Laiton maahantulo ja -muutto

Pääasiassa Suomeen muutetaan täysin lain puitteissa työn, perheen ja opiskelujen perässä. Vaikka laiton maahantulo ja maassa oleskelu on  Suomessa vähäistä, tapahtuu sitä kuitenkin jonkin verran.

Laiton maahanmuutto on sitä, kun maahantulokeinoja käytetään väärin. Tällaista ovat esimerkiksi viranomaisille valehtelu ja väärien tietojen antaminen, asiakirjaväärennökset sekä viisumin tai oleskeluluvan hakeminen keksityillä perusteilla. 

No mitä laiton maahantulo sitten on? Laittomalla maahantulolla tarkoitetaan sellaista maahantuloa, joka rikkoo kohteena olevan maan lakia ja edellytyksiä. Useimmiten tämä tarkoittaa sitä, että maahan tulevalla henkilöllä ei ole maan laissa vaadittuja lupia ja asiakirjoja. 

Laittomalta maahantulijalta saattaa puuttua esimerkiksi matkustusasiakirja, viisumi tai oleskelulupa. Laiton maahantulija saa silti hakea turvapaikkaa, ja hakemuksen jätettyä on hän laillisesti maassa. 

Entä kuinka paljon Suomeen tullaan laittomasti, ja mistä? Vuonna 2019 Suomeen saapui laittomasti 29 ihmistä, joista suurin osa saapui Venäjältä. Vuonna 2020 koronapandemian takia laiton maahantulo väheni entisestään, sillä käyttöön otettiin sisärajatarkastukset.

Laitonta maahantuloa ja maassa oleskelua yritetään estää viranomaisten toimintaohjelmalla. Ohjelman tarkoitus on vaikuttaa kokonaisvaltaisesti laittomaan maahantuloon ja maassa oleskeluun, rajat ylittävään rikollisuuteen sekä siihen, ettei Suomeen syntyisi varjoyhteiskuntaa virallisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Sisäministeriö. 2022. Laitonta maahantuloa ja oleskelua ehkäistään viranomaisten yhteistyöllä. Viitattu 8.11.2022.

https://intermin.fi/maahanmuutto/laittoman-maahantulon-ja-maassa-oleskelun-torjunta

Valtioneuvosto. 2021. Laittoman maahantulon ja maassa oleskelun vastainen toimintaohjelma on päivitetty. Viitattu 8.11.2022. 

https://valtioneuvosto.fi/-//1410869/laittoman-maahantulon-ja-maassa-oleskelun-vastainen-toimintaohjelma-on-paivitetty

Kuva: Pixabay

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Laiton maahantulo ja -muutto”

  1. Hei, kiitos postauksestasi! Kirjoituksesi oli todella hyvä ja tiivis tietopaketti laittomasta maahanmuutosta. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka paljon tätä todellisuudessa tapahtuu ja lukuhan on loppujen lopuksi todella pieni. Minusta olisi ollut todella mielenkiintoista kuulla enemmän myös omia näkemyksiäsi ja mielipiteitäsi laittomasta maahanmuutosta.

    On ymmärrettävää, että moni ihminen ei välttämättä näe muuta tapaa tulla maahan, kuin hävittää matkustusasiakirjansa ja hakea turvapaikkaa ilman henkilöllisyyttä. Kuitenkin on mielestäni erikoista, että kaikki eivät halua hakea turvapaikkaa laittomasti maahan tultuaan. Minusta olisi ollut myös mukava kuulla, millaisia sanktioita laittomasta maahanmuutosta tulee muuttajalle.

    On hienoa nähdä, että laittoman maahanmuuton ehkäisemiseksi on toimintaohjelma ja että laiton maahanmuutto on vähentynyt vuosien aikana.

  2. Moikka Milja!

    Kiitos hyvästä käsitteiden avaamisesta. Laitoin maahantulo on jokseenkin tuntematon alue itselle ja tämä selvensi aihetta. Olisin itse kuivitellut laittoman maahantulon lukujen olevan paljon korkeampia kuin mitä kirjoituksestasi kävi ilmi. Niin kuin mainitsit, tähän on varmasti osaltaan vaikuttanut koronapandemia. Lisäksi Suomi sijaitsee melko kaukana ja epäkätevien yhteyksien päässä köyhemmistä maista, joista ehkä eniten tyypillisesti tulee laittomia maahantulijoita.

    Uutta tietoa oli myös se, että kun ensin olet saapunut laittomasti maahan. Voit kuitenkin jäädä turvapaikan hakemuksen jätettyäsi laillisesti maahan.

Kommentoi