Lapset Puheeksi -menetelmä

Menetelmää on aluksi käytetty mielenterveysasiakkaille, joiden kanssa työskentelevät ovat pohtineet, kuinka ottaa huomioon asiakkaan mahdollinen perhe, lapset eritoten. Kuitenkin tämän myötä on huomattu, että menetelmää voi soveltaa ja käyttää monessakin eri palvelussa, joita tarjotaan, kuten mm. neuvola, päiväkoti, koulu, mielenterveyspalvelut ja rikosseuraamuslaitos.

Menetelmän tarkoitus on ennaltaehkäistä ongelmia, auttaa vanhempia ja muita lapsen arjessa toimivia henkilöitä tukemaan lapsen kehitystä ja tukea lasta silloin, kun lapsen kehitysympäristössä on ongelmia. Sen tehtävänä on myös arvioida lastensuojelutoimenpiteiden ja sosiaalipalvelujen tarvetta ja tukea lasta vahvistamalla lasta suojaavia tekijöitä ja saattaa lapsi ja perhe tarvittavien lisäpalvelujen äärelle tarvittaessa. Lapset Puheeksi -menetelmä (LP) on osa Toimiva lapsi ja perhe (TLP) –menetelmää. Se muodostuu LP-keskustelusta ja tarvittaessa neuvonpidosta. Menetelmässä tarkastellaan vahvuuksia ja kehityskohtia, joiden myötä arkeen saadaan konkreettisia apu- ja tukikeinoja lapsen terveen ja turvallisen elinympäristön takaamiseksi. LP-keskustelussa pohditaan konkreettisia toimenpiteitä, joilla kehitysympäristön aikuinen voi tukea lasta haavoittuvuuksissa ja panostaa vahvuuksiin.

lähde: pixabay.com

Kuinka keskustelu sitten toteutuu:

LP-keskustelu toteutuu useimmiten yhdessä tai kahdessa tapaamisessa vanhempien kanssa, tilanteesta riippuen myös lapsi on mukana keskustelussa. Mikäli keskustelussa päädytään siihen, että lapsi tai vanhempi tarvitsevat enemmän tukea, järjestetään LP-neuvonpito. Neuvonpito kutsutaan koolle, kun tarvitaan lisää tekijöitä suunnitellun toiminnan toteuttamiseksi. Neuvonpitoja voi olla useampia, jolloin lapsen ympärille rakentuu toiminnallinen verkosto. Vanhemman ja/tai muun lapsen kanssa arjessa toimivan henkilön kanssa päätetään käsiteltävät aiheet sekä neuvonpitoon osallistuvat tahot. Paikalla on vain sellaisia henkilöitä, joiden on mahdollista tukea lasta ja perhettä konkreettisesti ja ikätasoon vastaten lapsi saa itse myös halutessaan valita neuvonpitoon osallistuvia henkilöitä, kuten tukihenkilö, valmentaja, opettaja yms.

Käytävä keskustelu seuraa lokikirjaa. Suomen mielenterveysseuran toimesta on kehitetty lokikirjoja eri kehitysympäristöihin ja palveluihin. Jokaiselle ikäluokalle on oma lokikirjansa, jotta ikätaso voidaan ottaa hyvin huomioon. Ohessa linkki lokikirjaan, johon voi halutessaan tutustua: https://mieli.fi/sites/default/files/inline/Hankkeet/TLP/digilog_suo/lp_lokikirja_palveluihin_leikki-ika_3-6-vuotiaat_2020_lomake.pdf

LP-työ on parhaimmillaan osa palvelujen normaalia toimintaa, ja työskentelyn kantavia periaatteita ovat vanhempien ja muiden kasvattajien oma toimijuus ja yhteistyö, vanhempien ja lasten yhteinen ymmärrys ja ongelmanratkaisu, palvelujen arvostava asenne ja tasavertaisuuteen perustuva yhteistyö perheenjäsenten kanssa ja palvelujen kehittäminen toteuttamaan lapsen suotuisaa kehitystä tukevaa toimintaa.

lähde: pixabay.com

Menetelmä on konkreettinen ja toteutettavissa monen kaltaisissa perhetilanteissa. Lokikirja ohjaa keskustelun vetäjää hyvin ja ohjeet ovat selkeitä. Myös asiakkaalle lomake on selkeä ja siinä on helppo edetä. Jos kuitenkin menetelmää käyttää kokonaisuudessaan, täytyy siihen olla käytynä koulutus. Menetelmä kuitenkin mielestämme on hyvin sovellettavissa jopa irrallisina kysymyksinä esim. perhetilanteen kartoittamiseksi käyttämättä täysin lokikirjaa, vaan napatessa sieltä itselle hyödyllisiä kysymyksiä tilannekohtaisesti. Mieleen tulee päiväkotien käyttämä VASU-keskustelulomake, jossa kylläkin käydään suppeammin läpi lapsen vahvuuksia ja kehitettäviä kohtia, mutta samankaltaisuuksia on.

Menetelmää kuitenkin käytetään paljon erinäisissä palveluissa, kuten jo yllä mainittu, sekä se on todettu hyväksi juuri konkreettisten keinojen avulla tarjota tukea ja apua erinäisiin haastaviin perhetilanteisiin.

 Lähteet:

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/lapset_puheeksi/Pages/LP-tutuksi.aspx

https://lapepirkanmaa.fi/lapset-puheeksi-menetelma/

https://mieli.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/lapset-ja-nuoret/toimiva-lapsi-perhe-ty%C3%B6

https://mieli.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/lapset-ja-nuoret/toimiva-lapsi-perhe-ty%C3%B6/lapset-puheeksi-lp-menetelm%C3%A4

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi