Mielikuvituskavereita(ko)?

Kuva: https://neuropedia.net/schizophrenia/articles/psychiatry/schizophrenia/

Sisältövaroitus! Postauksessa puhutaan muun muassa itsetuhoisuudesta ja aistiharhoista, joten mikäli aiheet aiheuttavat epämukavaa oloa juuri sinussa, suosittelen siirtymistä jonkin muun postauksen pariin. <3

Anni koki ensimmäiset kuuloharhansa koulun vessassa, ne kehuivat Annia, kun tämä viilsi itseään (Åström 2021).

Lapsuudessa skitsofreniaan sairastuu noin 1 % maailman väestöstä. Keskimäärin miehet sairastuvat skitsofreniaan 20–28-vuotiaina ja naiset hieman myöhemmin. Vaikka sairaus lapsella on harvinainen, se voi kuitenkin puhjeta jo lapsuudessa. Näkö- ja kuuloharhat ovat usein samanaikaisia. Harhaluulot tulevat yleensä esiin esimerkiksi subjektiivisena kiusatuksi tulemisen kokemuksena. Jotta diagnoosi on luotettava, se on mahdollista vasta kun lapsi on 6–7-vuotias. (Rovasalo 2021; Kekkonen, Koponen, Puustjärvi, Talaslahti 2019.)

Annin ollessa 15-vuotias, hänen ystävänsä meni kertomaan koulun terveydenhoitajalle, että Annilla ei ole kaikki hyvin. Tämä johti siihen, että Anni sai lähetteen nuorisopsykiatrian poliklinikalle, jossa Annia hoidettiin masennuspotilaana. Anni ei vielä tällöin kertonut kuulemistaan äänistä kenellekään. (Åström 2021.

Aistiharhoista yleisimpiä ovat kuulo- sekä näköharhat mutta myös tunto-, haju- tai makuharhoja voi esiintyä. Aistiharhojen lisäksi sekä harhaluulot että puheen ja käyttäytymisen hajanaisuus kuuluvat niin kutsuttuihin skitsofrenian positiivisiin eli psykoottisiinoireisiin. Positiivisten oireiden lisäksi on myös negatiivisia oireita, joihin kuuluu tunneilmaisun latistuminen, puheen köyhtyminen, tahdottomuus, kyvyttömyys tuntea mielihyvää sekä vetäytyminen ihmissuhteista ja sosiaalisten kontaktien puute. Suurella osalla skitsofreniapotilaista esiintyy myös kognitiivisia oireita muun muassa haasteita muistin, tarkkaavaisuuden ja keskittymisen kanssa. (Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2022.)

Anni sai skitsofreniadiagnoosin ollessaan noin 20-vuotias, diagnoosi oli musertava. Anni mietti, että onko hän oikeasti hullu. Anni on ollut psykoosissa ainakin 15 kertaa, psykoosien aikana Anni on tehnyt juuri niin kuin äänet ovat käskeneet. Anni on muun muassa viillellyt ja jättänyt lääkkeet syömättä. (Åström 2021.)

Jotta skitsofrenia diagnosoidaan, tulee henkilöllä ilmetä vähintään kaksi viidestä sairauden oiretyypistä, jotka kestävät ainakin kuukauden. Skitsofrenialle ominaiset oireet ovat harhaluulot, aistiharhat, hajanainen puhe, pahasti hajanainen tai outo käytös tai selvä motorinen jäykkyys tai kiihtyneisyys sekä niin sanotut negatiiviset eli puutosoireet. Skitsofreniaan kuuluu myös sosiaalisen toimintakyvyn heikkenemistä, joka kestää yhtenäisesti useita kuukausia. (Rovasalo 2021.)

Anni kertoo hänellä olevan kuusi eri ääntä, jotka kaikki ovat miehiä. Pahin miehistä on flanellipaitainen, viisikymppinen mies, joka on ilkeä ja saattaa sanoa muille äänille, etteivät nämä ole tarpeeksi ankaria Annille. Kaikki Annin kuulemat äänet ovat pahoja, ne kehottavat Annia olemaan itsetuhoinen ja vakuuttelevat, ettei Anni pysty mihinkään. (Åström 2021.)

