Uusperhe – uhka vai mahdollisuus?

Uusperheet kohtaavat paljon heihin kohdistuvia stereotypioita. On yllättävän yleistä, että uusperheen saatetaan ajatella olevan lapselle jollain tapaa jopa haitallinen. Lapsilla saattaa olla bonusvanhempaa kohtaan tietynlaisia ennakkoluuloja ja esimerkiksi isän uutta puolisoa saatetaan pitää ilkeänä ja pahana äitipuolena. Myös näin stereotyyppisesti yleistettynä, lapsen biologinen äiti saattaa ajatella edellisen puolisonsa uudesta vaimosta, että ”uskallapas koskea tai kasvattaa lapsiani, senkin ****!”. Uusperheen arki tuskin sijoittuu kuitenkaan Grimmin veljesten tarinoihin, mutta ajatukset ilkeistä äitipuolista tai inhottavista sisko- ja velipuolista ovat ajan mittaan pinttyneet ajatuksiimme.

Pysyvä yleistys pitää pintansa. Uusperheet ja uusperheiden lapset voivat tämän mukaan huonosti. (Rönkkö & Rytkönen, 2010, 147) Voiko uusperhe siis löytää yhteisen toimivan arjen?

Ennen uusperheen rakentumista on usein koettu suru ydinperheen hajoamisesta, mikä voi vaikuttaa uusperheen toimivuuden kehittymiseen. Edellytyksenä sille, että uusperheen arki toimii, on se, että bonusvanhempi rakentaa parhaansa mukaan toimivan ja turvallisen suhteen puolisonsa lapsiin. Faktaa nyt on kuitenkin se, että uusperhe ei voi toimia alusta asti samalla kaavalla kuin tämä entinen ydinperhe. Ydinperheen aikana lapsille asetettuja sääntöjä saattaa olla pakko soveltaa ja muuttaa niin, että ne palvelevat uudessa perheessä. (Paula Tiessalo, 2018.) Tämä sääntöjen ja rutiinien muuttelu saattaa jo itsessään laittaa pasmoja sekaisin itse kullakin.

Uusperheen kehityksessä on hyvin monta eri vaihetta. Minua itseäni yllätti se, että uusperheessä yhteisen perheidentiteetin luominen saattaa kestää 4–15 vuotta! (Supli) Se on valtavan pitkä aika. Kysymys herääkin, että miten näin pitkän ajan jaksaa yrittää aina parhaansa? Voisin kuvitella, että kärsivällisyys saattaa olla välillä koetuksella, mikäli perhesuhteiden luomisen kanssa on haasteita. Uusperheen alun kehitysvaiheeseen kuitenkin usein kuuluu se, että vanhemman biologiset lapset toivovat uuden puolison häipyvän, joten en tiedä voiko haasteilta välttyä.

Eihän tarkoitusperänä tietenkään ole se, että biologisen vanhemman uuden puolison tulisi pyrkiä ylisuorittamaan ja täyttämään lapsen toisen biologisen vanhemman kenkiä. Sanoisin, että täytyy löytää se kultainen keskitie toimivan suhteen luomiseksi ja (uus)perheen sisäisen luottamussuhteen aikaansaamiseksi. Haasteita voi nousta esiin niin lasten kuin aikuistenkin puolelta. Harvemmin aikuinenkaan pystyy kaikkeen sopeutumaan ja mukautumaan ajatuksennopeudella. Ajattelen itse asiaa henkilökohtaisesti kuitenkin niin, että aikuinen, tässä tilanteessa biologisen vanhemman uusi puoliso, on suhteen luomisesta päävastuussa. (Supli.)

Entä sitten, jos biologisen vanhemman uusi puoliso tuntee ristiriitaisia tai jopa negatiivisia tunteita lasta kohtaan? Onko se väärin vai onko se inhimillistä?

Negatiiviset tunteet puolison lasta kohtaan saattavat joskus säikäyttää, mikä on täysin ymmärrettävää. Varsinkin, jos lapseen on valmiiksi jo ollut vaikeuksia luoda suhdetta, voi omat tunteet viedä ajatusta turvallisesta lapsen ja aikuisen välisestä luottamussuhteesta vieläkin kauemmas. Negatiiviset ajatukset, joita uuden kumppanin lapsesta tulee, eivät kuitenkaan tarkoita automaattisesti haluttomuutta rakentaa suhdetta hänen kanssaan. On positiivista, jos aikuinen tunnistaa omat tunteensa. Tunteet eivät voi kuitenkaan hallita omaa käytöstä.

