Kortit perhetyön työvälineenä

Perhetyön tavoitteena on tukea perheiden hyvinvointia sekä vahvistaa voimavaroja ja vuorovaikutusta. Työskentelyssä on tärkeää kohdata perheet avoimesti, arvostavasti ja dialogisesti. Keskustelun tukena voidaan käyttää erilaisia kortteja, jotka ovat monipuolinen ja toimiva työväline perhetyön kentällä. Blogin kirjoittajat ovat perehtyneet erityisesti vahvuus- ja tunnekortteihin. Tietoa hankittiin kirjallisista lähteistä sekä haastattelemalla perheohjaajaa tehostetusta perhetyöstä. Toinen blogin kirjoittajista on käyttänyt kortteja myös työntekijänä.

Kortteja on laaja kirjo ja ne soveltuvat monien eri teemojen käsittelyyn ja eri ikäisille asiakkaille. Korttityöskentelyä voidaan käyttää erilaisin kokoonpanoin, yksilö- ja ryhmätyöskentelyssä. Haastattelemamme perheohjaaja kertoi korttien olevan paljon käytetty ja yksinkertainen työväline perheiden kanssa työskentelyyn. Ne tuovat tilanteeseen toiminnallisuutta ja leikkisyyttä. 

Vahvuuskorttien tarkoituksena on erityisesti voimavaraistaa asiakasta sekä lisätä hänen itsetuntoaan ja myönteistä ajatusmaailmaansa. Korttien avulla asiakas voi tunnistaa ja nimetä omia vahvuuksiaan, mikä edistää hänen itsetuntemustaan. Vahvuuskortteja on suunniteltu myös eri ikäryhmille esimerkiksi lapsille. Toisella blogin kirjoittajalla on positiivinen kokemus siitä, kun vahvuuskortteja käytettiin erään perheen vanhempien kanssa. Tulehtunut ilmapiiri muuttui nauruun ja iloon, kun vanhemmat valitsivat pöydälle levitetyistä korteista toisiaan kuvaavia vahvuuksia. Tästä jäi itselle työntekijänä sekä perheen vanhemmille todella lämmin ja positiivinen kokemus.  

Haluamme nostaa esille myös tunnekortit, joita on paljon erilaisia ja eri ikäisille suunniteltuja. Tunnettuja ja käytettyjä tunnekortteja ovat muun muassa Nallekortit, MAHTI-tunnekortit sekä tunnesäätilakortit. MAHTI-tunnekortit ovat ladattavissa ilmaiseksi Tukiliiton sivuilta. Tunnekortit auttavat asiakasta sanoittamaan, nimeämään sekä ilmaisemaan omia tunnetilojaan. 

Kuvassa Fannin tunnetaitokortit.

Korttien käytössä on tärkeää edetä yksilöllisesti asiakas edellä. Korttityöskentely ei sovi eikä ole mieleistä kaikille asiakkaille. Korttien hyödyntämiseen tarvitaankin työntekijältä harkintakykyä ja ammattitaitoa. Kortteja käytettäessä on muistettava tavoite, johon työvälineen käytöllä pyritään. Työskentelyn tarkoitus on tuotava esiin myös asiakkaalle, jotta toiminta ei jää irralliseksi.  Korttityöskentelyn vaikuttavuuden arvioiminen on kuitenkin vaikeaa.  Työvälineet eivät ole samalla tavalla vakiintuneita, siirrettävissä ja toistettavissa olevia toimintoja kuten työmenetelmät, joten työvälineen käytön vaikutukset vaihtelevat käyttötavan ja -kerran mukaan. 

Kortit ovat kuitenkin oiva työkalu keskustelun tukena ja herättäjänä sekä asioiden puheeksi ottamisen apuna. PRO-SOS- hankkeessa ohjaajilta saadun palautteen mukaan mikä tahansa pelielementti kuten kortit helpottivat keskustelemista. Sosiaalityön toimintatapoina leikillisyys ja pelillisyys  lisäävät asiakkaan osallisuutta, antavat välineitä vuorovaikutukseen ja helpottavat luottamuksellisen suhteen luomista. Haastattelemamme perheohjaaja nosti korttien käyttämisen vahvuudeksi muunneltavuuden ja joustavuuden. Kortteja voidaan hyödyntää monilla tavoilla asiakasprosessin eri vaiheissa. Ne voivat olla apuna asiakkaaseen tutustumisessa ja tilanteen kartoittamisessa sekä haastavien tilanteiden sanoittamisessa. Kortteja voidaan myös yhdistää erilaisiin työtapoihin ja menetelmiin. Moniin strukturoituihin menetelmiin verrattuna korttityöskentely on kevyt prosessi, joka ei vaadi asiakkaalta pitkää sitoutumista. 

Lähteet:

Painavaa kepeyttä asiakastyöhön”– Miksi leikillisyyttä ja pelillisyyttä kannattaa hyödyntää sosiaalisessa kuntoutuksessa ja sosiaalityössä? 2019. Viitattu 2.5.2021. http://www.socca.fi/files/8126/Painavaa_kepeytta_asiakastyohon_-katsaus_tutkimukseen_ja_palautteeseen_leikillisyydesta_ja_pelillisyydesta.pdf  

Pesäpuu 2021a. Vahvuuskortit. Viitattu 28.4.2021. https://verkkokauppa.pesapuu.fi/product/109/vahvuuskortit?gclid=CjwKCAjwj6SEBhAOEiwAvFRuKHgf-6N6tRENDqUiYwj2ODKpYpSSdWQDjySUzwYCe-sgBqsak-EIbxoCQrgQAvD_BwE  

Pesäpuu 2021b. Lasten vahvuuskortit. Viitattu 2.5.2021. https://verkkokauppa.pesapuu.fi/product/103/lasten-vahvuuskortit  

THL 2020. Perhetyö ja tehostettu perhetyö. Viitattu 2.5.2021. https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lastensuojelun-avohuolto/lastensuojelun-avohuollon-tukitoimet/perhetyo-ja-tehostettu-perhetyo  

THL 2021a. Perhetyö. Viitattu 2.5.2021. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/sote-palvelut/sosiaalipalvelut/perhetyo  

THL 2021b. Pelillisyyden hyödyntäminen sosiaalityössä. https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuuden-edistamisen-mallit/uudista-asiakastyota-luovasti-ja-leikkisasti/pelillisyyden-hyodyntaminen-sosiaalityossa  

Tukiliitto 2021. MAHTI-tunnekortit. https://www.tukiliitto.fi/tukiliitto-ja-yhdistykset/kehittamistoiminta/paattyneet-hankkeet/mahti-projekti/mahti-tunnekortit/ 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi