Tukitoimia ennen sijoitusta

Kun arki koettelee melko rajullakin kädellä perheiden jaksamista tai yhteys nuoreen on lähes kokonaan poikki, ei se välttämättä tarkoita, että perhettä tarvitsisi erottaa lastensuojeluun yhteyttä ottaessa. Lähtötilanne tietenkin ratkaisee paljon, mutta apua pyritään aina ensisijaisesti antamaan niin, että perhe pysyisi yhdessä. Tehostettu perhetyökään ei aina riitä kattamaan elämän erilaisissa kolhuissa marinoidun perheen avuntarvetta, mutta apu voi löytyä perhekuntoutuksesta. Sen on oikeissa lähtökohdissa todettu olevan tehokas vaihtoehto sijoitukselle, mikäli perheen motivaatio ja palvelun saatavuus sen sallivat (THL, 2022) Sanana perhekuntoutus voi herättää monenlaisia mielikuvia kylmästä itsepalvelulaitoksesta aina täysihoitolaan saakka. Itselläni oli aikanaan ennen tarkempaa tietämystä käsitys lähes armeijatyylisestä toiminnasta, josta tietty pehmeys ja inhimillisyys sekä omat mahdollisuudet vaikuttaa omiin asioihin loistivat poissaolollaan. Tosi asiassa pyrkimys on päästä johonkin siihen itsepalvelulaitoksen ja täysihoidon väliin ja juuri oppia elämään arkea itse, mutta alkuun ohjatusti. Toiveena on palauttaa lopulta perhe elämään omaa hallittua elämäänsä – omaan kotiin.

Harvoin laitostyylinen ympäristö omaa kotia korvaa, mutta aina sen ei tarvitse pyrkiäkään suoranaisesti siihen, jotta maaliin voidaan päästä. Keskittyminen väärään kohtaan saattaa tehdä asiasta suuremman peikon, mitä se todellisuudessa on. Kodinomaisuus on toki yksi näistä tekijöistä, jolla tätä peikkoa pyritään pienentämään, mutta myös tuomaan oppimisympäristöä lähemmäksi sitä ympäristöä, missä oppeja olisi tarkoitus jakson päätyttyä soveltaa. Asiakaslähteinen työskentely perustuu usein kiintymyssuhdeteoriaan ja sen tavoitteena on tarjota apua perheen jaksamiseen, voimavarojen löytymiseen ja kuten lähes aina tällä alalla, tehdä palvelunsa lopulta perheelle tarpeettomaksi, joten mielikuva orjuutuslaitoksesta, mistä ei pääse pois on väärä (Pelastakaa Lapset ry, 2022). Elämisen taidot, olivat ne sitten taloustaitoja, vuorovaikutustaitoja tai kykyä hallita elämäänsä yleisesti tulee osata, jotta perheen on mahdollista tarjota lapselle turvallinen kasvuympäristö (THL, 2022).

Mitä siellä perhekuntoutuksessa sitten tapahtuu? Perhekuntoutus alkaa arvioivalla jaksolla, jolloin selvitetään perheen sen hetkistä tilannetta ja tuen tarvetta. Perhekuntoutuksessa tuetaan mm. perheen keskinäistä vuorovaikutusta, jokaisen oman roolin löytymistä perheen sisällä, sekä arjen perustaitoja. Perhe on mukana suunnittelemassa omia kuntoutustavoitteitaan yhteistyössä työntekijöiden kanssa sekä osallisena myös tavoitteidensa toteutumisen arvioimisessa. (Pelastakaa Lapset ry, 2022.) Intensiivisen kuntoutusjakson pituus voi vaihdella kahden ja kuuden kuukauden välillä. Jakson alussa työntekijöiden taito poimia avoimista keskusteluista perhettä motivoivat menetelmät, voi olla ratkaisevassa osassa sen suhteen, miten paljon perhekuntoutuksesta on todellista apua. Muutoshalukkuus voi toisinaan olla pienestä asiasta kiinni. Vai kuinka moni tuntee ihmisen, joka on joskus kohdannut jossain huonoa palvelua ja silti ajatellut, että tämä on minun juttuni. Avun oikea-aikaisuus on myös iso tekijä, jotta avusta saadaan mahdollisimman paljon irti ja perhe kokee itse todella hyötyvänsä siitä kuin että se kuormittaisi perhettä vain lisää, jos askeleet koetaan liian suuriksi. Tavoitteet mukautuvat sen myötä, miten kuntoutuminen edistyy ja jokaisen perheen kohdalla ne ovat perhekohtaiset.

Tuen muotoja on tarjolla useita erilaisia. Perhekuntoutuksessa työskentelee esimerkiksi perheohjaajia, toimintaterapeutteja, sairaanhoitajia (Pelastakaa Lapset ry, 2022) Tarvittaessa elämisen ja asumisen perustaitoja voidaan harjoitella tuetusti, mutta perheen kanssa työskentelevä moniammatillinen tiimi osaa myös kohdentaa tukea esimerkiksi vuorovaikutukseen, mikäli taloustaidot sujuvat perheeltä jo entuudestaan. Työntekijöiltä löytyy usein osaamista myös mm. mielenterveys- ja päihdeongelmiin, joita he kohtaavat työskennellessään erilaisista lähtökohdista kuntoutukseen saapuvien perheiden kanssa. (SOS-Lapsikylä, 2022.)

Perhekuntoutusta voi saada myös avokuntoutuksena. Tällöin työskentely tapahtuu joko perheen omassa kodissa tai päiväperhekuntoutuksena laitoksessa, josta perhe kotiutuu yöksi. Se sisältää usein vanhempainohjausta, lapsen kanssa työskentelyä ja terapeuttista perhekuntoutusta. (Humana, 2022.) Se on hyvä vaihtoehto silloin, jos perhe on esimerkiksi kotiutunut intensiiviseltä jaksolta, mikä toteutettiin ympärivuorokautisena perhekuntoutuksena ja kotiinpaluu sekä siellä pärjääminen mietityttää. Mielestäni perheen pehmeä laskeutuminen oman kodin arkeen on hyvä pystyä takaamaan myös silloin, jos tilanteessa on vaarana esimerkiksi alkoholin käytön lisääntyminen, joka muuttaisi selkeästi kehityksen suuntaa, kun askeleet muuten menevät lähemmäs tavoitteiden saavuttamista. Tällöin on myös helpompi pitää huolta, että kuntoutuksessa opitut tavat siirtyvät myös käytäntöön ja ne löytävät paikkansa perheen arjessa. (Humana, 2022.)

Lähteet:

Humana 2022. Perhekuntoutusyksikkö – Niittykukka. Viitattu 16.9.2022. https://www.humana.fi/avopalvelut/avopalveluiden-yksikot/perhekuntoutus-niittykukka-kempele/

Pelastakaa Lapset ry 2022. Perhekuntoutus ja henkilöstö. Viitattu 16.9.2022. https://www.pelastakaalapset.fi/lastensuojelupalvelut/perhekuntoutus/perhekuntoutusyksikko-tyrsky/henkilosto/

SOS-Lapsikylä 2022. Perhekuntoutus – Vaikuttavaa apua koko perheelle. Viitattu 16.9.2022. https://www.sos-lapsikyla.fi/perhekuntoutus/?gclid=Cj0KCQjwvZCZBhCiARIsAPXbajunZGb_miUJD6EwXy1o489KNDWcFF8VYkY8raCbhdp2HmsmTlVxpYEaAm8rEALw_wcB

THL 2022. Perhekuntoutus. Viitattu 16.9.2022. https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lastensuojelun-avohuolto/lastensuojelun-avohuollon-tukitoimet/perhekuntoutus

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Tukitoimia ennen sijoitusta”

  1. Moi Hanna! Kiitos blogitekstistäsi. Kokosit hyvin informaatiota siitä mitä perhekuntoutus on ja miten se toimii sekä millaista apua ja tukea siellä on saatavilla. Koen tällaiset palvelut ja tukimuodot tärkeiksi, koska niiden avulla pystytään poistamaan “mörköä” ja stigmaa lastensuojelun ympäriltä. Olisikin hyvä miettiä, varsinkin näin tulevina alan ammattilaisina, että miten tietoisuutta myös näistä palveluista saataisiin tuotua paremmin perheiden tietoisuuteen, jotta he uskaltaisivat hakea apua ajoissa. Kuten tekstissäsi toit ilmi tämä tukimuoto tehoaa parhaiten silloin kun apu sijoittuu oikeaan aikaan.

Kommentoi