Joskus tie lapsen ja aikuisen välisen kiintymissuhteen luomiseen voikin olla pitkä. Siihen voisi kuvitella vaikuttavan niin monta tekijää, kuten esimerkiksi molempien sukupuoli tai lapsen kehitystaso. Biologisten vanhempien ero on ollut lapsen elämässä valtava kriisi ja se, kuinka kauan siitä on kulunut aikaa voi olla myös merkittävä tekijä. Entä jos lapsen toinen biologinen vanhempi onkin kuollut, eikä ero olekaan ollut syynä ydinperheen hajoamiselle? Tieto vanhemman menettämisestä voi vaikeuttaa suhteen luomiseen molemmin puolin.

Usein lukee myös siitä, kuinka uusperheessä lapset koettelevat vanhemman uutta puolisoa. Ikätaso huomioiden, tämä testaaminen voi olla varmasti hyvinkin kuluttavaa. Miten tähän osaa suhtautua aikuismaisesti ajatellen, että tämä on vain väliaikaista? Rajojen testaamista, aikuisen uhmaamista tai jopa biologiselle vanhemmalle mustamaalaamista. Ei varmasti ole oikeaa vastausta siihen, että miten tällaiseen tulee suhtautua ja mitä kaikkea aikuisen tulee suodattaa.

Ilman kahden aikuisen välillä toimivaa parisuhdetta, ei ole myöskään toimivaa uusperhettä. Aikuisten keskinäinen luotto siihen, että heidän yhdessä rakentamansa uusi perhe alkaa toimimaan on ehkä yksi suurimmista tekijöistä, jos ajattelen omaa mielipidettä. Luottamus siihen, että vaikeuksista pääsee yli ja kaikkien vaiheiden jälkeen sopu ja rakkaus astuu taloon on aivan valtavan tärkeä tekijä.

Lähteet

Rönkkö, L. & Rytkönen, T. 2010. Monisäikeinen perhetyö. Helsinki: WSOYpro.
https://yle.fi/uutiset/3-10117683
https://supli.fi/https://supli.fi/tietoa/uusperheen-kehitysvaiheet/
https://pixabay.com/fi/photos/koti-talo-perhe-rakkaus-unet-5574909/
https://vaestoliitonterapia.fi/2021/02/19/uusperheen-haasteita/

1 ajatus aiheesta “Uusperhe – uhka vai mahdollisuus?”

  1. Hei Säde, ihana kun joku kirjoittaa tästä aiheesta!

    Olen kanssasi erittäin samaa mieltä, että ilman kahden aikuisen toimivaa parisuhdetta, ei ole toimivaa uusperhettä. Tämä toki päätee melkein kaikkiin perhemalleihin, mutta uusperheessä usein pariskunnan elämään vaikuttavat myös useat “ulkopuoliset” ihmiset. Näitä ihmisiä et ehkä olekaan valinnut osaksi omaa elämääsi, mutta silti heidän valintansa ja toimintansa saattavat vaikuttaa sinun elämääsi enemmän kuin uskotkaan. Vankkaa parisuhdetta tarvitaan siis kaiken tämän tyylisen “arjen kaaoksen” keskelle ja sen pohjaksi.

    Itsekään en tiennyt tuota, että uusperheen perheidentiteetin luominen saattaa kestää noin kauan. Olen hyvin yllättynyt! Toki omat kokemukseni aiheesta ovat siltä ajalta, kun puolison lapsi oli niin pieni, ettei edes muista elämää ilman minua. Ehkä tästä syystä perheidentiteetti on tullut enemmän luonnostaan, kuin jos lapsi olisikin ollut jo teini-ikäinen!

    Nuo negatiiviset tunteet ovat todella tärkeä pointti ja hyvä, että nostit sen esille. Tähän aiheeseen halusin nostaa vielä huomion kuinka esimerkiksi lapsen toisen vanhemman epätoivottu käytös saattaa vaikeuttaa suhteen luomista lapseen. Jos esimerkiksi puolisosi exä on jatkuvasti vihamielinen sinua kohtaan, ei ole epätavallista että ihminen reflektoi tuntemuksiaan lapseen. Tai toisinpäin, mikäli ex-puoliso ei puhu sinusta kunnioittavasti lapselle, on lapsen vaikea oppiakaan kunnioittamaan sinua tasavertaisena perheen jäsenenä.

    Hyvä aihe ja hyvin kirjoitettu teksti. Kiitos! 🙂

Kommentoi