Mielenmaiseman päätös

On tullut aika laittaa blogimme pakettiin. Kiitos kommenteista, pohdinnoista sekä tästä matkasta, josta syntyi meidän Mielenmaisema blogimme. Matka oli antoisa ja toi kivaa piristystä kouluarjen keskelle. Blogi toi toivottua tasapainoa raporttien ja muiden tehtävien keskelle ja saimme päästää valloilleen enemmän luovempaa kirjoittamista. 

Käsittelimme blogissa mielenterveyden hyvinvointiin liittyviä teemoja. Toivomme, että olet saanut blogistamme joitain hyviä oivalluksia, pohdintoja tai vinkkejä, joita voisit hyödyntää jossain elämän osa-alueella.  

Olemme saaneet itse paljon hyvää irti blogistamme ja tärkeitä muistutuksia, miten tukea oman mielen hyvinvointia. Ennen kaikkea olemme oivaltaneet kuinka monesta pienestä, mutta silti niin suuresta tekijästä meidän hyvinvointimme koostuu. Olemme kokonaisuus, jonka hyvinvointiin voi vaikuttaa jo pienillä arkisilla teoilla.  

Aurinko alkaa taas pikkuhiljaa pilkistelemään taivaalla päivien piristykseksi ja jäämmekin iloisin mielin odottelemaan kesää. Tsemppiä kaikille kevään kursseihin! 

  • Anitta, Janna, Jesse & Noora 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi