Vahvuuskortit perhetyössä

Maryan Ahmad, Petteri Saari & Minttu Vaarne

Akuuttityön sosiaaliohjaajan haastattelu

Ryhmämme haastatteli kiireellisen tehostetun perhetyön sosiaaliohjaajaa, joka käyttää työssään myös vahvuuskortteja. Akuuttityössä asiakkuudet ovat lyhyitä, kestoltaan noin 3viikkoa, mutta työskentely tuona aikana on tiivistä työparityöskentelyä. Työskentely alkaa yleensä perheen kriisitilanteessa, ja työntekijä kuvasikin työskentelyn olevan “muutossuuntaista”, eli yhdessä asiakasperheen kanssa mietitään, mitä muutoksia arkeen tarvitaan, jotta tilanne kohenee. Palvelu onkin usein vaihtoehto sijoitukselle. Jo olemassa olevan hyvän tunnistaminen ja vahvistaminen on tärkeää, ja tässä on eriarvoista kuulla lasta ja nuorta. Erityisesti tähän hyvän tunnistamiseen voidaan käyttää vahvuuskortteja.

Vahvuuskortteja on monenlaisia eri tilanteisiin.  Tässä muutama esimerkki Pesäpuu Ry:n vahvuuskorteista.  

Vahvaa vanhemmuutta- kortit 

Korttien lähtökohtana on, että jokainen vanhempi haluaa olla paras mahdollinen vanhempi omalle lapselleen. Elämän haasteista ja vanhemman omista kipuiluista huolimatta vanhemmuudessa on myös paljon vahvuuksia, sekä onnen ja ilon hetkiä. Kortit auttavat vanhempia tunnistamaan positiivisia asioita vanhemmuudessaan ja jakamaan onnellisia hetkiä. Korteissa on arkisia kuvia, sekä täydennettäviä lauseita, jotka virittävät vanhempaa kuvailemaan tilanteita, joissa hän mielestään toimii hyvin. Samalla vanhemmat uskaltautuvat puhumaan asioista, jotka eivät aina mene niin hyvin. Ilmapiiri säilyy kuitenkin positiivisena ja muutokseen kannustavana.  

Vauvojen vahvuuskortit 

Myös vauvoille on omat vahvuuskortit, joiden kanssa vanhemmat oppivat tunnistamaan vauvansa vahvuuksia ja tarpeita sekä harjaantuvat vastavuoroiseen suhteeseen lapsen kanssa. Kortteja on mahdollista käyttää myös raskausaikana rakentamaan mielikuvaa syntyvästä lapsesta.  Työntekijä voi käyttää kortteja esimerkiksi odottavan äidin kanssa, tuoreen pariskunnan kanssa, sekä esimerkiksi ryhmätoiminnassa.  

Lasten vahvuuskortit  

Lasten vahvuuskortit ovat helposti lähestyttäviä, esimerkiksi eläinteemaisia kortteja, joiden kanssa työskentely tekee tutustumisesta ja luottamuksen kasvattamisesta helppoa. Korttien lämminhenkisyys vetoaa myös aikuisiin. Kortit lisäävät lapsen itsetuntoa- ja tuntemusta ja auttavat heitä tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja myönteisiä puoliaan. Korteilla lastenkin on helppo tarkastella omaa ja läheistensä toimintaa. Kortit toimivat ennaltaehkäisevissä tilanteissa ajatusten herättelijöinä sekä työkaluina myös vakavammissa paikoissa keskustelun tukena. Korttien sävy on aina positiivinen ja lapsen kehitystä tukeva. Kortit tukevat lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja toimivat keskusten sillanrakentajina.  

Korttien avulla pystyy etsimään ja nimeämään omia vahvuuksiaan, herättelemään keskustelua, nimeämään tunteitaan ja käsittelemään käsillä olevaa tilannetta. Kortin valinta on spontaania, eikä vaadi pohdintaa.  

Lähteet  

Akuuttityön sosiaaliohjaajan haastattelu 

Korttisarjat ja pelit | Pesäpuu ry (pesapuu.fi) 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi