Millaisia tukipalveluita vapautuneille vangeille tarjotaan?

Kun vankilan portit aukeavat, ja vapauden aika koittaa, voi mielessä pyöriä monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia. Kuinka pärjätä yhteiskunnassa? Kuinka elämän saa rakennettua siten, ettei vankilaan tarvitse enää palata? Millaisia tukipalveluita vapautumisen tueksi saa? Elämän uudelleenjärjestäminen ei välttämättä aina suju oppikirjan mukaisesti, mikäli vapautuva vanki ei saa tukipalveluita avukseen. Tässä postauksessa kerron erilaisista tukipalveluista, joita vankilasta vapautuva henkilö voi saada.

Vankilasta vapautunut ei välttämättä itse tiedä omista oikeuksistaan tukipalveluiden suhteen, mikäli niihin ei ole tuomion aikana tutustunut. Jotta vapautuvan vangin tietämystä tarjottavista tukipalveluista saadaan lisättyä, tehdään jokaiselle jo tuomion aikana vapauttamissuunnitelma. Se on vankeuslain määräämä suunnitelma, jossa kartoitetaan tarvittavat tukipalvelut siviilielämään siirtymistä varten. Suunnitelmaa varten vangin tietoja ja taitoja pärjätä siviilielämässä arvioidaan, jotta oikeanlaiset palvelut löydetään. (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2022.)

Palveluita vapautuva vanki tulee saamaan muun muassa oman kotikuntansa sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä muilta viranomaisilta, kuten asunto- ja työvoimaviranomaisilta. Myös Kansaneläkelaitokselta saa tukea muun muassa asumiseen ja toimeentuloon. Mikäli vapautuva vanki on sosiaalihuollon asiakas, auttaa hänen omatyöntekijänsä asioiden hoitamisessa ja tarvittavien tukipalveluiden löytämisessä. Vanki voi myös päästä valvottuun ehdonalaiseen vapauteen, tällöin yhdyskuntaseuraamustoimisto auttaa häntä siviiliasioiden hoitamisessa. (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2022.)

Kuva: Elias Pixabaystä

Mihin tukea voi saada?

Niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä, myös vapautuvilla vangeilla on oikeus saada tukea erilaisiin asioihin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi mielenterveydelliset haasteet, asumiseen liittyvät asiat sekä toimeentulo. Myös päihteiden käytön vähentämiseen ja lopettamiseen on tarjolla erilaisia tukipalveluita. Näiden ja muiden tukea vaativien asioiden selvittämiseksi vapautuvalle vangille tehdään tuen tarpeen arviointi ja asiakassuunnitelma tarvittavien tukipalveluiden tiimoilta. (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2022.)

Asunnon olisi hyvä olla tiedossa jo ennen vapautumisen hetkeä. Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä Rikosseuraamuslaitoksen arvion mukaan vankilasta vapautuu vuosittain noin 5000 vankia, joista vähintään 28 % eli noin 1400 vankia vapautuu ilman asuntoa (Leppo 2019, 6). Tämä kuulostaa melko suurelta luvulta korviini. Tuen saaminen asunnon hakemiseen liittyen ei siis olisi pahitteeksi, jotta asunnottomuuden tuomia haasteita voitaisiin minimoida sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla.

Kuva: Zaid Pro Pixabaystä

Työllistyminen etenkin pitkän vankilatuomion jälkeen voi olla haastavaa. Työpaikoilla voi olla ennakkoluuloja vankilataustaisesta ihmisestä, ja sen vuoksi työpaikan löytäminen voi koitua hankalaksi. Myös vangin oma motivaatio hakea töitä on ratkaiseva tekijä työelämään siirtymisessä. Tähän apuaan tarjoavat TE-toimistot ja erityisesti heillä toimivat Rise-yhdyshenkilöt. TE-toimistot tekevät tiivistä yhteistyötä vankeinhoitolaitosten kanssa, ja yhteistyön kautta vapautuvien vankien työllistymiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. (Tuppurainen 2019.)

Viimeinen tukipalvelu, josta mainitsen tässä postauksessa on kokemusasiantuntijakoulutus. Koulutuksen kautta omia kokemuksiaan voi hyödyntää auttamalla muita samassa tilanteessa olevia. Valmistumisen jälkeen kokemusasiantuntijuuttaan voi hyödyntää työllistymällä esimerkiksi erilaisiin vertaistukipaikkoihin. (Tuppurainen 2019.)

Tukea ja apua vankilasta vapautumisen jälkeen on siis saatavilla monesta eri paikasta. Siitä huolimatta tuen piirin ulkopuolelle jää monia vapautuvia vankeja. Tuen hakeminen voi olla monimutkainen prosessi, eikä sen saaminen ole aina itsestäänselvyys. On kuitenkin hienoa, että oikeiden palveluiden piiriin löytämisessä autetaan myös ennakoivasti vapauttamissuunnitelman tekemisen yhteydessä.

Tukimuoto, mikä mielestäni kaipaisi parannusta, on asunnon löytämiseen liittyvä tuki. Jos yhä vähemmän vankeja vapautuisi ilman asuntoa, voitaisiin asunnottomuuden mukana tuomia rikoksia ja yhteiskunnallisia ongelmia saada vähennettyä.

Lähteet

Kriminaalihuollon tukisäätiö 2022. Mistä saan apua siviiliasioiden hoitamiseen? Viitattu 6.10.2022. https://www.krits.fi/tietoa/vankeusaika/mista-saan-apua-siviiliasioiden-hoitamiseen/

Leppo, A. 2019. Vapautuvien asumisen tuki. Käsikirja asumissosiaaliseen työhön rikostaustaisten kanssa. Kriminaalihuollon tukisäätiö. 2. painos. Viitattu 6.10.2022. https://www.krits.fi/wp-content/uploads/2019/03/k%C3%A4sikirja_verkkoversio.pdf

Tuppurainen, M. 2019. Näin vankilassa lusineeseen suhtaudutaan työnhaussa – Marko muutti elämänsä ja etsii nyt töitä: ”Tätä mahdollisuutta en aio heittää pois”. Duunitori. Viitattu 6.10.2022. https://duunitori.fi/tyoelama/vankilasta-vapautuminen

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Millaisia tukipalveluita vapautuneille vangeille tarjotaan?”

  1. Mur Siiri 🧡
    Kirjoitat erittäin tärkeästä aiheesta. Olen kuullut, että vangit, jotka vapautuvat vailla asuntoa, voivat saada myös apua esimerkiksi VVA ry:sta. Heidän nettisivun mukaan Suomessa vailla vakinaista asuntoa on 3 948 ihmistä. Vapautuneen vangin on varmasti aika vaikeaa saada asunto esimerkiksi LUMO:lta ja työpaikka K-Marketista kaikkine rikostaustoineen ja talousvaikeuksineen. Myös sekin, että vapautunut ei välttämättä omaa taitoja hakea omatoimisesti asuntoa tai muita etuja. Myös arkirutiineista kiinnipitäminen ja normaalin työelämän ylläpitäminen voi olla vaikeaa vankilarutiinien jälkeen. On hienoa, että Suomessa vapautuneet vangit voivat saada niinkin paljon apua. Vaikka parantamisen varaa olisi meilläkin varmasti paljon.

Kommentoi