Psykoosi on tila, jossa ihmisen todellisuudentaju on hämärtynyt ja hänellä on vaikeuksia erottaa totuus tarusta. Harha-aistimukset ja harhaluulot ovat tyypillisiä psykoottisia oireita (Huttunen 2018).

Anni kuulee edelleen ääniä, mutta hänellä on hallintakeinoja niiden varalle. Anni on aloittanut terapian seitsemän vuotta sitten, siitä huolimatta Anni ei pystynyt enää opiskelemaan tai tekemään töitä, vaan jäi eläkkeelle. Nykyään Anni tekee vertaistukityötä, vetää askartelukerhoa ja ulkoilee potilaiden kanssa. (Åström 2021.)

Skitsofreniaa hoidetaan hyvin yksilöllisesti, ottaen huomioon henkilön tarpeet. Useimmiten kuitenkin lääkityksellä ja terapialla, niin henkilöä kuin tämän omaisiakin koulutetaan sairauden luonteesta.  Skitsofreniaan sairastunutta auttaa lääkityksen ja terapian lisäksi myös tämän läheisiltä saama tuki, sosiaalisten suhteiden ylläpito, rutiinit sekä mielekäs tekeminen ja stressin tunnistaminen ja sen hallinta. Hänen on hyvä myös välttää alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä- Kannabis, alkoholi ja rauhoittavat lääkkeet lisäävät niin riskiä joutua psykoosin kuin myös käyttäytyä väkivaltaisesti (Rovasalo, A. 2021; Mielenterveyden keskusliitto 2022; Skitsofreniainfo 2022).

Ei ole varmaa, mikä laukaisee skitsofrenian tai miksi se alkaa toisilla lapsuudessa ja toisilla vasta vanhempana. Geeneillä ja aivokemialla voi olla osansa asiassa. Skitsofreniaa sairastaa joskus useampi kuin yksi ihminen perheessä. Jos jollain suvustasi on skitsofrenia, sinun lapsellasi on kohonnut riski sairastua. Raskaudenaikaisella alkoholin tai päihteidenkäytöllä tai stressillä voi olla vaikutusta skitsofreniaan sairastumiseen. Lapsi oireilee eri tavalla kuin teini tai aikuinen ja skitsofrenia vaikuttaa siihen, miten lapsi kehittyy. (Caschetta, MB. 2022.)

Nyt jotkut teistä saattaa miettiä, mitä ajatuksia tai tuntemuksia tämän postauksen kirjoittaminen minussa herätti. Suora vastaus on, etten oikeastaan tiedä. Skitsofrenia on minulle hieman vieraampi sairaus, olen saanut tutustua siihen jonkin verran työni kautta – minulla on ollut asiakkaita, aikuisia tosin, jotka sairastavat skitsofreniaa. Tilanteet saattavat muuttua äkillisesti ja hyvinkin radikaalisti. En osaa, enkä välttämättä edes halua kuvitella, millaista elämä skitsofreniaa sairastavan lapsen kanssa on. Kokemuksia skitsofreniasta oli erittäin mielenkiintoista tutkia, sillä tiedän, että sukuuni kuuluu henkilö, joka sairastaa skitsofreniaa. Olenkin hyvin onnellinen, etten ole saanut tätä taakkaa kannettavakseni.

Seuraavassa postauksessani sukelletaan toisenlaisen sairauden pariin!

Luen mielelläni kommentteja, risuja, ruusuja tai kokemuksia aiheeseen liittyen, nyt ja tulevaisuudessa!

Lähteet:

Caschetta MB. 2022. Childhood Schitzophrenia. Viitattu 9.9.2022.
https://www.webmd.com/schizophrenia/childhood-schizophrenia

Huttunen, M. 2018. Psykoosi (mielisairaus), Lääkärikirja Duodecim. Viitattu 9.9.2022.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00411/psykoosi-mielisairaus

Kekkonen, V., Koponen, H., Puustjärvi, A., Talaslahti, T. 2019. Skitsofrenian erotusdiagnostiikka eri ikäryhmissä, Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. Viitattu 9.9.2022.
https://www.duodecimlehti.fi/duo15195

Rovasalo A. 2021. Skitsofrenia, Lääkärikirja Duodecim. Viitattu 9.9.2022.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00148

Skitsofrenia. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2022. Viitattu 9.9.2022.
https://www.kaypahoito.fi/hoi35050

Skitsofreniaan liittyy myyttejä. 2022. Skitsofreniainfo. Viitattu 9.9.2022.
http://www.skitsofreniainfo.fi/skitsofrenia/Skitsofreniaan_liittyy_myytteja

Skitsofrenia. 2022. Mielenterveyden keskusliitto. Viitattu 9.9.2022.
https://www.mtkl.fi/mika-askarruttaa/yleisia-mielenterveyden-hairioita/skitsofrenia/

Åström, M. 2021. Anni kuuli 14-vuotiaana vieraan äänen, joka kannusti häntä satuttamaan itseään – skitsofrenia on yksi pelätyimpiä mielen sairauksia, jonka ensioireet voivat näkyä jo nuorena. Viitattu 9.9.2022.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/02/23/anni-kuuli-14-vuotiaana-vieraan-aanen-joka-kannusti-hanta-satuttamaan-itseaan

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

3 ajatusta aiheesta “Mielikuvituskavereita(ko)?”

  1. Hei Krista!

    Kiitos postauksestasi. Minua kiinnostaa paljon mielenterveys ja mielenterveydenhäiriöt, joten minun oli pakko lukea ja kommentoida tekstiäsi. Postauksesi oli hyödyllinen, ja antoi minulle paljon uutta tietoa skitsofreniasta, kuten positiivista ja negatiivisista oireista ja diagnoosin määrittämisestä. En esimerkiksi tiennyt, että vain 1 % sairastuu skitsofreniaan lapsuudessa tai että skitsofrenian oireiden kirjo on niin moninainen.

    Varmasti lapsilla (niin kuin Annillakin) on erityisiä vaikeuksia skitsofrenian kanssa, sillä ylipäätänsä sairaus voi olla hyvin pelottava ja hämmentävä, mutta siitä kertomisen kynnys voi myös olla todella korkealla. Muistan katsoneeni dokumenttia skitsofreniaa sairastavasta miehestä, ja hän kertoi nähneensä jättimäisiä hämähäkkejä ja rottalaumoja lattialla. Minun pitääkin postauksesi innoittamana lukea enemmän siitä, miksi skitsofrenian aistiharhat ovat sellaisia kuin ovat.

    1. Moikka Neea!
      Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että postaus oli mielenkiintoinen ja opettavainen! <3
      Suosittelen tutustumaan esimerkiksi YouTubesta löytyviin erilaisiin "simulaatio"videoihin! Niitä löytyy hakemalla vaikkapa schizophrenia simulation, depersonalization simulation etc.

  2. Moikka Krista!
    Postauksesi aihe herätti kiinnostukseni, sillä olen työskennellyt skitsofreniaa sairastavien ihmisten kanssa. Silti sain uutta tietoa sairauteen liittyen tekstistäsi. Oli mielenkiintoista lukea Annin kokemuksista ja työssänikin olen mielenkiinnolla kuunnellut erilaisia kokemuksia skitsofreniaan liittyen, sillä haluaisin ymmärtää niitä ja sairautta paremmin. Esimerkiksi aistiharhojen kokemista on vaikeaa kuvitella, kun siitä ei ole omaa kokemusta. Ne kuulostavat kuitenkin pelottavilta. Onneksi sairauteen ja sen kanssa elämiseen on kuitenkin monenlaista tukea ja apua tarjolla.
    Kiitos tekstistäsi.

Kommentoi