Ihan perheestä – blogi perhetyöstä ja elämästä erilaisissa perheissä

Tervetuloa lukemaan blogia, jonka keskiössä ovat perheet. Ne kaikki moninaiset ja erilaiset, suuret ja pienet, rakkaat ja raivostuttavat perheet. Perheitä pidetään yhteiskunnan perusyksikköinä, joiden varaan koko yhteiskunta rakentuu. Elämä perheissä ei kuitenkaan ole aina auvoista ja antoisaa. Perheet voivat kohdata hyvin monenlaisia haasteita ja vastoinkäymisiä. Ensiarvoisen tärkeää tällaisissa tilanteissa olisi, että perheet kykenisivät hakemaan ja vastaanottamaan apua. Perhetyön tarkoituksena on toimia perheen parhaaksi tukemalla perheen hyvinvointia ja auttamalla ratkomaan jo syntyneitä ongelmia.

Tätä blogia kirjoittaa neljä erilaista sosionomiksi opiskelevaa perheenäitiä. Pyrimme blogissamme käsittelemään erilaisia perheitä, sekä tuomaan esille perhetyön ajankohtaisia tapauksia ja muita aihealueeseen liittyviä kiinnostavia ilmiöitä. Blogijulkaisut saattavat pitää sisällään myös kirjoittajien omakohtaisia kokemuksia perhearjen pyörittämisestä ja sen haasteista. Ja voi olla, että kirjoituksista löytyy myös sellaisia monelle vanhemmalle tuttuja tilanteita, jolloin tuntuu, että kaikki asiat ovat ihan perheestä!

Kuva: Pixabay

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi