Alkoholiongelman tunnistaminen ja puheeksi otto ikääntyneiden kanssa

Koen, että läheisen ihimsen alkoholin riskikäyttö on välillä hyvin haastava tunnistaa, etenkin jos käyttö on jatkunut monia kymmeniä vuosia, eikä se vaikuta esimerkiksi arjen ja muiden asioiden hoitamiseen. Myös ammattilaisen näkökulmasta alkoholiongelma ei ole välttämättä helposti tunnistettavissa, sillä alkoholin ongelmakäyttöön liittyy usein salailua, valehtelua tai kertomatta jättmistä. Kun alkoholiongelma tunnistetaan, miten se kannattaa ottaa puheeksi?

Jokainen kohtaaminen on tilaisuus tunnistaa ja puuttua

(THL 2022)

Ikääntyneen alkoholin suurkulutuksen tunnistaminen voi olla haastavaa. Alkoholin aiheuttamat haitat voidaan usein arvioida johtuvan ikääntymisestä tai jostain sairaudesta. Sekä lääkäri että itse potilas eivät välttämättä tunnista sitä, johtuuko potilaan oireet alkoholista vai jostain muusta. Esimerkiksi masennus ja muistisairaus ovat sellaisia sairauksia, jotka voivat puhjeta alkoholin liikakäytön seurauksena, tai voivat vaivata ikäihmistä muutenkin. Jos ikääntynyt asuu yksin, ja hänen sosiaaliset suhteensa ovat vähäiset, voi alkoholin liikakäytön havaitseminen kestää pidempään, mitä normaalisti. (Aalto & Holopainen 2008.)

THL:n (2022) mukaan, jokainen vanhustenhuollon ja ikääntyneiden kotipalveluiden kohtaaminen on hyvä tilaisuus tunnistaa ikääntyvien alkoholin riskikäyttöä ja puuttua siihen. Puheeksi otto on helpompaa, kun se sisällytetään tavanomaisiin asiakastapaamisiin, kotipalvelukäynteihin ja perustietojen rutiininomaiseen läpikäyntiin. Arasta asiasta on usein vaikea puhua, jolloin on tärkeää, että nämä vaikeat aiheet otetaan osaksi kaikkia asiakaskohtaamisia ja ammattilaiset käyttävät yhtenäisiä ohjeita ja menetelmiä asiakaan kanssa. 

Kuva: Pixabay

Läheisen näkökulmasta alkoholiongelman puheeksi otossa olisi tärkeää olla itse rauhallisessa mielentilassa, jolloin keskustelu sujuu luultavasti paremmin. Omien tunteiden ilmaisu, kokemusten jakaminen sekä havainnoiden kertominen ovat tärkeitä seikkoja. Läheisenä on myös tärkeää muistaa, että ongelmasta puhuminen ei luultavasti poista ongelmaa, mutta on hyvä, ettei asiaa salata eikä sitä hävetä. Usein puheeksi oton jälkeen ongelmasta kärsivä tarvitsee aikaa sulatella, jolloin hyvä keino voi olla palata asiaan myöhemmin. Jos huolen ilmaisun jälkeen huomaa positiivista muutosta tapahtuneen, on läheisen rooli kannustaa ja tukea muutoksessa. Melko useasti puheeksi oton yhteydessä ongelmasta kärsivä saattaa syyllistää omia läheisiään alkoholiongelmastaan. Läheisenä on muistettava, että ei ole itse syyllinen asiaan. (Partanen 2022.)

Ikääntyneiden palveluissa on erityisen tärkeää, että alkoholiongelma tunnistetaan varhain (THL 2022). Mitä aiemmin ikääntynyt saa apua alkoholin käyttöönsä, sitä todennäköisemmin hän elää myös pidempään. Parman (2022) mukaan, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Urtamo on tutkinut tekijöitä onnistuneen vanhenemisen taustalla ja sitä, miten elää 90-vuotiaaksi. Tutkimuksen mukaan keski-iän valinnoilla on suuri vaikutus vanhempaan ikään. Urtamo toteaa, että keski-iän jälkeenkin voi kuitenkin vaikuttaa tulevien vuosien toimintakykyyn, ja liiallinen alkoholin ja tupakan käyttö ovat tapoja, joista tulisi päästä kokonaan eroon, jos haluaa elää 90-vuotiaaksi.  Olen Urtamon kanssa samaa mieltä siitä, että vanhempanakin voi vielä vaikuttaa omaan terveyteensä.

Mielestäni ikinä ei ole liian myöhäistä puuttua tai hakea apua alkoholin käyttöön.

Lähteet: 

Aalto, M. & Holopainen, A. 2008. Ikääntyneiden alkoholin suurkulutuksen tunnistaminen ja hoito. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. Viitattu 26.9.2022. https://www.duodecimlehti.fi/duo97348

THL 2022. Puheeksiotto ikääntyneiden palveluissa. Viitattu 26.9.2022. https://thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/ehkaiseva-paihdetyo/alkoholinkayton-puheeksiotto-ja-mini-interventio/puheeksiotto-ikaatyneiden-palveluissa

Parma, F. 2022. Tutkimus selvitti, kuinka eletään terveenä 90-vuotiaaksi – viimeistään tässä vaiheessa on syytä alkaa kiinnittää huomiota valintoihinsa. MTVuutiset.fi. Viitattu 27.9.2022. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-selvitti-kuinka-eletaan-terveena-90-vuotiaaksi-viimeistaan-tassa-vaiheessa-on-syyta-alkaa-kiinnittaa-huomiota-valintoihinsa/8516322#gs.drtfpt

Partanen, M. 2022. Huolestuttaako läheisen alkoholinkäyttö? Pohjoisklinikka Nordic Health Clinic. Viitattu 27.9.2022. https://pohjoisklinikka.fi/hyvinvoinnin-tukena/laheiselle/huolestuttaako-laheisen-alkoholinkaytto

Kuva: Pixabay

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Alkoholiongelman tunnistaminen ja puheeksi otto ikääntyneiden kanssa”

  1. Moikkati Henna!
    Pohdit mun mielestä hyvinkin oleellisia asioita tässä postauksessa. Valitettavasti oon itse joutunut olemaan sekä läheisenä että ammattilaisena puuttumassa liialliseen alkoholinkäyttöön. Kummassakaan roolissa se ei ole helppoa.
    Haasteita näissä tilanteissa saattaa tuottaa se, että ihminen, jolla on päihdeongelma, ei välttämättä halua tunnustaa ongelmaa, vaikka tiedostaisi itse sen olevan olemassa.

Kommentoi