Vapautuvan vangin työllistyminen

Onko suomalaisen vapautuvan vangin työllistyminen hankalaa? Mistä vapautuva vanki voi saada töitä? Suhtaudutaanko entisiin vankeihin eri tavalla kuin muihin työnhakijoihin? Miten vapautuvien vankien työllistymistä voisi ehkä parantaa?

Kuva: Pixabay

Paluu yhteiskuntaan vankilasta vapautumisen jälkeen on monella tapaa haastavaa. Yksi haasteista on työllistyminen. Työnhaku on erityisen hankalaa, jos ei ole koskaan hakenut tai tehnyt töitä tai viime kerrasta on jo pitkä aika. Lisäksi vapautuvan vangin elämänhallintataidoissa tai motivaatiossa muutokseen voi olla parannettavaa. Rikostausta voi tuoda lisähaasteita työpaikan saamiseen. Mahdollinen puutteellinen koulutus voi vaikuttaa. Pitkään vankilassa olleilla muuttunut maailma ja kehittynyt teknologia tuovat omat haasteensa työnhakuun. Vapautuville vangeille on siis tarjottava riittävää tukea työnhakuun ja työntekoon liittyviin asioihin, jotta mahdollisimman moni heistä saataisiin työllistymään.

Työllistyminen edistää vankilasta vapautuneen henkilön osallisuutta yhteiskunnassa (Lindström 2018). Se luo merkityksellisyyden tunnetta, joka vaikuttaa positiivisesti omaan identiteettiin. Töissä käyminen tuo päiviin ja arkeen rytmiä, taloudellista hyötyä sekä mahdollisuuden sosiaaliseen elämään ja uusien ihmissuhteiden luomiseen, jolloin esimerkiksi vanhasta rikollisesta tuttavapiiristä irtaantuminen helpottuu. Työpaikka auttaa rikoksettoman elämän rakentamisessa ja tukee vankilakierteestä vapautumista.

Mistä vapautuva vanki voi saada töitä?

Vapautuva tai jo vapautunut vanki voi hakea töitä lähes kaikista työpaikoista. Useimmissa työpaikoissa työnantaja ei edes voi lain mukaan vaatia esimerkiksi rikosrekisteriotteen esittämistä (Finlex 2015). Poikkeuksia kuitenkin on ja rikosrekisterimerkintä voi estää sellaisien työpaikkojen saamisen, joissa työtehtävissä vaaditaan erityistä luotettavuutta ja nuhteettomuutta (Minilex 2022). Tällaisia töitä voivat olla esimerkiksi viranomaistyöt tai alle 18-vuotiaiden parissa tehtävä työ (Finlex 2015).

Työtä voi tehdä tavallisen palkkatyön lisäksi esimerkiksi työkokeiluna, kuntouttavana työnä tai vapaaehtoistyönä. Entisiä vankeja koulutetaan myös kokemusasiantuntijoiksi. (Tuppurainen 2019.)

Entisiin vankeihin suhtautuminen työnhakijoina

Työpaikan saaminen voi olla kuitenkin haasteellista, jos työnantaja tietää työnhakijan rikostaustasta. Entisiin vankeihin saatetaan suhtautua eri tavalla, kuin muihin työnhakijoihin. Entisen vangin palkkaaminen vaatii työnantajalta ennakkoluulotonta asennetta. Työnantaja ei välttämättä sano sitä ääneen, mutta rikostuomiotausta voi vaikuttaa siihen, ettei työtarjousta tule. (Tuppurainen 2019.)

Mistä saa apua työnhakuun?

Työpaikan saaminen on haasteellista myös silloin, kun ongelmia on työhakuun liittyvissä asioissa. Apua voi saada esimerkiksi vankilan erityisohjaajalta (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2022). Myös Rikosseuraamuslaitos tukee vankia tarjoamalla apua työnhakuun. Rikosseuraamuslaitoksen sivuilta löytyy muun muassa linkkejä avoimiin työpaikkoihin, apua ja ohjausta työnhakuun sekä linkki TE-toimistojen palveluihin. (Rikosseuraamuslaitos 2020.) TE-toimiston palveluiden kautta saa tärkeää apua työnhakuun. Palveluista on kerrottu lyhyesti muun muassa Kriminaalihuollon tukisäätiön sivuilla. Niitä ovat esimerkiksi erilaiset valmennukset ja työelämäkoulutukset. TE-toimistoon voi myös ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi jo ennen vankilasta vapautumista. Lisäksi TE-toimistossa on ammatinvalintapsykologeja, jotka voivat auttaa oikean alan löytämisessä. (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2022.)

Työllistymisen parantaminen

Vankiloiden avo- ja vapauttamisosastoilla voitaisiin tehostaa työllistymiseen annettavaa tukea. On tärkeää, että vapautuville vangeille tarjotaan riittävää tukea työllistymiseen jo ennen vankilatuomion päättymistä. Tukea tulisi tarjota erityisesti työelämätaitoihin, kuten työnhakuun, työhakemuksen tekoon, työhaastatteluun valmistautumiseen sekä työsuhteeseen liittyviin työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Vapautuville vangeille tulisi tarjota kattavaa tietoa siitä, millaisia työllistymisen mahdollisuuksia heille on tarjolla sekä mitä työllistymistä edistäviä palveluita vangeille on saatavilla. (Lindström 2018.) Vankilat voisivat tehdä tässä yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa.

Lisäksi työllistymisen mahdollisuutta parantaa kouluttautuminen ja opiskelu. Työ- tai opiskelupaikkaa kannattaa hakea jo ennen vapautumista (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2022). Vapautuvia vankeja olisi tärkeä yrittää motivoida opiskeluun tai työnhakuun jo hyvissä ajoin.

Vapautuvan vangin työllistymiseen voi siis liittyä monia haasteita, mutta riittävällä tuella työllistymistä voidaan kyllä parantaa. On kuitenkin eri asia, että saavatko kaikki vapautuvat vangit todellisuudessa vielä tarpeeksi tukea juuri heidän tarpeisiinsa, tai kuinka paljon lopulta vankien oma motivaatio vaikuttaa työllistymiseen.

Lähteet:

Finlex 2015. Rikosrekisteritietojen tarkastaminen työelämässä. Viitattu 2.10.2022. https://finlex.fi/fi/viranomaiset/tsv/2015/20150187

Kriminaalihuollon tukisäätiö 2022. Miten saan työ- ja koulutuspaikan vapauduttuani? Viitattu 2.10.2022. https://www.krits.fi/tietoa/vankeusaika/miten-saan-tyo-ja-koulutuspaikan-vapauduttuani/

Lindström, J. 2018. Miten edistää vankien työllistymistä? Viitattu 1.10.2022. https://www.krits.fi/2018/05/miten-edistaa-vankien-tyollistymista/

Minilex 2022. Ehdollinen vankeusrangaistus ja rikosrekisteri. Viitattu 2.10.2022. https://www.minilex.fi/a/ehdollinen-vankeusrangaistus-ja-rikosrekisteri

Rikosseuraamuslaitos 2020. Opiskelu ja työ. Viitattu 1.10.2022. https://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/portti/opiskelujatyo.html

Tuppurainen, M. 2019. Näin vankilassa lusineeseen suhtaudutaan työnhaussa. Viitattu 1.10.2022. https://duunitori.fi/tyoelama/vankilasta-vapautuminen

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi