Turvallista ja lämmintä hoitoa ikääntyneille

Ikäihmisille on tarjolla paljon palveluita ja erilaisia hoitokeinoja. On kuitenkin yksilöllistä, että kuinka helposti tai nopealla aikataululla ikääntyneet saavat tukea ja tarvitsemaansa hoitoa. Jokaisella ei ole tukiverkkoa, jossa joku läheinen ihminen pystyisi auttamaan näiden asioiden kanssa. On kuitenkin tarjolla perhehoitoa, jonka avulla pystytään tuomaan läheisyyden ja perheeseen kuulumisen tunnetta ikäihmisille, vaikka kyseessä ei olisikaan biologinen perhe. Osalla ikääntyneistä on kuitenkin tukea antava lähipiiri ja tällöin omaishoito on yksi mahdollisista hoitotavoista. 

Ikääntyneen omaishoitajana voi toimia hänen omaisensa tai joku muu ikäihmisen läheinen henkilö. Omaishoidossa huolenpito ja avustus tapahtuu hoidettavan henkilön kotona. Yleisin syy, jonka takia omaishoitoon turvaudutaan, on ikäihmisten muistisairaudet ja niiden tuomat haasteet elämässä (THL 2022). Omaishoitajana toimiminen voi olla ajoittain todella rankkaa ja kuormittavaa. Omaishoitoon joutuu usein sitoutua moneksi vuodeksi ja siitä tulee entistä raskaampaa, jos hoidettava henkilö menee huonompaan kuntoon, tällöin toki voidaan miettiä myös muita hoitovaihtoehtoja. Usealla ikäihmisillä omaishoitaja voi olla heidän oma puolisonsa kuka saattaa jo itsekin olla iäkkäämpi (THL 2022). Varsinkin heille omaishoito voi olla rankempaa, kun ikää alkaa tulla lisää. Omaishoidontuki koostuu kolmesta asiasta, joita ovat hoidettavalle annettavat palvelut, omaishoitajan palkka sekä vapaapäivät ja hoitoa tukevat palvelut. Tukea voidaan myöntää pitkä- tai lyhytaikaisesti riippuen hoidon tarpeesta (THL 2022).

Omaishoitajia tarvitaan koko ajan lisää, kun väestö alkaa vanhenemaan. Palvelukodeissa ja kotihoidossa on työvoimapulaa, jonka vuoksi myös paikkoja näissä joudutaan vähentämään. Tämän seurauksena vastuuta hoidosta siirretään vähitellen omaisille. Omaishoidon ohella useampi henkilö käy myös töissä. Heidän arkensa saattaa koostua pelkästään töistä sekä omaishoidosta. Olisi tärkeää, että omaishoitajaa ymmärrettäisiin hänen työpaikallaan, ymmärryksen avulla työnantaja ja työpaikka osaisivat tulla vastaan ja joustaa joissakin asioissa. Osalle omaishoitajista työssäkäynti on pakollista, jotta he pärjäävät taloudellisesti. (Yle 2015).

Perhehoito on yksi tuoreimmista hoitomuodoista eivätkä kaikki ole siitä vielä tietoisia. Se tarkoittaa koko- tai osa-aikaista asumista ja elämistä perhehoitajan luona tai joissakin tilanteissa saatetaan myös elää hoidettavan kodissa. Perhehoito ei ole paras mahdollinen vaihtoehto ikäihmisille, jotka tarvitsevat öisinkin paljon hoitoa ja apua, se on kuitenkin hyvä vaihtoehto ikäihmisille, jotka tuntevat olonsa turvattomaksi eivätkä halua olla yksin. Hoitaja on kuitenkin käytettävissä, jos sattuu hätätilanne. Perhehoidossa saa olla enintään kuusi asukasta, jos asukkaita on tämän verran niin kodissa täytyy olla kaksi hoitajaa. Jos kodissa on enintään neljä asukasta niin heille riittää yksi hoitaja. Perhehoidossa on tärkeintä, että asukkaat saisivat elää mahdollisimman normaalia arkea. (Perhehoitoliitto).

Ikääntyvien ihmisten tarpeet ja huolet saadaan tarkasti huomioitua perhehoidossa, koska asukkaita ei ole saman katon alla niin paljoa. Perhehoidossa pystytään siis kohtaamaan jokainen asiakas yksilöllisemmin kuin isoissa hoitolaitoksissa. Omaishoidon lisäksi perhehoito olisi hyvä vaihtoehto ikäihmisten hoitamiselle, koska silloin he saavat asua kotona tai kodinomaisessa ympäristössä pidempään elleivät jopa loppuelämäänsä, jos kunto ei huonone liikaa. Perhehoitoa varten ei tarvitsisi rakentaa uusia tiloja, koska on jo valmiiksi olemassa sopivia tiloja ja taloja, jotka sopisivat perhehoidon ympäristöksi. (Yle 2015).

Kuva: Pixabay

Lähteet: 

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2022. Omais- ja perhehoito. Viitattu 18.10.2022. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/omaishoito-ja-perhehoito

Dahl 2015. Yle. Omaishoitotarve lisääntyy tulevaisuudessa- työelämän joustoja tarvitaan. Viitattu 18.10.2022. https://yle.fi/uutiset/3-8472495

Perhehoitoliitto 2022. Ikäihmisten perhehoito. Viitattu 18.10.2022. https://www.perhehoitoliitto.fi/minustako_perhehoitaja/ikaihmisten_perhehoito

Kirsi 2015. Yle. Tässäkö ratkaisu hoito-oloihin? Ikäihmiset asumaan hoitajan kotiin. Viitattu 18.10.2022. https://yle.fi/uutiset/3-8509270

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi