E-pelaamisen vaikutukset lasten ja nuorten fyysiseen hyvinvointiin nousevat keskusteluun aika ajoin. Teknologia- ja peliteollisuus on pitkään yhdistetty negatiiviesti fyysisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Vaikka valtaosa pelaamisen kuvastosta ja mielikuvista on niska kyttyrässä istuvia tai vaeltavia lapsia, nuoria ja aikuisia, peleillä on myös positiivisia vaikutuksia liikkumiseen. Esimerkiksi joitain vuosia sitten Pokemon Go laittoi kansan liikkeelle. Kaveriporukat ja perheet valtasivat kadut ja puistot ja fitness-applikaatioista saadun datan mukaan ihmisten päivittäinen fyysinen aktiivisuusmäärä nousi selvästi (De Graaf 2016).
Kelataan muutamia vuosia taaksepäin. Pelikonsoleille suunnitellut Wii-liikuntapelit valloittivat olohuoneet. Wii:n omistavien kavereiden luona järjestettiin illanistujaisia ja peli-iltoja joissa hiki (ja nauru) virraten jonotimme vuoroa päästä pelikapuloihin kiinni.
Erilaiset uudet mobiili- ja konsolipelit saavat nopeasti huomiota ja niiden ympärille syntynyt kollektiivinen innostus kestää aikansa – pelien elinkaari on suhteellisen lyhyt ja menetämme niihin nopeasti kiinnostuksen. Yhtenä päivänä ystäväni kertoi pelaavansa Pokemon Go:ta nykyisin linja-autossa matkustaessaan ja nappaavansa matkalta tarttuvat pokemonit mukaan – peppu piukasti penkissä. Liikunnallista hyötyä tästä pelitavasta tuskin siis hirveästi kertyi tässä muodossaan. Toisaalta, monet mobiilipelit – kuten Angry birds – ovat pitäneet pintansa vuodesta toiseen. Vaikka Angry birdsiä pelatessa fyysinen kunto ei kehity, kotikuntani torille rakennetty Angry Birds teemainen leikkipuisto liikuttaa päivittäin lapsia sitäkin enemmän. Pelien kehittäjät pitävät hyppysissään suunnatonta valtaa fyysisen kansanterveyden edistämiseksi ja ehkä yksi vaihtoehto voisikin olla ottaa mallia kansanterveyden rapistumisessa jostain toisesta aikamme taistelusta, esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta. Yritykset voivt eri tavoin kompensoida tuottamiaan haittoja esimerkiksi lahjoittamalla rahaa ympäristötoimiin tai ostamalla päästökompensaatioita. Tällä systeemillä haittaa voi tehdä (mikä ei toki ole toivottua), kunhan edistää toisaalla positiivisempaa kehitystä. Tuskin malli näin toimisi pelialalla, mutta tulevaisuuden kannalta on toki kiinnostavaa pohtia, miten peliyritysten ammattitaitoa voitaisiin hyödyntää – tai velvoittaa – vielä vahvemmin kansanterveyden edistämiseen. Ehkä Angry Birds puistossa haettiin jotain tämän suuntaista.
Olemme ihmisinä laiskuuteen ja helppouteen ajatuvaa sorttia, joka kyllä keksii keinon pelata peliä kuin peliä vaikka sängyssä maaten. Ainoat kestävät ratkaisut todennäköisesti löytyvät omasta itsestämme ulkoisten ratkaisujen sijaan. Ehkä vielä perinteiset pihapelit ja pallopelit vetävät kansanterveydellisesti pidemmän korren fyysisen hyvinvoinnin edistäjänä.
Lähteet:
De Graaf. 2016. Want to get fit? Get on Pokémon Go! Health experts praise app for inspiring users to get moving, Daily Mail. https://www.dailymail.co.uk/health/article-3689080/Want-fit-Pok-mon-Health-experts-praise-app-inspiring-users-moving.html
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Pelit ja liikkuminen ovat hyvin ajankohtainen teema. Itse kahdeksankymmentäluvun alussa syntyneenä olen kokenut tietokone- ja konsolipelien nousun. Omassa lapsuudessani olen ollut todella aktiivinen urheilija, vaikka myös aktiivinen pelaaja. Meillä oli kotona tietokone, jolla pelattiin Yatzia ja joitakin tasohyppelyitä. Koodasinpa joskus itsekin lyhyitä pelejä pelikirjasta. Atariin ei ollut varaa, eikä myöhemmin tulleeseen Nintendoon, mutta Sega 16-bit meille ostettiin hartaasti toivotuksi joululahjaksi. Tuolloin pelit ja liikunta eivät yhdistyneet, mutta muistan, että pelasin tuntikaupalla ensin joululomalla formulapeliä, jonka jälkeen menin Puijon laduille hiihtämään. Sega-pelit koukuttivat kyllä, mutta ei niitä jaksanut pelata päivätolkulla ja harrastukseni jalkapallo, jääkiekko, hiihto ja pihapelit houkuttelivat usein sosiaalisuudellaan selvästi enemmän.
Miettiessäni omaa nuoruuttani, on vaikeaa välillä ymmärtää, että miksi nykynuoret eivät liiku. Miksi pelit vievät niin paljon aikaa vapaa-ajasta? Oma mututuntuma sanoo, että se sama sosiaalisuus, jota joukkuepelit ennen tarjosivat, ovat siirtyneet netissä pelattaviin peleihin. Erityisluokanopettajan (alakoulu) töitä tehdessäni huomasin, että usein luokan lapset menivät koulun jälkeen omiin koteihinsa, sulkeutuvat huoneisiinsa, laittoivat kuulokkeet päähänsä ja pelasivat yhdessä lähes koko illan. Liikkuminen heillä tuntui jäävän kovin vähäiseksi ja koulussa pelattavat jalkapallot yms. eivät juurikaan kiinnostaneet, koska niissä tuli usein isoja riitoja, jotka saattoivat yltyä myös fyysisiksi.
Koulussa jouduin viikottain selvittämään vapaa-ajalla tapahtuneita uhkauksia, jotka häiritsivät välitunteja ja aiheuttivat rauhattomuutta luokkaan. Totesimmekin usein lasten kanssa, että koulun jälkeen kotiin meneminen ja netin kautta muiden kanssa pelaaminen oli lapsille helpompaa, koska silloin ei ollut välitöntä fyysistä uhkaa, kun riita tuli. Koulussa tilanne oli toinen ja samanlainen kielenkäyttö, jota netissä esiintyi, johti usein välitunneilla ja peleissä käsirysyihin. Lapset olivat tottuneet netissä käyttäytymään huonosti, eikä kasvokkain voinutkaan käyttäytyä samalla tavalla. Tämä on mielestäni yksi selvä syy, miksi useat lapset eivät halua mennä pelaamaan joukkuepelejä koulun jälkeen kentälle. Toisaalta olen myös kuullut, että osa lapsista saa “potkut” seurajoukkueesta, koska heillä ei ole taitoja pelata ryhmässä eikä valmentajat (joilla ei välttämättä ole mitään koulutusta asiaan) voi toimia kasvattajina tällaisille lapsille.
Olenkin Elise kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että peliyrityksiä pitäisi valjastaa kehittämään sellaisia pelejä, jotka liikuttavat lapsia! Valitettavan usein pelit on tehty niin koukuttaviksi, että aikuisetkin jäävät niihin täysillä kiinni, eikä terveys kestä (Talouselämä 2013). Erityisen iloinen olisin, jos peleissä lapset toimisivat ryhmänä samalla puolella yhteistä tavoitetta kohti ja opittaisiin samalla esimerkiksi pelikaverin kannustamista. Usein lasten kanssa yritän nostaa ylös juuri sitä ajatusta, että pyri olemaan itse sellainen pelikaveri livenä tai netissä, jonka kanssa sinä itse haluaisit pelata samassa joukkueessa.
Lähteet:
Talouselämä 8.8.2013.
https://www.talouselama.fi/uutiset/nain-pelit-koukuttavat-jopa-90-tunnin-pelisessioita/7d2e4f4f-7244-3338-a40b-be861f5ea0f1
On ollut työkavereiden kanssa puhetta siitä, miten hauskaa lapsena oli lekkeri, kirkonrotta, polttopallo ja munitus varsinkin. Mietittiin, että pitäisi päästä leikkimään aina välillä, mutta eihän se koskaan tule tapahtumaan, jos ei järjestä. Pihaleikit oli loistavia ja lasten ikähaarukka melko laaja, harvemmin saatiin ketään aikuisia keräämään kymmentä tikkua laudalle, mutta oli niitäkin kertoja joskus. Pelejä pelattiin, koska se oli niin hauskaa ja jos nyt olisi joku polttopalloporukka ikkunan alla ja minua pyydettäisiin peliin, niin lähtisin innosta kiljuen, enkä varmasti miettisi peliä liikunnan kannalta.
Monet perheet käyvät keräämässä Pokemoneja porukalla ja se on loistavaa, että pelataan yhdessä ja vanhemmat osallistuvat peliin. Itse latasin viikko sitten Zombies, run appin, missä ilmeisesti pitää juosta zombeja karkuun lenkillä. En ole vielä kokeillut, enkä zombeista niin innoissani ole, mutta katsotaan nyt.
Itse olen ollut lapsi aikaan, jolloin ei vielä ollut niin paljon teknisiä laitteita. Playstation 2 löytyi meidänkin kodistamme, ja se olikin melko kovassa käytössä. En kuitenkaan sanoisi, että sen pelaamiseen käytetty aika olisi ollut lähelläkään sitä aikaa, mikä kului ulkona leikkiessä ja pelatessa. Nykyään onkin sitten toisin.
Kuten mainitsit, on olemassa monia pelejä, jotka laittavat pelaajan liikkumaan. Myös omasta mielestäni tällaisia pelejä voisi hyödyntää enemmän, sillä niiden vaikutus nykynuoriin ja lapsiin on valtava. Omassa lapsuudessani Wii:n pelaaminen oli todella suosittua, mutta nykyään tällaisen pelin suosiota ei ehkä ole. Pitäisi keksiä jokin uusi muoto, jotta pelien avulla saataisiin ihmisiä liikkumaan. Pokemon Go ei esimerkiksi jäänyt vain lasten ja nuorten peliksi, vaan esimerkiksi joidenkin vanhemmat tai aikuiset Pokemoneista kiinnostuneet ihmiset pelasivat sitä myös. Ehkä tulevaisuudessa, jos VR pelit tulevat suuremmille markkinoille, pystytään uudelleen innostamaan ihmisiä liikunnallisiin peleihin.
Jos liikunnallinen peli olisi vielä sosiaalistava niin, että sitä pelattaisiin yleensä porukassa, voitaisiin saada ehkäistyä myös pelaamisesta ja laitteilla olosta syntyvä sosiaalisten taitojen heikkeneminen. Tämä voitaisiin saada aikaiseksi tekemällä liikkumisesta kisa, sillä se motivoisi lapsia enemmän.
Voihan liikunnallisia pelejä hyödyntää muutenkin, esimerkiksi silloin kun ulkona sataa tai on kylmä. Tällöin mikäli peliä voi pelata kotona niin kuin Wii:tä, voi liikkuminen tapahtua säällä kuin säällä.