaiseva että tälläinen tempaus ei päätä huimaa, ei nyt eikä ikinä? Mitä jos lapsi joutuukin systeemin syövereihin vuosiksi vaan koska jollain oli kosto mielessä? Hämmentävää todella, ettei vääristä ilmoituksista löytynyt sen ihmeellisempää tietoa/esimerkkitapauksia. Blogin lopetuksessa kohta “sosiaalityöntekijöiden on hyvä tiedostaa hetken päätelmiensä raskas vastuu heille arkipäiväiseltä tuntuvissa tilanteissa, joka voi tuntua asiakkaasta pahimmillaan kysymyksenä elämästä tai kuolemasta” muistuttaa itseäni työn raadollisuudesta ja siitä kuinka tärkeää lastensuojelulle on pystyä tukemaan työntekijöidensä hyvinvointia ja jaksamista. Hatunnosto heille, sillä kuten kuvailit, ei todellakaan ole aina helppoa tietää mikä ilmoitus on tehty kiusamielessä, kuka asiaan liittyvistä henkilöistä puhuu asioista rehellisesti tai mikä on se tiedonjyvä joka voi “todentaa” ilmoituksen tarpeellisuuden.

  2. Moikka Hanna!

    Olet todella hienosti kirjoittanut aiheesta, joka on monelle tuttu, mutta samalla onnistunut tuomaan esille varmasti monelle tuntemattomamman puolen. Moni tietää lastensuojeluilmoituksen tarkoituksen, mutta tuskin on ajatellut mahdollisuutta, jossa ilmoituksen teon takana on ajatus käyttää sitä aiheettomasti ja väärin. Toit esille uuden näkökulman lastensuojeluilmoituksista, jota itse en ole aikaisemmin tullut pohtineeksi. Aiheettomat lastensuojeluilmoitukset kuluttavat resursseja ja työntekijöiden voimavaroja sekä asettavat ilmoituksen kohteen, lapsen tai perheen ikävään tilanteeseen. Kuten sanoit, useammat aiheettomat lastensuojeluilmoitukset ovat seurauksena tietämättömyydestä, mutta harmittavan paljon on myös tahallisten ilmoitusten määrä.

    Mainitsit, kuinka aiheettoman lastensuojeluilmoituksen kohteelle on hyvin vähän tukea tarjolla. Ilmoituksen kohteelle suunnattua tukea ja tietoa tulisi lisätä ja niiden hakemisesta sekä löytämisestä helpottaa. Hämmästyin, kuinka kuvailit tietojen löytämisen vaikeaksi, sillä olin olettanut nopealla haulla löytyvän edes suuntaa antavaa tietoa tuen hakemisesta. Tämä hankaloittaa ilmoituksen kohteen avun hakemista, mikä voi palvella ilmoituksen tekijän agendaa.

    On ikävää, kuinka tilanteen sivullinen, usein lapsi, joutuu kärsimään aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta. Esimerkeissä, jotka mainitsit, lapsi voi joutua osalliseksi tai keskelle vanhempien välistä riitaa ja altistua hänen hyvinvointiaan uhkaavalle ympäristölle. Vanhempien, huoltajien ja perheen tehtävänä on luoda lapselle turvallinen kasvuympäristö, joka varmasti aiheettoman ilmoituksen myötä on vaakalaudalla.

    Blogitekstisi oli todella mielenkiintoinen ja informatiivinen. Sain paljon uutta tietoa ja pohdittavaa aiheesta, jonka ikävämmän puoleen en ole ennen törmännyt. Pohdin paljon lukiessani aiheettoman ilmoituksen vaikutusta työntekijöiden resurssien riittävyyteen, esimerkkitapauksissasi vanhempien väliseen suhteeseen sekä suhteeseen lapseen ilmoituksen teon jälkeen, mutta päällimmäisenä sitä, kuinka turha ilmoitus voi vaikuttaa itse lapsen arkeen ja hyvinvointiin väärällä tavalla.

  3. Ajankohtainen ja tärkeä kirjoitus!
    Kiusanteko kenelle tahansa vanhemmalle tällaisessa asiassa on haavoittavaa ja raukkamaista. Sen lisäksi, että lastensuojelun resursseja menee hukkaan ja oikeasti apua tarvitsevat lapset saattavat jäädä paperipinon alimmaiseksi odottamaan avunsaantia, on riski perheen leimaantumisesta täysin väärin perustein. Monelle perheelle ja vanhemmalle yhä tänä päivänä lastensuojelun stigma on negatiivinen ja aiheuttaa ahdistusta ja jopa paniikkia niissäkin tilanteissa, jossa apua todella tarvitaan, sanomattakin tilanteesta, jossa ilmoitus kohdistuu perheeseen, jossa ei lastensuojelun tukea tarvita. Näin sen ei tietenkään kuuluisi mennä, mutta ihminen ei aina toimi rationaalisesti ja järkeilevästi kun vuosikymmenet lastensuojelun leimana on ollut huono-osaisuus ja epäonnistuminen vanhempana.
    Mielestäni olisi myös erityisen tärkeää tuoda ilmi myös tällaisten perusteettomien ilmoitusten tekijöille sen vahingollisuus ja rikostunnusmerkkien täyttyminen. Yhteiskunnallinen keskustelu on siis tarpeen, jotta tällaista kiusantekoa saataisiin vähennettyä.

  4. Hei! Mielenkiintoinen ja hyvin pohdiskeleva kirjoitus. Tämä on meidän perheessä valitettavasti ajankohtainen aihe, koska yhdestä lapsestamme tehtiin kaksi perätöntä lastensuojeluilmoitusta kiusaamistarkoituksessa n. puoli vuotta sitten. Ilmoitusten tekijällä oli jokin henkilökohtainen kauna tai agenda minua kohtaan.

    Asiat, joista minua syytettiin, olivat perättömiä ja valheellisia. Minulla on usea todistaja ja dokumentteja osoittamaan asioiden oikean laidan.

    Eniten tässä on jäänyt vaivaamaan se, että lastensuojeluviranomaiset ovat todenneet heti ilmoitusten jälkeen, että ilmoitukset ovat aiheettomat ja ettei ole tarpeellista aloittaa asiakkuutta. Samoin tekemäni rikosilmoituksen suhteen poliisi totesi muutaman kuukauden jälkeen, ettei aio aloittaa edes esitutkintaa kunnianloukkauksesta tai vastaavasta syystä. Tämän päätöksen tekivät kuulematta edes osapuolia ja todistajia. Lastensuojeluilmoituksia saa siis käyttää luvallisesti ”lyömäaseena”.

    Asia vaivaa minua kovasti sen takia, että näemmä nykyään saa vanhempia syyttää perusteettomasti ihan miten haluaa ilman, että täytyy olla huolissaan jälkiseurauksista. Sitten, jos päätät itse huomauttaa asiasta ilmoituksia tehtaileville hahmoille niin oletkin itse sitten syytettynä uhkailusta tms. Suomi on hieno maa.

Kommentoi