Näkövammaisen kohtaaminen

Mitä tulisi ottaa huomioon, kun kohtaa näkövammaisen henkilön? Tähän aiheeseen ajattelin perehtyä tekstissäni tällä kertaa. Käsittelen asiaa yleisellä tasolla, mutta samoja käytänteitä voi käyttää myös ammattilainen kohdatessaan näkövammaisen. Aina näkövammaa ei voi nähdä ulospäin, sillä kaikki näkövammaiset eivät tarvitse valkoista keppiä tai opaskoiraa. Tällöin näkövammainen voi halutessaan käyttää näkövammaismerkkiä kertomaan näkövammaisuudesta ihmisille. Näkövammaismerkki on pyöreä sininen merkki, joka voi olla esimerkiksi rintanappi tai tarra.  

Näkövammaismerkki

Näkövammainen ihminen on tärkeää kohdata tavallisen ihmisen tavoin. Kohtaamisessa on hyvä kuitenkin ottaa muutama asia huomioon. Ensinnäkin on hyvä tervehtiä sanoin ja mikäli olette väkijoukossa, voi olla hyvä koskettaa esimerkiksi käsivartta, jotta hän tietää sinun puhuvan hänelle. Jos henkilö on tuttu, voit puhutella häntä nimellä. Kannattaa myös kertoa, kun poistut, jotta näkövammainen seuralaisesi tietää sinun poistuneen. Ohjeistamisessa voi käyttää sanallisia ohjeita ja kuvailua sekä käyttää apuna esimerkiksi kellotaulua kuvaamaan, missä asiat ovat. (Näkövammaisten liitto 2019.) Varmaan on sanomattakin selvää, että puhutellaan näkövammaista itseään, ei hänen avustajaansa tai opaskoiraa. Näkövammaiselle voi puhua ihan normaalilla äänellä. Jos annat näkövammaiselle esineitä, kuten papereita tai rahaa, on ne hyvä antaa hänelle suoraan käteen.  

On tärkeää huomioida, että jokainen näkövammainen on yksilö ja kaikki eivät välttämättä koe tarvitsevansa apua. Jos henkilö näyttää olevan eksyksissä, voit kysyä, tarvitseeko hän apua ja opastaa häntä tarjoamalla hänelle käsivartesi. Tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi autotien ylitys tai oikean junalaiturin löytäminen. On suositeltavaa kulkea hieman edellä, jotta opastettavalle jää aikaa ennakoida opastavan liikkeitä ja ohjeita. Ovista kannattaa kulkea niin, että opastettava on oven saranapuolella. Kun tulette huoneeseen, kannattaa näkövammaiselle kertoa tilan koosta ja muodosta, sekä mitä huoneesta löytyy. Kannattaa myös ohjata hänet esimerkiksi tuolin tai muun kiintopisteen luokse. (Näkövammaisten liitto 2018a ja 2018b.) 

Jos näkövammainen käyttää kulkiessaan valjaissa olevaa opaskoiraa, on tärkeää, että koiralle annetaan työrauha. Opaskoiran silittäminen tai sen puhutteleminen voi häiritä sen keskittymistä työhön. Jos huomaat, että opaskoirakko harhailee, voit tarjota apua sanallisesti. Opaskoira on koulutettu pysähtymään suojatien eteen, joten jos olet auton ratissa ja aiot antaa tietä koirakolle, on hyvä pysäyttää auto kokonaan, jotta näkövammainen voi olla varma aikeestasi. Pyörällä kulkiessa on hyvä antaa äänimerkki ennen ohitusta. Jos tulet koirakkoa vastaan oman koirasi kanssa, on silloinkin hyvä antaa jokin äänimerkki. Ohita mielellään käyttäjän puolelta äläkä anna koirien tutustua toisiinsa, jotta opaskoira ei häiriinny. (Opaskoirayhdistys 2023.)  

Kuva: Kennelliitto

Kuulin muuten sosiaalisesta mediasta mielenkiintoisesta sovelluksesta, josta ajattelin tässä samalla vinkata. Sovelluksen nimi on Be My Eyes ja sen kautta kuka tahansa voi toimia ikään kuin näkövammaisen silminä videoyhteyden kautta. Sovelluksen tarkoituksena on, että näkövammainen voi ottaa yhteyttä vapaaehtoiseen näkevään, joka voi auttaa esimerkiksi oikean tuotteen valitsemisessa kaupassa. Sovellus löytyy ainakin Androidille ja iOS:ille. 

Lähteet:

Näkövammaisten liitto 2018a. Hei, voinko auttaa? Näin kohtaat näkövammaisen. https://youtu.be/tW8pNNB3I3w 

Näkövammaisten liitto 2018b. Puoli askelta edellä – näin opastat turvallisesti. https://youtu.be/mxnZxTQhjX0  

Näkövammaisten liitto 2019. Kun kohtaat näkövammaisen. Viitattu 4.1.2023. https://www.nkl.fi/fi/kun-kohtaat-nakovammaisen  

Opaskoirayhdistys 2023. Opaskoiran kohtaaminen. Viitattu 13.1.2023. https://opaskoirayhdistys.fi/tietoa-opaskoirista/opaskoirakon-kohtaaminen/  

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Näkövammaisen kohtaaminen”

  1. Hei!
    Kiitos tekstistäsi! Kirjoituksesi oli täynnä tärkeää tietoutta näkövammaisen kohtaamisesta ja hyvää kertausta myös minulle.

    Opiskellessani koulunkäynninohjaajaksi kävimme tutustumassa Iiris-keskukseen, joka sijaitsee Helsingissä lähellä Itäkeskusta. Tutustuminen kyseiseen paikkaan jäi minulle hyvin mieleen. Keskuksessa pääsimme kokeilemaan erilaisia silmälaseja, joiden avulla pystyimme eläytymään näkövammaisten elämään. Oli mielenkiintoista kuulla, että aika monikin näkövammainen voi nähdä jotain esim. rajoittuneen näkökentän tai valoa. Iiriksessä oli myös pimeä kahvila eli täysin pimeä tila, josta pystyi ostamaan kahvit. Näin sai eläytyä täysin sokean ihmisen kahvilakäyntiin. Oli myös mielenkiintoista tutustua erilaisiin apuvälineisiin, joita Iiriksen kaupassa oli myytävänä. Suosittelen kaikille vierailua kyseiseen keskukseen.

    Tietoja Iiriksestä: https://www.iiris.fi/fi

Kommentoi